torstai 10. lokakuuta 2013

Sietämätön elämänmuutos.

Arvelin pitkään, että junnusänkyyn siirtäminen tulee olemaan aivan yhtä helvettiä. Olin kuullut siitä kauhutarinoita monesta tuutista ja juuri keltään en ole kuuna päivänä kuullut, että sängynvaihto olisi sujunut helposti.

Ei kai, eiväthän nuo jälkikasvut mitään daijuja ole. Eivätköhän he hokaa hyvinkin nopeasti, että sängyssä ei ole pinnoja -> pirskutarallaa, täältähän pääsee pois! Ja kun sängystä on kerran mahdollista päästä pois tutkimaan vaikka ja mitä, niin miksipä ihmeessä junnut sänkyynsä jäisivätkään...

Peitto hyvin, kaikki hyvin.

No, meillä on takana elämää uuden sängyn kanssa noin 1,5 viikkoa ja ensimmäinen viikko meni kutakuinkin näin:

Päivä 1:

Sänky rakennettiin iltapäivällä, joten Kloppinen nukkui päikkärinsä vielä pinnasängyssään. Yöunille poika nukahti uuteen sänkyynsä aivan heti. Olimme äimän käkenä - mahtavaa.

Päivä 2:

Päiväunet: Helvettiä. Poika nousi sängystään valehtelematta 50 kertaa ja me saimme viedä poikaa takaisin sekä päivystää eteisessä poikien huoneiden ulkopuolella, että kuulemme mitä huoneissa, tai lähinnä Kloppisen huoneessa, tapahtuu. Joka kerta sanoimme, ettei sängystä saa tulla pois, ja lähdimme heti huoneesta ulos. Lopulta, varmaan tunnin kuluttua, poika nukahti.

Yö: Kloppinen nukahtaa samantien. Jumalan kiitos, samanlaista settiä kuin päivällä ei kestäisi enää Erkkikään. Ainakaan ilman asiaan kuuluvaa lääkitystä.

Päivä 3:

Päiväunet: Kloppinen riekkuu (=tulee pois sängystä, pitää kovaa ääntä, huutaa, potkii seiniä) sängyssään 1,5 tuntia, jonka minä jälleen kerran päivystän eteisessä istuen. Lopulta Jäpikkä herää meteliimme (Kloppinen huutaa, äiti huutaa, ettei saa huutaa - logiikka?) ja otan molemmat pois sängyistään. Ei siis päiväunia.

Yö: nukahtaa jälleen heti.


Päivä 4:

Päiväunet: riekkuu 30-40 minuuttia sängyssään, potkii seinää, tuli sängystä pois. Viimeisen kerran Ukkokulta ärähtää ja kunnolla: Kloppinen hiljenee ja lopulta nukahtaa. Erinomainen nukutuskeino? Jäpikkä herää. V*ttu.

Yö: Kloppinen höpöttää aikansa, kunnes nukahtaa. Yöllä ilmeisesti on tipahtanut sängystään, sillä itkee lattialla, kun menemme katsomaan mikä on hätänä.

Päivä 5:

Päiväunet: Kloppinen nousee sängystään vain yhden ainoan kerran, mutta muuten potkii seiniä, kiljahtelee ja riekkuu. Nukahtaa kuitenkin puolessa tunnissa. Istahdan onnessani koneelle 25 minuutiksi, kun Jäpikkä jo herää. Mitä helvettiä oikeesti, miksi kuopus nukkuu nyt näin helvetin huonosti ja helvetin vähän?! Ennen unta riitti kevyesti klo 14-15 ja nyttemmin tuntuu, että poikkeuksia lukuunottamatta minimies herää klo 13 nukuttuaan huiman tunnin. Perkele, taas jäi lukematta, että minkälaisen talvihaalarin se Maija on blogissaan kertonut ostavansa. Päivä pilalla.

Yö: nukahtaa jälleen heti.

Päivä 6:

Päiväunet: Saan päivystää pojan ovella taas milteipä tunnin. Ongelma ei näyttäisi olevan se, että sängystä noustaisiin jatkuvasti pois, vaan se, että uni ei tunnu millään tulevan. Sängyssä siis mölytään, joka kerta toisensa jälkeen herättää pikkuveljen. Tämä päivä oli kuitenkin onneksi poikkeus ja molemmat nukkuivat miltei kolmeen. LUK-SUS-TA!!

Yö: nukahtaa melkein heti höpöteltyään aikansa.

Sitten olikin viikonlopun vuoro ja Mummolassa kyläily, kun me kääkät biletimme tukka putkella Stadissa. Mummolassa nukutaan tietysti tutuissa, turvallisissa matkasängyissä, joissa on luonnollisestikin laidat.


Tämä viikko on mennyt samalla tavalla. Illat sujuvat erinomaisen hyvin, mutta päiväunien kanssa taistellaan. Uni ei tunnu tulevan kuin joskus vasta tunnin jälkeen, eikä silloinkaan aina. Tällä viikolla on ollut parikin päivää, kun päikkäreitä ei ole nukuttu ollenkaan.

Eniten harmittaa, että tämä meidän riekkuminen herättää joka päivä Jäpikän.
Toiseksi eniten harmittaa, että sitä kuuluisaa omaa aikaa ei ole enää hetkeäkään. Koulujuttuja en ole siis tehnyt noin kahteen viikkoon - missä ihmeen välissä tekisin?!

Elämä on tällä hetkellä hillittömän raskasta. Pinna on äärimmäisen kireällä. Sitä kuuluisaa omaa aikaa ei juuri ole ja tekemistä piisaa. Joka suunnasta tulee myös enemmän ja vähemmän paineita, että pitäisi tapahtua. Huoh. Toivon sydämestäni, ettei tämä, varmaan ihan jokaiselle pakollinen, vaihe kestäisi tuhottoman pitkään...

Mikäli tämä edes on enää mikään vaihe. Olen nimittäin harkinnut jopa Kloppisen päiväunien poisjättämistäkin - miksi hakata päätä seinään päivästä toiseen vain todetakseen, että se joka kerta sattuu. Toisaalta se ajatus tuntuu pelottavalta: saako Kloppinen muka riittävästi unta? Voisiko niin ihan oikeasti tehdä, kun kyseessä on vasta kaksivuotias lapsi?!

Päiväunien jäädessä pari kertaa pois olen aikaistanut Kloppisen iltatoimia. Ennen poika on mennyt yöunille ysiltä, mutta nykyään sängyssä ollaan jo puoli ysi. Tarkoitus on aikaistaa vielä toiset puoli tuntia, jolloin unille käydään kasilta, mutten halunnut muuttaa sitä yhtäkkisesti kauhean radikaalisti. Olen huomannut, että Kloppinen kyllä nukahtaa iltaisin nopeammin ja nukkuu aamuisin pidempään, kun päiväunia ei ole nukuttu. Yöunta ei silti kerry edes 12 tuntia per päivä, joten päiväunille taitaisi edelleen olla tilausta...

Yritän antaa tälle muutokselle aikaa, vaikka tuntuu, että lähtee järki. Että se kallisarvoinen oma hengähdyshetki menee eteisessä seistessä ja elämää kirotessa. Jos vielä ensi viikon kokonaisuudessaan kestäisi. Kohtuullisia tavoitteita nääs.

Nyt kaipailisin enemmän kuin koskaan teidän neuvoja ja kokemuksia:

Minkä ikäisenä teidän lapset ovat jättäneet päikkärinsä nukkumatta? 
Siis ollessaan kotihoidossa, päiväkodissa nukutaan kai paremmin ja vanhempanakin, kun arki on hektisempää.

Olen kyllä surkea näiden muutosten keskellä. Jos oloa pitäisi jotenkin kuvailla, niin sanoisin, että vituttaa. Siinäpä se, vituttaa niin ettei veri kierrä. Kaiken lisäksi tällä viikolla en ole ehtinyt yhteenkään jumppaan, vaikka ostin uuden jumppatopinkin. Aika hajottavaa mitä?!


Nina

Ps. Oletteko kuulleet sen sanonnan: "Lapsena en halunnut syödä enkä nukkua. Nykyään en muuta haluaisi tehdäkään." Osuu ja uppoo.

4 kommenttia:

Delusion kirjoitti...

Moikka, mun mielesrä kysyin jo aiemmin tätä samaa mut en enää löytäny mun kommenttia?! :D

Sellasta vaan mietin, että olenko ymmärtänyt oikein pojilla olevan jo tässä vaiheessa omat huoneet? Miksi näin? Mietin vaan, kun useinmiten noilla pienillä sisarruksilla on usein vielä sama huone :)

Toinen.. Mishä se kotipostaus viipyyy? Ootan sitä mielenkiinnolla edelleen.

Nina kirjoitti...

Moi!

Kysyit ja vastasinkin - kommentit löytyvät täältä: http://pinnallinenpaivakirja.blogspot.fi/2013/09/kokemuksia-miikkareista.html. :)

Ja kuten jo tästä postauksesta saatat päätellä, niin meidän pojat näyttävät olevan todella ääniherkkiä toisistansa, joten voi tsiisus, jos nukkuisivatkin samassa huoneessa.... Hmmm, ei meidän juttu. ;)

Kotipostaus on edelleen tulossa, osittain olen sitä jo tehnytkin, mutta kiireitä pukkaa aina vaan ja sitä omaa aikaa ei tunnu riittävän millään kaikkeen... :P Malttia! :)

Veera kirjoitti...

Tsemppiä! Meillä oli esikoisen kans aivan helvettiä tuon isojen poikien sänkyyn siirron kans, se tappeli vastaan sekä päivällä että yöllä - ja ite olin aika pitkällä raskaana, joten jaksamista ei liiemmin ollut ja lepohetket ois ollut tarpeen. Pahimmillaan iltaisin vuoroteltiin kolme tuntia sänkyyn palauttamisen kans, se oli pojan mielestä vaan tosi hauska leikki. Vaikka me ei siis koskaan puhuttu mitään, palautettiin vaan sänkyyn. Päiväunien kans en jaksanut tapella vaan köytin sen rattaisiin... Oli pakko saada levähtää päivälläkin. Jossain vaiheessa se sitten siirtyi takas sisälle nukkumaan, kun oli unohtanut ne riekkumiset. Lopullisesti päiväunet jäi 3,5-vuotiaana, jostain kolmevuotiaasta se alkoi jättää päiväunia joskus väliin. Nyt nukkuu vielä päiväkodissa, ikää kohta 4v.

Kuopus siirrettiin isojen sänkyyn 1,5-vuotiaana ja ongelmia ei juurikaan ole ollut. Sänky on ollut käytössä nyt nelisen kuukautta. Iltaisin tulee kerran tai kahdesti pois sängystä, mutta sitten asettuu. Ja tämäkin vain mulle, miehen iltavuorolla jää nätisti nukkumaan.

Nina kirjoitti...

Auts, nuo illat! Apua! Minkä ikäisenä teidän esikoinen isojen sänkyyn siirtyi? Ja mitä luulet, kannattaako siirtää mahdollisimman pienenä, että sujuu mutkattomammin...?

Sun kommentin inspiroimana yritän jaksaa sinnitellä päikkäreiden suhteen, kiitos tästä! :)