Toivepostaus: Mitä maksoi meidän häät?

Tätä postausta olen vitkastellut, myönnän! Jotta tämä postaus näkisi koskaan päivänvalon, piti alkaa ynnätä kuitteja ja kuluja yhteen. Ja onhan se lievästi ilmaistuna helvetin pelottava ajatus saada selville, että paljonko sitä rahaa hassattiin menemään yhtä päivää varten.

Jo suunnittelun alussa tajusimme, että jos haluaa saada aikaan unelmoimamme häät, niin rahaa menee aivan äärettömän helposti kymppitonni. Jossain kohtaa tajusimme, ettei se taida edes riittää. Loppumetreillä mieleen hiipi aavistus, ettei edes 15 000 € taida riittää...

Eikä se sitten riittänytkään. Tässä postauksessa erittelen melkoisen tarkasti häämenoja ja olen laskenut menoihin oikeasti IHAN KAIKEN rakkolaastareita ja liimapuikkoja myöten.

Kun kyse on näin suurista summista, kiinnostaa teitä varmaan tietää myös, että mistä tämä järkyttävän suuri summa ilmestyi. Häidemme rahoittajina olivat Ukkokullan kanssa me, minun vanhempani sekä Ukkokullan äiti. Lopulta isäni oli se, joka kustansi asioita eniten. Hänelle se tosin tuntui olevan oikea kunniatehtävä - onhan perinteisesti häiden maksumies juuri morsiamen isä. Lisäksi se, että olen vanhempieni ainut lapsi, oli vanhemmilleni merkityksellistä. He kokisivat lapsensa hääpäivän vain sen yhden kerran - silloin ei siis kitsaltaisi, vaan juhlittaisiin kunnolla.

Ja niin me juhlimme. Olen vanhemmilleni, erityisesti, hirvittävän kiitollinen. Heidän ansiostaan hääpäivämme oli aivan uskomaton. Sellainen, että sen muistaa hamaan tappiin asti.

No, asiaan. Rahaa kului siis seuraavanlaisesti:

* Karkkibuffet (pussit, purkit, kauhat, teline ja karkit) 296,26 €

* Koristelu (kehykset, maljakot, pitsiliinat, kakunkoriste, tuikut, lyhdyt, teltta, lautasliinat, juuttikangas, ilmapallot yms)   911,30 €

* Kukat 449 €

 

 

* Morsiamen hääpuku (puku, korjaus, vannehame, pesetys) 1606,90 €

* Morsiamen asusteet (sukkanauha, alusvaatteet, korut, kengät, laukku, sukkahousut yms) 595,55 €

* Sulhasen ja poikien vaatetus sekä asusteet 546,90 €

* Askartelu (kartongit, liimat, korttipohjat, helmet, pitsit, postimerkit, musteet tulostimeen yms.) 398,90 €

* Alkoholin hakureissu Tallinnaan (matkat, hotellit, parkit) 446,71 € - me vietimme samalla myös pienen loman Tallinnassa ja kustansimme reissun myös Ukkokullan pikkusiskoille. Siksi oli näin arvokasta.

* Juomat (limut, alkoholit) 1000,37 €

* Sormukset (vihkari minulle & kihlojen fiksaus kaiverruksineen) 1850 €

 

* Meikit, kampaukset ja kasvohoidot 432 €

* Lahjat avustajille (2xkaaso, 2xbestman & seremoniamestari) 262 €

* Häitä edeltävän yön hotellihuone kaasojen kanssa 123 €

* Hääauto 350 €

* Hääbändi 1100 €

* Hääyöt (2 yötä) sviitissä 1000 €

* Juhlapaikka + ruuat 4715 €

 

* Huomenlahjat 350 €

* Hääpotrettien sekä -juhlan kuvaus 1159 €

* Kiitoskortit postimerkkeineen 108,60 €

Kaikki yhteensä 17701,49 €.

Huh!

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että tuo kaikki tehdään vain yhden kerran ja silloin ei sovi paukkuja säästellä (paitsi kirkossa ja hääyönä, HEKO-HEKO!). Asiat pitää tehdä niin, ettei tarvitse jälkikäteen jossitella. Tarkoittaako se sitä, että rahaa pitää laittamaan palamaan näin paljon? No ei tarkoita. Mahtavat juhlat saa ihan satavarmasti halvemmallakin. Mutta me tehtiin asiat näin, rahaa meni näin ja parempia bileitä ei olisi voinut olla.

Halusin vielä lopuksi kirjoittaa pari vinkkiä tuleville morsiammille, että missä minä pihistäisin ja mihin panostaisin:

Pihistäisin:

* Karkkibuffetissa - ostimme karkkia aivan liikaa ja edelleen sitä lojuu kotonamme kymmenien eurojen edestä. Luultavasti osa päätyy lopulta roskiin, sillä ei niitä kukaan syö. Äh.
* Hääpuvussa. Se on päällä kuitenkin vain sen yhden kerran. Ja jälleenmyyntiarvosta on turha kai puhuakaan...
* Boolissa. Meidän juhlissa jäi melkein kokonaan juomatta, joten niilläkin euroilla olisi kannattanut ostaa vaikka pari siiderilavaa lisää.
* Lautasliinoissa. Pitikö niihin hassata 60 € - niihinhän pyyhitään suu?
* Kiitoskorteissa. Ne päätyvät lopulta vain laatikon pohjalle. Ei minun kirjahyllyssä ainakaan ole yhdenkään kaverin hääkuvaa. Ei minulla kyllä ole sitä kirjahyllyäkään... Ainoastaan vanhemmat laittavat kuvan esille ja heille voi erikseen kehittää suurempia kuvia.

Panostaisin:

* Sormukseen. Ostaisin halvemman hääpuvun ja panostaisin ne sataset sormukseen. Se roikkuu sormessa mukana luultavasti/toivottavasti hamaan tappiin saakka.
* Alkoholijuomiin ja ruokiin. Jostain syystä ne jäävät ihmisten mieliin: "niissä häissä oli ihan hiton hyvää ruokaa...", "niissä häissä ei juoma loppunut kesken...".
* Bändiin - se luo vain tunnelman. Ollessaan hyvä siis. Ja meidän häidemme kehutuin asia oli ehdottomasti bändi! Olimme taannoin yksissä häissä, jossa bändin virkaa hoiti vähän pihalla ollut trubaduuri ja meininki ei vain ollut paras mahdollinen. Bändi on aina bändi.

Toivottavasti tämä postaus kaikessa rehellisyydessään oli hyödyllinen. Ja jos jokin jäi mietityttämään, niin kysy pois!

Nina

Yhtä sirkusta.

Nimittäin tää meidän päiväuni-asia. Ensin uhoan täällä kovaan ääneen, että mehän ei periksi anneta ja jumantsuikkelo, ne päiväunet nukutaan vaikka ydinsodassa. Sitten myöhemmin tulen parkumaan, miten järki ja mielenterveys on vaakalaudalla päiväunien kanssa, joita ei nukuta/joille ei nukahdeta. Päädyn lopputulemaan, että nukkumattomuus on ratkaisu.

Kunnes kirjoitan tätä postausta ja totean, että päivä ilman päiväunia on aivan helvetillistä.

Mutta tällaistahan tämä on, äitiys. Kokeilua. Yrittämistä. Epäonnistumista. Onnistumista. Selviytymistä. Rakastamista. Vihaamista.

Pähkinänkuoressa: ostimme viittä vaille kaksivuotiaalle Kloppiselle junnusängyn, jonka johdosta päiväunista tuli painajaista. Hän nousi jatkuvasti sängystä, mutta sen lisäksi ilmassa oli sellaista levottomuutta, ettei unesta ollut tietoakaan. Oli useita päiviä, kun päivystin Kloppisen oven takana 1,5 tuntia ja lopulta Jäpikkä heräsi Kloppisen pitämään älämölöön. Meni hermo. Aivan vitusti. Kämppä oli kuin pommi, pyykit toista päivää koneessa, koulutehtävät odottivat. Aikaa ei ollut enää mihinkään. Ei edes siihen, että sai rauhassa juoda yhden kupin kahvia päivällä.

Tuumimme, että näin tämä ei voi jatkua. Kloppinen olkoot nukkumatta. Alussa se tuntui hyvältä ratkaisulta. Päivästä ei valuisi hukkaan tuntia oven takana seisomalla, vaan sinäkin aikana saisi aikaan ehkä jotain.

Mutta. Opimme kantapään kautta, että väsynyt päiväunensa skipannut muutenkin uhmaileva kaksvee on aika vitun raskas. Sietämätön suorastaan. Päivät tuntuivat täyttyvän kiukuttelulla, huutamisella, ärsyttämisellä. Olimme Ukkokullan kanssa lopulta niin naatteja, että halusimme vain toisinaan käpertyä sohvatyynyjen alle yhdessä itkemään. Ei auttanut kuin todeta yhdessä tuumin, että ei tämä toimi näinkään. Päiväunet on saatava takaisin. Keinolla millä hyvänsä.

Tämä viikko on menty muutaman muutoksen siivittämänä. Ensinnäkin, kiitos kellojensiirron, Kloppinen päätti alkaa herätä aikaisemmin, noin kello 6.30. Fine. Ehkäpä siinä, aikaisinheräämisessä, piilee taika, että väsymyskin iskee puolilta päivin. Niinpä olemme joka aamu käyneet herättämässä Kloppisen viimeistään puol seiska.

Toinen pieni "muutos" tai uusi juttu aamupäivässä on päiväunista puhuminen. Päätin alkaa valmistella Kloppista ajatukseen, että hetken päästä mennään nukkumaan. Höpöttelin, että kohta syödään ja sitten mennään päiväunille. Myöhemmin, että syös nyt, niin mennään päiväunille. Ja sitten kun lautanen oli tyhjä, ilmoitin, että nyt mennään päiväunille.

En tiedä, ovatko nämä pari konstia aikaansaaneet tämän, mutta titti-DIIII, meidän Kloppinen 2-vee nukkuu jo kolmatta päivää päikkäreitä! Ekana päivänä jopa KAKSI TUNTIA! <3

Maanantai ja tiistai olivat melko helppoja päiviä - meni ehkä noin 15 minuuttia ja poika oli unessa. Tänään taas taisteltiin 45 minuuttia: kuunneltiin sitä levotonta lätinää ja vietiin vaeltelevaa poikaa takaisin sänkyyn. Huh. Mutta nukkuu vihdoin. Toivottavasti tänäänkin uppoisi unta kaaliin edes tunnin verran...

Taistosta huolimatta, tuntuu hyvältä. Oma pieni hetki. Tämän tärkeyttä pääkopalle ei voi sanoin kuvaillakaan. Kyllä te äiti-tyypit tiedätte. <3

Otsikosta te kaikki muuten varmaan päättelitte, että nonni, nyt se Pinnallinen Äiti on käynyt sekoilemassa Polarn O. Pyretissä Circus-malliston kimpussa. Ja ha, niin kävinkin! Eikös se ole vähän niin kuin jokaisen bloggaavan äidin velvollisuus? ;)

Halajin Jäpikälle tähti-bodyä ja Kloppiselle raitapaitaa, ja molemmat sattuivat löytymään oikeassa koossa. Netistä kun ihailin tulevaa Circus-mallistoa, niin kovasti pohdin myös lilan sävyisiä raitapöksyjä, mutta livenä niistä tulikin ihan liian tyttömäinen fiilis. Jäivät siis ostamatta.

Yhden sortin sirkusta on muuten meillä muutenkin. Noin niin kuin yleisen siisteyden puolesta. Kaksi pientä lasta, say no more. Tässä kutkuttava pikkumaistiainen teille koti-postausta odottaville! <3 :D

Nina

Tukkajuttuja.

Hiukset. Mikseivät ne ole ikinä hyvät?

Kun ne ovat tummat, toivoisit niiden olevan aavistuksen/paljon vaaleammat. Ja jos ne hiukset taas ovat vaaleat, niin melkein saisivat olla tummemmat. Raah. Onneksi tukka on uusiutuva luonnonvara eikä tipu päästä, vaikka niitä vähän vaalentaisikin. Juuri tummentamisen jälkeen. Kröhöm. ;)

Minullahan on taas jonkin aikaa ollut tummanruskea tukka ja olen siihen jälleen kerran äärimmäisen kyllästynyt. Haaveilin eri sävyjen maailmoista ja kohtaamisista hiuskuontalossani...

Erityisesti olen lämmennyt lämpimille hiussävyille - punaisuus on ihan okei. Toffeensävyt herkullisia jopa. Näihin allaoleviin sävyihin rrrrakastuin! <3

 

Ihastuin hieman myös rennon roikkuvaan otsikseen, mutta olin nössö - en uskaltanut leikata. Taaskaan. Mutta voi hitsi nää näyttää hyvältä! <3

Kaikki kuvat napsittu tuttuun tapaan sieltä sekä täältä.

Haaveideni ja kuvien pohjalta lähdimme kampaajani kanssa toteuttamaan hellävaraisinta mahdollista hiusten vaalennusta. Tavoitteena oli eläväinen (= ei yksivärinen) tukka, jossa on lämpimiä sävyjä. Luonnollisesti yhdellä värjäyskerralla ei maaliin asti vielä päästy, mutta pohja on hyvässä kunnossa ja pitkä hiusvanhus pysyi sitkeästi päässä vaalennuksesta huolimatta. Läpyt sille.

Ens kerralla pohjasävyä vaalennetaan vielä hieman lisää ja latvoja vaalennetaan vielä aavistus enemmän. Ihanan raikasta, kun päässä roikkuu toistaiseksi jotain ihan muuta kuin tummaa tukkaa. <3

Kuvassa näyttää, että puserran jenkkakahvoja eteen - en tunnusta!

Lisäksi muuten kuvassa tukkani on täysin laittamaton, itseasiassa myös harjaamaton. Ja sen on myös näköinenkin...

Minkälainen tukka on vienyt teidän sydämen? Haaveita, tavoitteita, ehdottomia nou-nou-juttuja?


Nina

#Kokki#äiti#erotuomari#kipeä

Minulle on jostain syystä iskenyt aivan hillitön into kokkailla ja kokeilla kaikkea uutta keittiössä. Vanhat, perushutut kyllästyttävät isosti, vaikka perheen miesväki tuntuukin olevan tasaisen tyytyväinen kaikkeen. Minä taas kaipaan uusia makuelämyksiä iänikuisen makaronilaatikon ja uunimakkaran sijaan. Olen viime aikoina myös kunnostautunut tuoreuden ja itsetehdyn korostamisessa. En voi sanoa, ettäkö esimerkiksi pastaa leipoisin itse, mutta esimerkiksi yrtti-hyllyltä olen löytänyt itseni joka kauppareissulla ja se ei ole ihan sitä tavanomaisinta minua ruokakaupassa... :)

Tällä viikolla olen kokkaillut ensimmäistä kertaa muun muassa kanalihapullia tällä ohjeella ja tonnikalapastaa tällä ohjeella. Kanalihapullat olivat herkullisia ja ensi kerralla on ehdottomasti testattava myös tuota ohjeen chilikastiketta. Tällä kertaa se jäi tekemättä, kun ajattelin, ettei sitä Kloppinen kuitenkaan voi/halua syödä. Mutta omalle lautaselle se voisi seuraavaksi tulla lisukkeeksi. Kuvat unohtuivat näköä haittaavan nälän kourissa, mutta tonnikalapastaa kokkaillessa käden ulottuvilla oli naarmuisen ja kuolaisen linssin omaava iPhone sekä ihan ihkaoikea kamerakin jopa.

(Äläkä marmata silmää kirvelevistä ylirumista ruokakuvista - tämähän ei ole ruokablogi. ;))

Siinä kun äiti kehittyy keittiössä, niin pojatkin kehittyvät jatkuvasti. Ainakin he pitävät meitä päivä päivältä enemmän kiireisinä. Elämää ei helpota olohuoneen rappuset+sohva -kombo, joka näyttänee olevan pojille äärimmäisen viihdyttävä kiipeilykeskus. Viis siitä, että äiti on vähintäänkin lääkityksen tarpeessa kaikkien tippumis-pääpoikki-kauhuskenaarioiden äärellä. Olemme jo harkinneet Ukkokullan kanssa, että laitamme olkkarin sisustuksen toisinpäin, jolloin rappusten viereen asettuisi lipasto, jotta kiipeily saataisiin kuriin. Mutta sehän saattaisi olla vain kiva pikkulisähaaste pojille - nyt pitää kiivetä korkeammalle, jeah! <3

Ja silloin kun Team Veljekset Ilvekset eivät kiipeile otsalohkot jo valmiiksi mustelmilla, he tappelevat. Nyt siis koitti se aika, kun voin kertoa hallitsevani myös erotuomarin työnkuvan... Kloppisella on milloin mitäkin leikkiä kesken ja Jäpikkä aivan vilpittömästi haluaa vain tulla leikkiin mukaan, mutta sehän ei Kloppiselle sovi. Kloppinen kun tahtoo tehdä pikkuautoista pitkän jonon ja Jäpikkä taas ottaa autoja sieltä täältä pois. Toisaalta taas Kloppinen haluaa leikkiä aina samalla lelulla tai esineellä kuin Jäpikkä, olkoot se vaikka kuukautissuoja (jota Ukkokulta muuten kutsuu lentokonetarraksi = ilmankos ne sillä haluavat leikkiä). Ongelmia, väärinymmärryksiä, ristiriitoja, riitoja. Oijoi. Olenpa ollutkin onnekas ollessani ainut lapsi...?

Maailmaan mahtuu myös jatkuvasti enemmän ääntä. Siis sitä muutakin kuin äidin ja lasten kiljuntaa toisilleen, kröhöm. Kloppinen laulaa mm. Haloo Helsinkiä (:D) sydämensä kyllyydestä ja opettelee megaluokan supertähden elkeitä: ensin laulaa "mikkiin" (=legotorni/palikka), sitten huudahtaa isoon ääneen "Kiiiiii-tooos!" ja antaa itselleen melko vaatimattomat ablodit. Jäpikkä puolestaan opettelee koko ajan lisää "puhetta". Viimeisimpänä poika on oppinut äänteet "O-ou" ja "Aaa-aaa", joka tarkoittaa siis nukkumaanmenoa. Että on mulla vaan mainiot pojat. Jos ei lasketa sitä, että eilen Kloppinen käski minun pitää turpani kiinni. Ah, äidillinen ylpeys ja onnistumisen kihelmöivä tunne. <3

Äänen lisäksi maailmaan mahtuu muuten myös loputtomasti pöpöjä, joista yksi iski ensin Kloppiseen, sitten Jäpikkään ja sitten tietysti myös minuun, vaikken tunnustakaan nuolevani niitä aina poikien suissa olevia Brio-junaradan kiskoja. Ensin valvoimme yön Kloppisen ulinoita kuunnellessa ja sitten seuraavan yön Jäpikän kanssa. Takana oli kaksi hiton huonosti nukuttua yötä, joka tarkoittaa aina sitä, että pöpöt iskevät minuunkin. Sairastavien lasten kanssa ei ole helppoa, mutta oijjeah, kun olet itsekin aivan taju kankaalla...

Vastustuskyky - miksi aina häivyt parin huonon yön jälkeen? Damn you.

Onneksi edessä on viikonloppu. Huomenna pääsen istahtamaan kampaajan penkkiin ja pää on täysin tyhjä mitä tukalle voisi tehdä (liekö johtuu tästä lenssusta - pää on nimittäin aika tyhjä monen muunkin asian suhteen). Tai on mulla muutama idea, mutta en oikein tiedä, että uskaltaako, sopiiko... Ehkäpä tästä irtoaa ihan oma postauksensa.

Viikonloppuja, kuulemiin! <3


Nina

Laadukasta. Ja ei niin laadukasta.

Koin melkoisen ahaa-elämyksen pari päivää sitten Zarassa: nämä lastenvaatteethan eivät maksakaan niin maltaita kuin olen kuvitellut. Lisäksi mallisto oli niin herkullinen, että! Vaatimattomasti neljä paitaa oli vietävä kassalle asti, mutta monenmonta vaatekappaletta jäi kummittelemaan otsalohkoon... ;)

Kaiken lisäksi pari euroa kalliimpi Zaran paita tuntuu paaaaaaljon laadukkaammalta kuin vaikkapa Lindexin vastaava. Kangas tuntui ihanan pehmeältä. Korkein odotuksin odotan, että miten nämä kestävät käyttöä ja pesua.

Laadusta ja Lindexistä tulikin mieleeni - oletteko te huomanneet, miten Lindexin vaatteiden laatu on laskenut kuin lehmän häntä? Esimerkiksi alkusyksystä myymälöihin ilmestynyt Muumi-mallisto on täyttä kuraa. Ainakin minulla, kattokaapas vaikka:

Tämän Haisuli-setin polvipaikat näyttävät maks. viiden pesun jälkeen näin nätiltä:

Nämä Haisuli-housut tuntuivat laadukkailta ja istuivat mahtavasti hoikan Kloppisen päälle ja olin ostokseen kaikin puolin tyytyväinen, kunnes huomasin, että tottakai takataskussa on reikä:

Järkyttävin pettymys on tämä Haisuli-paita. Olen jo yhden tällaisen reklamoinut Lindexille takaisin, kun käyttöönottopesussa koko Haisuli-printti katosi. Sain uuden tilalle. Turhaan. Kangas on niin nyppääntynyt, että se näyttää siltä kuin sitä olisi pesty vähintään satoja kertoja. Tosiasiassa paita on pesty ehkä noin kymmenkunta kertaa. Ja joka kerta nurinpäin ja muutenkin ohjeiden mukaisesti. Luulin, että eka paita oli vain maanantai-kappale, mutta näin ei taida olla, sillä tästäkin yksilöstä häviää printti...

Onko minulla käynyt vain skeida tuuri vai onko teidän Lindexit olleet yhtä sutta laadultaan?

Nina

Vastamäessä.

Arvatkaapas mitä meikäflikka teki eilen? No, kyllä - raskaustestin. Ennen kuin ehditte alkaa hihkua/järkyttyä pahemman kerran, niin toppuuttelen: tulos oli negatiivinen, joten en ole raskaana eikä lisää lapskultia ole tähän sirkukseen syntymässä.

Mutta, kuukautiseni jäivät silti jostain kumman syystä välistä - vain pientä tihrua ilmaantui muutamana päivänä. Olen aika äimänä, sillä kuukautiseni ei ole koskaan jääneet pois. Jos raskauksia ei lasketa. Olen syönyt pillereitä säännöllisesti eikä yksikään nappula ole unohtunut saati edes myöhästynyt. Hmmm. En keksi äkkiseltään muuta syytä kuin aika armottoman stressin tähän. Ellei minussa muuten ole jotain vikaa.

Stressiä ja turhautumista on aiheuttanut Kloppisen unet. Tai oikeastaan nukkumattomuus. Päivät ovat yhtä helvettiä, edelleen. Poika viedään sänkyyn ja sitten alkaa show: poika nousee jatkuvasti pois ja jos ei nouse, niin hän laulaa ja höpisee omiaan ilman hetkenkään unta. Usein tunnin, puolentoista jälkeen annan periksi - ei se sinne nukahda.

Otin yhteyttä jo neuvolaankin, sillä tilanne alkoi olla niin sietämätön. Kaikkien pinna alkoi olla niin katkeamispisteessä, etten enää nähnyt tässä mitään järkeä. Neuvolantätimme oli sitä mieltä, että päiväunet pitäisi ehdottomasti jättää pois, sillä pahimmillaan 1,5 tuntia pojan nukuttamista on vanhemmalle AIVAN liikaa. Hän kertoi, että toisinaan jotkut kaksivuotiaat eivät kerta kaikkiaan enää nuku päikkäreitä, ja se on okei, kunhan lapselle järjestää pienen lepohetken päivään, vaikka puolen tunnin satu- tai piirrettyhetken.

Huojennuin - ammattilaisenkin mielestä kiusaamme turhaan itseämme ja päikkäreiden poisjääminen olisi aivan okei. Mutta sitten kun on niitä päiviä, kun Kloppinen nukahtaakin. Joskus melko helpostikin: puoli tuntia ja kymmenisen kertaa sänkyynpalauttamisia ja poika on unessa... Vaan mistäpä tietää, että tänään onkin päivä, kun poika oikeasti nukahtaa eikä vain rieku sitä tuntia?

Eilen olin Kloppisen huoneenoven takana 40 minuuttia ja lopulta huoneen vallitsi ihana hiljaisuus. Tulin alakertaan ja istuin sohvalle huokaisten onnellisena pienestä omasta ajasta. Kunnes Kloppinen aloitti kiljunnat uudelleen. Tuntui, että silmissä miltei sumeni siitä turhautumisesta ja kiukusta. Olisin halunnut heittää kahvikupin seinään ja kirkua niin kovin kuin ääntä lähtee.

Kuulostaa hyvältä?

Siinä samassa päätin, että nyt tämä saa loppua.
Mikä lopulta on tärkeintä: lapsen uni vai kohtalaisen järjissään oleva, hyväntuulinen äiti? Jep.

Ainakin nyt mennään näin, ilman päikkäreitä. Yöunille käydään kasilta ja aamulla uni saa jatkua niin pitkään kuin jatkuu. Yleensä Kloppinen kyllä herää seiskan ja kasin välissä. Tänään laitoin pojan puoliltapäivin katsomaan tallennukselta Topia ja Tessua sekä annoin sille iPadin, jolla hän saa pelata Pikkukakkosta.

Tunnen itseni paljon rennommaksi, paljon iloisemmaksi. Arki on ihan tarpeeksi kuluttavaa ilman että siitä tekee vieläkin vaikeampaa itselleen. Itseasiassa arki on ollut meillä aika haastavaa jo viikkoja ja se näkyy selkeästi jo minun ja Ukkokullan väleissä. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet todella räjähdysherkkiä eikä riidoilta olla todellakaan säästytty.

Olemme keskustelleet viimeiset pari päivää mitä voisimme asialle tehdä, miten voisimme helpottaa arkeamme ja tehdä elämästämme hieman mukavampaa. Suurta ahdistusta kun aiheuttavat myös perässä laahaavat koulujuttuni. Viikot vierivät ja ahdinko kasvaa, kun koulujutut eivät edisty. Missä välissä, millä ajalla, millä voimilla? Tällä hetkellä ajatus valmistumisesta on toivoton, mutta uskon, että tästä suosta vielä jollain ihmeellä noustaan. Olemmehan me Ukkokullan kanssa yksissä tuumin lähteneet miettimään arkeamme sekä tekemään muutoksia. Kloppisen päiväunien poisjättäminen oli ensimmäinen askel, muiden edellä.

Aina ei voi olla superkivaa ja helppoa. Pappikin tuumi, että käsikynkässä mennään, niin vasta- kuin myötämäessäkin. Nyt rämmitään ilmeisesti siinä vastamäessä... Mutta eiköhän tämä tästä!


Nina

Talvikamppeet kasassa!

Tiiättekös, joskus yllätän itse itsenikin määrätietoisuudellani ja sinnikkyydelläni. Minä nimittäin säästin tukun rahaa kasaan ja ostin jotain... 

Arvaatteko mitä....? ;)

Kyllä vain, sain kun sainkin rahat kasaan ja ostettua sen ihanaisen Mini Rodinin Panda-haalarin! Ja tiedättekö, se on livenä paaaaaaaljon upeampi kuin yhdessäkään kuvassa! Olin saada halvauksen, kun kaivoin sen paketista ulos. 

Kyllä, tarpeeksi pinnallinen äiti voi saada halvauksen talvihaalarista. 

Eikä vain se tajuttoman hieno ulkoasu, vaan myös se kuinka laadukkaalta haalari tuntuu... En malta odottaa, että tämä haalari saadaan käyttöön! <3

Tilasin haalarin Punavuoren peikosta ja sain taas jälleen kerran aivan loistavan nopeaa palvelua: haalari saapui parissa päivässä. Punavuoren peikosta olen tilannut aikaisemmin Molo Kidsin haalarin sekä siihen asusteet. Ne muuten vilkahtavatkin postauksen loppupuolella. :)

Mini Rodinin haalari istui paljon paremmin Kloppiselle kuin Ticketin haalari, mutta päätin silti säästää sen "varahaalariksi" enkä myydä pois, niin kuin aiemmin suunnittelin.

Kävin eilen Polarn O. Pyretissä hakemassa Kloppiselle vielä kunnon karvalakin sekä hanskat. Mietin pitkään myös merinovillaista kauluria, mutta sitten päädyin ostamaan halvemman version Lindexistä. Nähtäväksi jää, että oliko tuo kuinka järkevää...

Hakusessa oli myös talvitakki sekä vähän kevyempi talvipipo. Ja ne molemmat löytyivät KappAhlista.

Samaisesta kaupasta löytyi myös ehkä maailman parhaiten istuvat farkut! Ainakin meidän Kloppiselle. Farkut näyttävät Kloppisen päällä ihan tajuttoman makealta ja se istuvuus... Ne ovat pillit, mutta eivät purista ja lahjekin on täydellisen mittainen. Niin ja ne näyttävät hiton hyvältä. Taidan suunnata jatkossakin KappAhliin farkkuostoksille.

Jäpikälle talvivaatetus on luonnollisesti kunnossa Kloppisen jäljiltä. Molo Kidsin talvihaalarit löytyvät koossa 80 ja 86, löytyy lämpimät Molo Kidsin asusteet, talvitakkikin on ja siihen mätsäävät HenkkaMaukan asusteet. Jäpikällä on myös talvisaappaita kahdet. Kloppisen vanhoja nekin.

Olen muuten ollut todella tyytyväinen noihin Molo Kidsin haalareihin ja vielä kesällä suunnittelinkin, että ostaisin Kloppiselle taas Molon haalarin, mutta sitten menin ja ihastuin tuohon Mini Rodiniin... No, tuleepa testailtua eri merkkejä.

Mitä talvikamppeita te ostatte/olette ostaneet? Suosikkeja? Inhokkeja?


Nina

Synttärihulinaa.

Meillä oli juhlantäyteinen viikonloppu. Kloppinen täytti kaksi vuotta. Tuntuu aivan surrealistiselta ajatella, että seuraavaksi esikoinen täyttää kolme. A-pu-a.

Vuosi on mennyt hujauksessa, taas, vaikka niin paljon mahtuikin yhteen vuoteen: pikkuveli syntyi, muutettiin uuteen kotiin, perhe yhtenäistyi entisestään naimisiinmenon johdosta. Voi että! <3 Mutta itse synttäripäivä oli sangen mukava.

Oli lahjoja...

Oli onnittelukortteja...

Oli leipomista, oli herkuttelua, oli cake popseja... 

Oli taivaallisen ihanaa limejuustokakkua, joka ei ulkonäöllään ehkä ihan hurmaa ja vakuuta...

Oli herkullisia rieskarullia sekä tonnikala- että kinkkutäytteellä...

Oli vihanneskuppeja dippikastikkeella...

Oli kalakoristeiden askartelua... (yhtenä, ja öö ainoana, ohjelmanumerona synttäreillä oli onginta - siksi siis kalakoristeita.)

Ja oli sitä onkimista, josta sai palkinnoksi jonkin maatilaneläimen... 

Meidän pojat onkivat itselleen lehmän ja possun. Ajattelimme, ettei Jäpikkä onkimisesta varmaan tajua tuon taivaallista, mutta pyh pah - porukan pienin oli touhusta eniten innoissaan ja kikatti pää punaisena, kun äiti heilui kepin kanssa, josta roikkui narun päässä ämpäri! 

Kloppinen puolestaan hokasi heti lehmän tidit ja kysyi hämmästyneenä Ukkokullalta, että isi, mitä nää on, johon Ukkokulta korrektisti vastasi, että ne ovat utareet ja että niistä tulee maitoa. Sen lisäksi Kloppinen jostain keksi, että sieltä utareiden lomasta jostakin tulee myös kakka. Ja niinpä poika onkin selittänyt pitkin päivää kaikille halukkaille (lue: Jäpikälle), että kato, täältä tulee maito ja täältä kakka. Hmmm.

Kaksivuotisen yhteisen taipaleemme kunniaksi paljastan teillekin millainen hurmaava pienimies meillä punkkaa:

* Hänellä on paljon omaa tahtoa, halua tehdä ja kokeilla asioita itse. 

* Hän kiipeilee ketterästi, juoksee ja hyppii. 

* Hän osaa tajuttomasti sanoja ja osaa muodostaa hämmentävän pitkiä lauseita, esim. "Iskä kato, mikä tossa toi on?". 

* Hän tykkää laulaa ja osaa jo pieniä pätkiä laulunsanoja ulkoa. (Piiiiikku Kaaaakkosen Poooooosti.)

* Hän rakastaa piirtämistä ja alkaa olla siinäkin touhussa uskomattoman hyvä - esimerkiksi moottoripyörä on melko tunnistettava töherrys. 

* Hän katsoo mielellään Pikku Kakkosta ja sanoo itseään Raa-Raaksi. <3 

* Hän on kiinnostunut erityisesti traktoreista ja puimureista. Suurin Muumi-innostus näyttäisi laantuneen.

* Hän tietää myös mitä kello on ja vastaa "varttii kolme viisi". 

* Hän toisaalta myös kysyy niin mahdottomasti, että vanhempia toisinaan väsyttää. 

* Hän syö ja juo taitavasti itse.

* Hänessä on kadehdittavan paljon energiaa - äiti ottaisi kernaasti siitä osan, jos voisi.

* Hän on oppinut viime viikkoina lässyttämään aina jonkun eläimen nähdessään, kuten vaikkapa kissan. Huvittava taito, sillä meillä ei ole lemmikkejä, joten meillä ei lässytetä eläimille?

Koska lauantaina, siis juhlapäivänä, viiletettiin menemään kuin jakomielitautiset aamusta iltahämärään, pyhitettiin eilinen mitääntekemättömyydelle ja ulkoilulle. Tajusin samalla, että minusta on tullut vanha: syksy ei ole ihana vain syysvaatteiden vuoksi, vaan myös ulkona olevien värien. Sisäinen kääkkäni nautti suunnattomasti. 

 

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Nina