Ikävä kyllä näitä shoppailuhetkiä ei voi ujuttaa aivan joka viikkoon, sillä useimmiten jotain tarttuu myös haaviin ja valuutta vaihtaa omistajaa. Tällä kertaa päädyin ostamaan kaikkea yksinkertaista ja tarpeellista vaatetta, vain itselleni, sillä muuten tulee osteltua lähinnä vain lapsille. Lisäksi pyörähdin Loviisan Aitassa. Sieltä mukaan lähti Riviera Maisonin Kids-naulakko, jota tosin sieltä pääasiassa lähdinkin ostamaan. Täytyyhän lasten kuraisilla ulkovaatteilla olla arvoisensa naulakko.
Parin tunnin reissu teki äärimmäisen gutaa ja palasin entistä ehompana takaisin. Ja arvatkaa mitä, en harhaillut suru puserossa kertaakaan vauvanvaateosastoilla, vaan oikeasti ostin vaatteita itselleni sillä mentaliteetilla, että hittojee, nämähän mahtuvat minulle vielä parin kuukauden päästä! Kerran vilkaisin yhtä pientä vaatetta, mutta sitäkin katsoin tyyliin, onpa kiva, tällaisen voisin joskus ostaa. Ja that's it. Ei surkuttelua, ei niiskuttelua, vaan järkiperäistä ja positiivista ajattelua. Satsaamista minuun itseeni, siis tärkeimpään mahdolliseen kohteeseen.
Pahin alakulo, tai oikeastaan koko alakulo, on aika lailla jo tiessään. Nyt kävi näin, vauvaa ei tulekaan, mutta se ei kaada maailmaa ja olen asian kanssa sinut. Varmasti, jos oikein keskenmenoa miettisin ja puntaroisin, saisin aikaan loputtoman surkuttelukierteen. Olen kuitenkin päättänyt olla positiivinen, keskittyä kaikkeen hyvään, uskoa kaikkeen hyvään, olla toiveikas. Elämäni on näinkin oikein hyvä ja tunnen suurta onnea kaikesta, mitä minulla jo on. <3
Esimerkiksi sekin, etten joudukaan olemaan selvinpäin ystäväni tulevissa yllätysbileissä, voi olla piristävää. Paikalla on paljon vanhoja kavereita ja on aivan mahtavaa voida juhlia heidän kanssaan pit-käs-tä aikaa. Kunnolla. Ei sillä ettäkö raskaana ollessa se olisi ollut jotenkin merkittävästi kurjempaa, mutta kamoon, let's face the facts: humalaisia jaksaa huomattavasti paremmin itsekin humaltuneena. Lisäksi sitä jaksaa valvoa yli kympin uutisten. Voi syödä mitä vaan. Voi juoda mitä vaan - VIRN. Eikä tarvii olla juoppokuski! Ha!
Että sellaisia selviytymiskeinoja ja positiivisuuspärähdyksiä meikämannekiinilla. Elämä voittaa. <3
Noin vakavasti ottaen olisi kyllä kiinnostavaa kuulla, onko jollain ruudun sielläpuolen kokemusta keskenmenosta? Miten te selvisitte? Pääsittekö yli helposti vai ottiko enemmän aikaa?
Rentouttavaa pääsiäistä teille!
Nina
3 kommenttia:
Blogiasi olen lukenut jo kaaaaauan, mutta harvemmin tulee mitään kommentoitua minnekkään! Kiitos siis ensiksi kivoista ja etenkin hauskoista jutuista :)
Itsellä oli keskenmeno/tuulimunaraskaus aika tarkkaan vuosi sitten ja tällä hetkellä sylissä imuttelee pieni 6 viikkoinen poika. Eli muutaman kuukauden päästä tulin uudelleen raskaaksi. Tuulimunaksi raskaus paljastui vasta 10 viikolla kun jostakin syystä olin fiiliksellä ettei kaikki ole hyvin ja kävin yksityisellä ultrassa. Siitä menikin vielä viikko että sain lääkkeet tyhjennykseen kunnalliselta puolelta. Kurja kokemus ja hyvinkin yleistä, mutta kun asiaan ei oiken itse pysty vaikuttamaan.. inhottavin kokemus lähinnä oli ne lääkkeet ja viikon odottelu, että ylipäätänsä tyhjennyksen sai tehtyä. Uusi raskaus oli hieman aluksi pelottavaa, mutta kun suurin keskenmenoriski oli ylitetty aloin jo nauttia olosta.
Uutta putkeen vain, kyllä se onni teille vielä suodaan :)
-Niina
Hei, blogissani on sinulle Liebster-haaste! :)
http://pandamamma.blogspot.fi/
Niina: Kiva kun tykkäät ja seuraat! Ilo on minun puolellani ;) Tuo odottelu kuulostaa kyllä tosi ikävältä! :( Harmi, kun tää yleensä tuntuu matelevan julkisella puolella. No, onneksi se on historiaa, toivottavasti ei tarvitse kokea tuota enää uusiksi! Onnea vielä pienestä pojasta <3
Tia T: Kiitos haasteesta! <3
Lähetä kommentti