Joka alan erityisasiantuntija.

Sanotaan, että jokaisesta synnytyssalista ulos selvinneestä tulee joka alan erityisasiantuntija. Hänestä tulee siis äiti. Huomaan tuota katalan kammottavaa piirrettä osittain itsessänikin: minä tiedän millainen on hyvä äiti ja mikä on lapselle hyväksi. Ällöttävää! Pyristelen vimmatusti ulos tästä kauheuden oravanpyörästä, jota aina ennen niin halveksuin. Jotakin muutakin olen huomannut: sanonta, että ihmiset joilla ei ole lasta tai koiraa, ovat ehdottomasti parhaita karvaisten tai karvattomien lasten kasvattajia, pitää paikkansa. Hyi olkoon sitäkin piirrettä ihmisissä...

Kaiken tämän superdramaattisen alkujorinoinnin pointtina on kuitenkin se, että no matter what others say or think, on uskottava omaan itseensä. Ne virheet (tai siis virheostokset) pitää tehdä (tai siis ostaa), jotka tuntuvat siltä, että ne pitää tehdä (tai ostaa). Ihmiset ovat kovia neuvomaan – osa vinkeistä kannattaa tallettaa pääkopan moppi C:n, osan vinkeistä voi unohtaa samantien. Kuten nimittäin jo sanoin, niin me äidit olemme joka alan erityisasiantuntijoita, joten voinemme myös luottaa omaan intuitioomme ja olla liikaa tukeutumatta muiden ehdottomiin käsk... eiku neuvovinkkeleihin.

Tähän väliin sanottakoon, että eniten omalla kohdalla ärsyttää hyvän ystäväni neuvot Ukkokullalleni, kun minä vielä odotin: "Sun pitää ymmärtää, että tuleva äiti tarvitsee omaa tilaa. Se on koko päivän vauvan kanssa, ei se tosiaan jaksa että mies roikkuu vielä sitten hihassa. Joten älä roiku sitten. Anna sille tilaa ja omaa rauhaa.". Metsään meni tämä neuvo ja onnekseni sanoin sen Ukkokullalle hetimiten, kun hän kertoi tästä saamastaan neuvosta. Luultavasti olisin ajatellut minussa olevan jotakin vikaa tai Ukkokullan olevan minuun lopenkyllästynyt, jos hän olisi vauvan synnyttyä päättänyt ottaa minuun välimatkaa. Minusta kun entistä hellyydenkipeämpi saavuttuani Kloppisen kanssa kotiin. Hellyys, kosketukset ja huomionosoitukset ovat minulle äärimmäisen tärkeitä asioita. En ihan käsitä, että kenelle uunituoreelle äidille ne eivät olisi... Mutta tällainen käsk... eiku neuvo tuli yhdeltä joka alan erityisasiantuntijalta.

Jokainen esikkoansa odottava mamma on varmasti kuullut tämän: "Eiiii niitä pieniä vaatteita kannata ostaa! Ei vauva niitä tarvitse! Se käyttää viiskymppisiä päivän ja viiskutosia viikon, sitten ne onkin jo pieniä. Ei kannata, hei ei kannata.". Lisäksi kaikkialla tuntuu vallitsevan ajatusmaailma, että ei vauvoille mitään kannata ostaa. Eivät ne mitään tarvitse. Tai jos välttämättä sinä mistään mitään tietämätön höpsö äitinhempukka haluat moista älytöntä turhaketta ostaa, niin osta se edes käytettynä. (No okei, mielestäni käytettynä ostaminen onkin viisasta, ihan siksikin että käytettynä saa uskomattoman hienoa tavaraa loistohintaan.)

Tuntuu, että äitiys tekee naisista kovia neuvomaan ja jakamaan tietouttaan. Toki toisilla meistä tämä hieno piirre on syntymästään saakka, onnea teille. <3 Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, monta hyvää knoppitietoa olen saanut ystäviltäni tai tutuiltani, joilla on lapsia. Mutta jos en muiden mielipiteistä huolimatta olisi ostanut kirppareilta esimerkiksi useampaa peittoa ja pussilakanaa Kloppiselle, en tiedä mihin pyyhkeeseen olisin hänet unille kietonut. Sen verran on nimittäin puklua välillä poski falskannut. Ehkä toisten äitien strategia on pyörittää pesukonetta 18 kertaa päivässä, mutta minulle se ei sovi.

Lisäksi kummastelen yleistä neuvoa, että vauvalle riittää esimerkiksi kolme bodyä: yksi päälle, yksi pesuun ja yksi kuivumaan. Silloinhan pahimmassa tapauksessa pesukoneessa pyörii vain se yksi body? Mitä veden ja pesuaineen haaskausta, jos minulta satuttaisiin kysymään. Ja oikeesti, minusta on vain mukavaa, kun vaatteissa on valinnanvaraa ja on eri tilanteisiin sopivia vaatekappaleita.

Ja jotta provosoisin himosäästäjiä ihan kybällä, niin guess what, ostin juuri Kloppiselle uuden, TOISEN talvihaalarin. PIENEMMÄSSÄ KOOSSA. UUTENA. Eli toimin kaikkia niitä käsk... eiku neuvoja vastoin ihan vain siksi, että Kloppinen uppoaa talvihaalareihinsa ja minulta lähtee järki, kun yritän sitoa häntä turvakaukaloon ja pojan pää on uponnut jonnekin jättimäisen haalarin syvyyksiin ja kädet ovat missä sattuu. Eivät ainakaan hihassa. Mielenterveyteni ja matkailuintoni säilyi siis 24,95 euron sijoituksella, ja tiedän ettei tämä 56 cm haalari mahdu Kloppiselle varmastikaan kuukautta kauempaa.

Kokemuksen kovalla rintaäänellä, oltuani äiti, joka alan erityisasiantuntija, kaksi kuukautta (eli vähintäänkin kasvatustieteiden kandi.), voin kertoa seuraavista ostoksistani tai tekemättä jättämistäni ostoksista seuraavaa:

Mobile = Tämä aliarvostettu musisoiva ja liikkuva kapistus osoittautui meillä kullanarvoiseksi, vaikka tuntuu, että mobilen maineen mollaaminen tuntuu olevan joidenkin äiti-ihmisten elämäntehtävä. Meillä poika tykkää katsella roikkuvia pehmoja ja arvatkaas, kun ne alkavat pyöriä ympyrää... MUIKEAA!

Alakerran sänky tai ns. kakkossänky = Onneksi en hankkinut alakertaan, siis olohuoneeseemme, mitään sen kummempaa sänkyä Kloppiselle. Matkasänky tosin on kasattuna koko ajan patjan kera, mutta silti Kloppinen vetelee unta palloon parhaiten ihan vain sohvallamme. Tällä hetkellä. Sitten kun meno yltyy ja liikeradat kasvavat, niin epäilen, että matkasänkyä kulutetaan ihan eri lailla. Se nähdään sitten.

Vaunut = Yksi kaverini (myös joka alan erityisasiantuntija, eli äiti-ihminen) ihmetteli suureen ääneen muun muassa Facebookissa, että MITEN IHMEESSÄ SAATOINKAAN hamstrata noin helvetin kalliit vaunut. Tuleekohan edes käytettyäkään, kun onhan meillä auto ja muuta mukavaa elämäni arvioimisläpänderiä. No, voin kertoa, että ulkoilmassa kärräilystä ei nauti vain äiti, vaan myös poika. Uni maistuu, äiti virkistyy ja molemmat saavat raitista ilmaa. Kateutta herättävän kauniit Hartan-vaununi ovat ostoksistani parhaat. Ne ovat saakelin kätevät kääntyvien etupyörien ansiosta ja mahdottoman kevyet, mutta kuitenkin tarpeeksi muhkeat ja lämpöiset talvivauvalle. SUOSITTELEN! Kuvallista hehkutusta näet lisää vaikkapa tästä.

Helistimet = Kirpparilta 50 sentillä ostamani Brion matohelistin on ihan ehdoton. Sitä on kiva möllötellä, se pitää seuraa ihan vain tuijottamalla takaisin ja se teki ihan kauuuuheen hirrrrveestä navan putsaamisesta paljon, paljon mukavampaa. Tuijottamalla värikkäänä takaisin. Jo kuukauden ikäisenä matohelistin saattoi liikahtaa käden osuessa siihen ja sekös vasta oli jännittävää.

Tuttipullot = Monella keskustelupalstalla on toruttu hupsuja äititulokkaita olla ostamatta tuttipulloja. "Tehän imetätte, hassut", mitäpä sillä pullolla silloin tekemään. Varsin nerokas neuvo, jos 1) äiti ei aio minuutiksikaan poistua lapsen viereltä, eli vaikkapa lypsättyä äidinmaitoa pullossa ei tarvitse koskaan ikinä milloinkaa missään nimessä antaa ja 2) äidinmaitoa tulee solkenaan, eikä lisämaidon mahdollisuutta tarvitse edes miettiä. Minä viis veisasin näistä (ja muistakin) mietelmistä ja ostin ehkäpä kuusi tuttipulloa. Ja tarvetta oli, sillä oma maitoni ei riittänyt.

Rintapumppu = En ostanut, sillä ajattelin investoinnin olevan kohtuuttoman suuri, jos käy niin, ettei käyttöä olekaan. Tarvetta alkuun kuitenkin oli, kun koitin nostattaa maitoa lypsämällä (ja käsin se minun mielestäni on mitä järkyttävintä puuhaa, vaikka taas toinen joka alan erityisasiantuntija eli äiti-ihminen ei muuten halunnutkaan lypsätä.) ja minut pelasti tässä ystäväni, joka antoi ilmaiseksi minulle sähkökäyttöisen rintapumppunsa.

Hoitopöytä = Minusta tämä on turhin ostos, mitä ostaa voi. Ellei kananmunakeitintä lasketa. Hoitopöytä jää tyystin käyttämättä jonkin ajan kuluttua, joten uskoin (kerrankin) joka alan erityisasiantuntijoita ja jätin hankkimatta. Vaikka olisin saanut ilmaiseksi. Meillä hoidot ja vaipanvaihdot sujuvat kätsästi pesukoneen päällä (Ps. linkoava, tärisevä pesukone on myös supervänkä) olevan pehmoisan hoitoalusen päällä. Pesuallas on noin metrin päässä ja tavarat säilyvät näpsästi Ikean hyllykössä.

Sitteri = Liian moni dissaa tätäkin vehjettä. Ehkäpä täydellisyyttä kurkottavat äiti-ihmiset pitävät tätä laiskan äidin irvikuvana, mutta minulle tämä värisevä sitteri on todella kätsä: Kloppinen on välillä useita tunteja päivässä hereillä ja minä saan omaa aikaa ja pienelle vaihtelua, kun istutan hänet sitteriin ja vaikkapa kirjahyllyn eteen. Siellä kun kaikkea erilaista ja eri väristä ja eri muotoista ja...

Kantoliina/kantoreppu = Mietin kantoilutarvikkeen ostoa pitkään, mutta koskaan ei valuutta vaihtanut omistajaa. Sain oikein hyväkuntoisen kantorepun ilmaiseksi tuttavalta lainaan, mutta kokeilun jälkeen se ei vain tuntunut hyvältä, joten käyttämättä jäi. Jotenkin Kloppisen laittaminen reppuun ja oma oleminen, kun poika siinä roikkui, tuntuivat turhan hankalilta.

Luultavasti jokunen maininnan arvoinen hyödyke jäi tässä nyt mainitsematta, mutta tehtäköön siitä/niistä sitten vaikkapa jatko-osa.

Minä, äiti, joka alan erityisasiantuntija, annan teille käsk... eiku neuvon: Luottakaa itseesi (ja erityisasiantuntijuuteenne) ja ostakaa asioita, joita haluatte. Jos ne jäävät käyttämättä, niin voi kyynel, tuskin taloutenne tästä vajoaa syvään lamaan. Paitsi jos ostitte lapsukaisellenne Ferrarin ja loma-osakkeen Hollywood-kyltin kupeesta Pikavipillä. Se, että jonkun lapselle mobile ei ole kiinnostava, ei tarkoita ettei sinunkaan jälkikasvusi siitä piittaisi. Ota neuvoista toki vaari, mutta usko myös omaan intuitioon.

Erityisasiantuntija-terveisin,

Nina

It's a final countdown...

Ette arvaa miten hauskuutin viime lauantai-iltaani? Lukemalla Vau-kirjan muistiinpanojani loppuraskausajalta. Tuntui, että olisin ollut raskaana ihan edellispäivänä ja toisaalta siitä tuntuu olevan aivan ikuisuus. Ajattelin jakaa loppuraskauteni fiiliksiä vielä tänne viimeisiltä viikoilta, kuten aiemmin lupasin.

Millainen oli siis loppuraskauteni, raskausviikoilla 37–40?

Hengittäminen oli hankalaa. Odotin kuin kuuta nousevaa, että rakkauden hedelmämme ymmärtäisi laskeutua (ja syntyä).

Olin tylsistynyt. Samalla kun joka suunnasta sateli ohjetta nauttia omasta ajasta ja tehdä itselle mieluisia asioita, niin minä kaipasin enemmän ja enemmän tekemistä. Siis vauvan kanssa. Halusin päästä tositoimiin, saada päiviini jotakin "oikeata" tekemistä.

Odotin raskausarpia saapuvaksi. Vatsani alkoi olla kooltaan aivan jumalaton ja siksi rasvasin sitä edelleen tunnollisesti sekä tsiikailin joka aamu ja ilta peilistä, että joko jostakin on nahka revennyt. Vaan eipä revennyt, säästyin siis raskausarvilta, tiikerin raidoilta. Tosin reisistäni olen muutaman pienen skrätsin löytänyt, mutta ne minulle nyt vain suotakoon. Rasvaa muuten kului monta tuubia.

Voin yllättävän hyvin. Vaikka vatsa tosiaan oli suuri kuin mikä, niin minä olin melkoisen ketterä. Matalasta urheiluautosta nouseminen ei ollut homma eikä mikään. Eikä ketteryyteni jäänyt muiltakaan huomaamatta. Mikä herätti minussa jotakin merkillistä ylpeyttä: kiva, kun huomaatte, että hanskaan tämän raskauden niin kivasti. :) Vielä viikkoa ennen laskettua aikaa, ja synnytyskoitostamme, minätyttö tanttaroin vatsan kanssa tunnin lenkin. Hitaasti, mutta varmasti. ;)

Alakertaa vihloi, supistuksia ilmestyi. Näitä vähän menkkamaisia supistuksia ja vihlaus-fiiliksiä huomasin noin kolme viikkoa ennen laskettua aikaa. Supistukset saapuivat ilokseni yleensä iltaisin tai alkuyöstä ja vatsa meni aina siihen ohessa sekaisin. Ja luonnollisesti jokainen fiilari jossakin sai minut varpailleen: Nytkö synnytetään, nytkö nytkö nytkö??!!

Sormien nivelet särkivät. Aamulla oli tajuttoman vaikeaa saada kättä nyrkkiin tai otetta oikein mistään. Ensin särky katosi aamupäivän aikana, mutta loppujen lopuksi sormet särkivät kellon ympäri. Yllättäin tämä vaiva hävisi sillä samalla sekunnilla, kun rakkauden hedelmämme syntyi.

Salakavala turvotus iski. Se tuli hiirenhiljaa, sitä ei huomannut Ukkokulta, ei neuvolan terkkari, en minä itse. Sen, salakavalan turvotuksen, huomasi vasta, kun synnytys oli takanapäin ja ihmettelin kotiin päästyäni supersolakoita varpaitani.

Limatulppa otti ja lähti. Reilu 2 viikkoa ennen tositoimiin pääsyä sain jo "varoitusmerkkejä": limatulppa tipahti wc-pönttöön pinkkinä pötkylänä vaaleanpunaisen vuodon kera. Jännitys iski ihan sataa: NYTKÖ NYTKÖ NYTKÖ???!!!!

Yritin käynnistää synnytystä. Siivosin, saunosin, sekstasin, touhusin. Ja kävelin. Minätyttö kävelin, vaikka tuntui, että alakerta repeää ja taivas lyö tulta. En osaa sanoa, että edesauttoiko touhuni yhtään mitään. Mutta tulipa käveltyä.

Olin rauhallinen synnytyksen suhteen. Kunnes keräsin yllättäen painoa reilusti ja vauvan kokoa alettiin epäillä suureksi. Äitipolikäyntien arvailut nelikiloisesta vauvasta pistivät ajatuksen synnytyksestä hirvittämään... Jotenkin pysyin vain kuitenkin järjissäni ja semirauhallisin mielin luotin lääkäreiden arvioon (sekä omaan silmämääräiseen arvioon) leveän lantion tuomista etuuksista suuren vauvan suhteen.

Supistukset lisääntyivät. Noin viikkoa ennen synnytystä supistuksia ilmestyi tuon tuosta vain enemmän ja enemmän. Unohtamatta tietenkään ihanaa sekaisin olevaa vatsaa wc-tiloissamme, joissa akustiikka on kohdillaan...

Bongasin pikkuhousunsuojista limaista vuotoa. Tätä ihmeellistä venyvää limaa tuli selkeästi paria päivää ennen synnytystä.

Voi, olipa aikaa tuo raskausaika. Niin jännittävää ja ihanaakin. Moni on kysynyt, että kaipaanko esimerkiksi vauvamasuani. En ja joo. Sitä kömpelyyttä ja vaivaalloisuutta ei voi kukaan tervejärkinen kaivata, mutta nyt kun etureppu roikkuu eikä ole vielä ihan entisellään, niin kaipaan sitä, kun vatsaa ei tarvitse peitellä. Suurentunut kohtu ja vauva pitivät huolen, ettei vatsassa ollut makkaroita. Esittelin vatsaa suurella ylpeydellä, tällä hetkellä en niin ylpeydellä, vaikka toki olen saanut kuulla muutamalta ystävältäni mukavia kommentteja nopeasta palautumisestani.

Toivon, ettei tämä raskaus jäänyt viimeiseksi, vaikkei aika vielä olekaan kullannut kaikkea. Tai jos on, niin en ainakaan vielä tunne kehossani minkään sortin vauvakuumetta saati tarvetta raskautua nyt heti uudelleen. Mutta sitten joskus, jos Luoja suo, on varmasti mukavaa vertailla mitkä asiat ovat erilailla tulevassa raskaudessa.


Nina

Ensimmäinen lapsilisä tuli. Ja meni.

Shoppailu raskauskilojen kanssa on semiturhauttavaa. Haluaisin olla ostamatta mitään (oletuksella, että hoikistun ja sitten ne juuri ostetut liian isoiksi käydyt vaatteet jäävät käyttämättä, toiveajattelua?) ja nopeasti palautua entiselleni, mutta toisaalta olla lompsimatta viikkotolkulla rumissa, istumattomissa vaatteissa. Leveä lantio ja roikkuva vatsa eivät näytä muuten sovarin peilissä yhtään paremmilta kuin kotonakaan. Ja voi jestas tuota ahteria. Ymmärrän, että raskauden aikana kasvaa vatsa, mutta että perC... Ymmärtäisin lisäksi, että kun raskaus on ohi, niin suurentuneet vartalonosat pienevät. Mutta ei tuo perC! Murh! Ei auta  kuin metsästää vikkeläkinttuista motivaatiota ja muuttaa osa-aikaisesti jumppasalille. 

Niin, jos tuosta ensimmäisestä kappaleesta sai kuvan, etten ostanut mitään, niin sehän oli sitten sangen harhaanjohtavaa. 

Pussinyssyköistä nimittäin kotona kaivelin moisia:

Gina Tricotin tuubihuivi ja pipa. Ostin tuon huivin aikaisemmin harmaana ja koska tykästyin ihan sikapossuna pehmoiseen matskuun ja juuri täydelliseen pituuteen, piti se hakea myös mustana. Niin ja tuo pipa taas ansaitsee kunniamaininnan siitä, että sopii suureen päähäni eikä tee minusta ollenkaan idiootin näköistä.

Myös kloppinen sai talveksi lätsän! Tämä superpehmoinen ruutukarvalakki löytyi Lindexiltä. Toim. huom.: poikani ei näytä idiootilta mikään hattu päässä.

Vilasta neuletakki...

...ja farkut...

...sekä raidallinen trikoopaita.

Kloppiselle shoppailin Lindexiltä Ota 3, Maksa 2 -tangosta muutamat pökät sekä bodyn...

...ja HenkkaMaukasta tämän yökkärin, josta tuli instant-favourite! 

Prismasta ostin kloppiselle ihailemani Muumi-haalarin tekosyyllä, että poikamme haalarit ovat ihan liian isoja. Tämä oli kooltaan 56-68 ja plääh, aivan samankokoinen kuin jo omistamani haalarit. Tyhjä arpa, tavoite ei täyttynyt, mutta onpa ainakin valinnanvaraa haalareissa! ;)

Sokoksen kosme-osastolta kassalle asti raahautui Tigin Totally Baked, joka lupaa kuontalolle kuohkeutta ja massaa. Tuoksu Tigimäiseen tapaan äiläkkä ja makea, mutta tuoksunsa se anteeksi täyttämällä lupauksensa. Tätä vaahtoa ei kannata muuten kovasti tukkaan laittaa, tekee hiuksista muuten likaisen tuntuiset ja näköiset. Minä testasin, kyllä. Mutta sopivasti annosteltuna se tekee hiuksista sen tuntuiset kuin olisit käyttänyt hiuspuuteria. Ihan ok tuote, mutta epäilen löytäväni vielä paremman tuotteen.

Kuittiin kirjattiin myös tämä Maybellinen Affinitone-meikkivoide, joka tuli ostettua ikään kuin vahingossa. L'orealin True Match -meikkivoide oli loppu, joten jotain oli otettava tilalle. Päädyin sitten tähän meikkivoiteeseen, joka sopii erityisesti kuivalle iholle. Ja tadaa, niinpä sopii. Talvikelit ovat saapuneet, niin myös atoopiset ihottumat, mutta tämä meikkivoide tuntuu iholla siltikin mukavalta ja keveältä. Likey like.

Ordning&Reda-pakettikin tulla tupsahti Postiin ja as you can see, päädyin pinkkiin iPhone-suojakoteloon ja vihreään keinonahkakalenteriin. 

Seuraavia lapsilisiä odotellessa,
Nina

Ps. Oikoluin tekstini ja luin tuon allekirjoituksen, että seuraavia lapsivesiä odotellessa. Ööö. :)

Hyvää yötä. Ja huomenta.

Olen onnekas, sillä meidän rakkauden hedelmämme vetelee noin parin kuukauden ikäisenä unta palloon läpi yön. Ja syyksi tähän epäilen sitä, että nukumme nykyään täysin pimeässä huoneessa. Ennen meillä oli läpi yön päällä yölamppu, jonka ansiosta meidän oli helpompi hoitaa syötöt ja tutin laitot. Kun yöheräilyt vähenivät, päätimme nukkua valoitta. Ja taitaa toimia? :)

Eli: poikamme syö ehkäpä noin kello 19–21. Käy nukkumaan ehkä noin kello 20–21. Ja herää noin kello 5.30–7.00. Tuon ajankohdan minä tosin vielä lasken yöksi. Mutta silti. Siis uskomatonta kuinka hyvin pikkuinen siis nukkuu! Ja mikä huiminta, niin tämä rytmi on jatkunut jo muutaman viikon. Arvatkaa vain kuinka paljon on koputettu puuta ja päätä sekä aiheutettu lähipiirin vauvaperheissä silkkaa kateutta. Mitäs kysyvät, että kuinka meidän poika nukkuu... ;) Joka tapauksessa huomaan itsekin voivani paljon paremmin ja olevani jotenkin virkeämpi. Mikä on tietenkin aivan luonnollista, kun saan itsekin nukuttua pidemmän pätkän unta. Vaikka Ukkokulta aina vain kuorsaa ja pitää minua hereillä...

Välillä toki Ukkokullan kanssa maalaillaan piruja seinille, että onko tämä nyt vain tyyntä myrskyn edellä ja vielä helvetti aukeaa ja yöt huudetaan ja valvotaan. Liian monta tarinaa on kuultu vatsavaivaisesta, läpi yön huutavasta vauvasta ja aivan liian monta blogitarinaa on kuultu vauvasta, jota saa röyhyttää ja kannella öisin tuntitolkulla! Eh, apua!?! Mutta mitäpä tuota vielä tulevaa murehtimaan ja märehtimään. Jos huudetaan, niin sitten valvotaan. Nyt kuitenkin nukutaan ja ennen kaikkea nautitaan.

Yölampuksi ostin pojalle Barbapapan Bumbeezista. Lamppu ei ole liian kirkas ja uskon siitä olevan iloa vielä vuosia. Ja mikä parasta, siinä on ladattava Led-lamppu. Barbapapa töröttää yön latausalustallaan ja kun poika inahtaa, on lamppu helppo nostaa vaikka pinniksen kulmaan. Tai minne vaan. Se kun ei ole tosiaan johdoissa kiinni. Kätevää ja näyttää hyvältä.

Nina

Äidin rakkaus.

En ole oikein koskaan ajatellut äidin rakkautta mitenkään kliseisenä. Tunne on ollut aina kovin kaukainen: miten voi rakastaa syvästi pahalta haisevaa, kovaa ääntä pitävää, kaiken vaativaa ja kuolaavaa pikkuihmistä. Mutta ai että, kuinka tämänkin tunteen opin kantapään kautta tullessani itse äidiksi. Raskausaikana kai tavallaan rakastin vatsa-asukastani, mutta se oli kuitenkin samanlaista rakkautta kuin rocktähden rakastaminen. Kaukaista. Eikä rakkaus suinkaan roihahtanut heti ensisilmäyksellä synnytyksessä, joskaan en muutenkaan usko ensisilmäyksellä rakastumiseen. Ihastuminen tapahtui kuitenkin: pieni avuton olento oli tullut minusta ja se oli kaunis. Voi luoja, että poikani oli heti alusta lähtien silmissäni mielettömän kaunis.

Osastolla tutustuin pienokaiseeni varovaisesti ja odotin kovasti, että pääsisin vain kotiin. Tiesin, että rakkaus roihahtaisi kotona, kun saisin rentoutua. Ja voi, niin siinä kävi. Niin tulisesti ja syvästi, että melkein sattuu.

Rakkaus omaa lasta kohtaan on sanoinkuvaamatonta. Sanat eivät riitä, eikä Agricola keksinyt tarpeeksi ylistyssanoja tälle asialle. Ajatus, että omalle lapselle sattuisi jotakin, on niin sydäntä särkevä, että se vastaa noin miljoonaa miehen aiheuttamaa sydänsurua. Ei, tuokin taitanee olla liian lievä ilmaisu.

Ajattelin vauvaelämän olevan jotenkin paljon kurjempaa kuin mitä se nyt tosiasiassa näyttää olevan. Tämä ennakko-oletus johtui aivan varmasti siitä, että tunnetusti en ole mitenkään lapsirakas ja lasten läsnäolo saa minut todella vaivaantuneeksi sekä kiukuttelu tuskastuneeksi. Jotenkin minä hölmö kuvittelin, että oman lapsen kanssa olisi yhtä tukalaa, vaikka arvasinkin oman lapsen olevan rakas. Ehkä ikävät oletukset ovatkin saaneet minut tuntemaan oloni todella onnekkaaksi. Olen onnellinen äiti. Poikani on ihana, täydellinen, kaunis, viisas, sanoinko jo ihana...

Tykkään olla äiti. Ihan oikeesti. Nyt kun ajattelen elämääni ennen pientä poikaani, tuntuu se jotenkin olevan tyystin vailla sisältöä ja päämäärää. Ehkä vähän liioitellusti sanottu, mutta yritän tässä nyt vain kirjailla, kuinka paljon tykkään olla äiti. <3 Lisäksi yritän myös sanoa, etten koskaan uskonut olevani näin onnellinen äitinä. Pelkäsin ahdistuvani kotona, nyt taas pelkkä ajatuskin lapsen viemisestä hoitoon on kylmä ja katala. Pyykinpesu ei tunnu yhtään niin mälsältä, kun seassa on pikkuruisia vaatekappaleita tai Muumi-lakanoita.

On hetkiä, tietenkin, kun väsyttää ja vituttaa. Mikään ei onnistu ja vieläkin pitävä tupakkalakko uhkaa revetä liitoksistaan. Ne hetket kuuluvat asiaan ja vauva-arkeen, joten annan itselleni anteeksi joskus ääneenkin kirotut kerpeleet. Kruunaahan poikani hampaaton hymy paskaakin paskemman päivän ja antaa valoenergiaa pimeäänkin aamuun. <3


Nina

Ristiäisvaatedilemma.

Dilemma koskee itse asiassa vain minua ja minun vaatetustani. Pojan vaatetus on tässä: *ylpeä kröhöm* 

Iiiiiihhhhanat Benetton Baby ruutuhenkselihousut, Lindexin ribbibody ja sukat. En ole vielä päättänyt, että laitanko ruskeat vai valkoiset sukat. Siis pojalle. Ehehe. Molemmathan sopii.

Mutta mitä pahusta sitä laittaisi itse päälle, kun tuntuu että peräloosteri on niin leveä, että tarvitsen edelleni leveä kuljetus -autot... Miehelle oli miltei tavattava, että minun ON shopattava myös itselleni rompetta, enhän minä mahdu entisiin juhlakuteisiin. Eikä minulla ole mitäääääääään päällelaitettavaa. Tuttu virsi ladies, right? ;)

Vaatekaapistani hyödynnän kuitenkin mustaa, aikoinaan Zarasta ostamaani luottojakkua, joka istuu kuin hansikas. Joulukuussa ei tunnetusti topeilla tarkene, joten jakku on oltava.

Menin, ostin ja shoppasin pari toppivaihtoehtoa jakun alle: rennomman ja rokimman sekä juhlavamman ja siistimmän verskan. Alaosaksi ajattelin laittaa mustat pillifarkut.

Rento toppi Gina Tricotista. Voi kuinka tämän kanssa sopisikaan valkoinen jakku, oikein ysärikasari-henkeen... <3

Juhlavampi toppi-verska sekä sävyyn sopiva hius/rintakoru. Molemmat Veromodasta.

Toppivalinnasta riippuen pitäisi valita pirskeisiin kengät. Päätin laittaa jalkaani korkkarit, eli vaihdan jotkin saappaat sitten ennen ja jälkeen ristiäisten. 

Mustan topin kanssa?

Pinkin topin kanssa?

Vai sittenkin nämä mustan topin kanssa? Tähän match-kaveriksi punaista huulipunaa...? Hmm.

Sitten kun vielä keksisi järkevän ratkaisun, että mitä näiden korkkareiden kanssa laittaa sukiksi. Sukkahousut? Läpinäkyvät, ylirumat nilkkasukat, joiden ansiosta en tule tarvitsemaan ehkäisyä? Aina yhtä vallankumouksellisen suomalaiset valkoiset tennissukat? Miauh.


Nina

Tulipa huudeltua...

Huuto.net on pirullinen paikka. Niin kuin kaikki kaupat ja ostoskeskuksetkin. Ne eivät vain ole saatavillasi 24/7. Kaikenlaista tulee sitten tsekkailtua ja huudeltua, vaikka yritänkin panostaa niin sanotusti kaikkeen "erikoiseen" ja "erilaiseen", kuten Lundmyr of Swedeniin, Ticket of Heaveniin jne.

Tässä pientä kuvakavalkadia, mitä tämä mamma on kirjekuoristaan nostanut:

Guess Babyn trikoopaita 3,50 €. Tässä pieleen meni kyllä mitoitus (= pienempi koko kuin mitä annettiin ymmärtää & paidassa omituiset mittasuhteet: lyhyt torso-osa ja piiiiiiitkät hihat), eli siksi pettymys, mutta toivottavasti jotakin käyttöä tälle kuitenkin löytyy.

Huippukunnossa huudettu I-H-A-N-A Muumi-yökkäri 5,50 €. Tätä herkkupalaa oli moni muukin huutamassa, mutta minä vein voiton! Hurray! <3

Body 3,00 €. Pöllö-fiksaationi vain jatkuu...

...ja jatkuu. Tämä ihana pöllö-yökkäri maksoi 3,00 €, mutta ikävä kyllä oli heti liian pieni meille. Pieni miinus tästäkin myyjälle, kun möi tätä koossa 56 cm, vaikka todellinen koko oli 50/56 cm. Siinä kun on vissi ero, hmph. No, tämä ihanuus menee joko kirpparille, ystävän vauvalle tai sitten omaan jemmaan, jos vaikka joskus siunattaisi toisellakin pienellä.

Huuto.netin kautta eksyin sitten Kids' Cornerin verkkokauppaan. Se(kin) reissu jätti jälkensä verkkopankkiini... Eheh.

Hei kamoon, miten tämä fleecehaalari-ihanuus olisi muka voinut jäädä ostamatta?! Haalari on ihanan pehmeää fleeceä, vielä parin pesun jälkeenkin, ja ihan ehdoton haalarin alla vaunulenkeillä talvipakkasilla.

Tämä Sweet Peanutin Safari -haalari oli myös pakko saada. No can do man.

Huusin muuten myös sellaiset vihreät Lindexin velourhousut, Salkkarin OJ-vauva tyyliin, mutta koska ne ovat pukluisena rytyssä pyykkikorissa, niin jätän niiden kuvaamisen toiseen kertaan.

Huutoja on taas meneillään, joten lisää huuto-postauksia varmastikin luvassa.


Nina