tiistai 31. maaliskuuta 2015

Ei se mennytkään niin.

Minä täytin viime viikonloppuna 30 vuotta. Tuntuu ihan todella oudolta, enhän minä OLE niin vanha? :D Ei tuo peilistä takaisin katsova nainen ole kolmekymppinen, eihän se edes näytä kolmekymppiseltä. Vai näyttääkö?

No, ikä on numeroita ja minä kuitenkin tunnen oloni sangen vetreäksi.

Perjantaina kävin kampaajalla päivittämässä vähän lookkia.

 

Tosin mitään mummo-kampausta en vielä valinnut, vaan jatkoin ihan omalla linjallani. Hiuksista napsaistiin kuivia latvoja lähes 10 cm pois - KÄÄK. :O Lisäksi hiusväri tummeni asteen pari, olin nimittäin aika kypsä liukuvärjättyyn tukkaan. Nyt halusin vain pientä vivahde-eroa, ja sitä myös sain.  Kampaajalla on muuten ihan superia lukea kaikki mahdolliset hömppälehdet! Välillä aivan vituttaa, jos kohdalle sattuu kampaaja, joka haluaa jutella koko ajan.

Tsup, tsup, sun aamu ei kiinnosta, mutta tää uusin seiska taas... No, se kiinnostaa.


Itse kolmekymppiset taas olivat aika surkeat... Perjantaina nimittäin huomasin vessakäynnin yhteydessä, että paperiin jäi vaaleanpunaista tuhrua. Ensimmäinen ajatus oli tottakai, että ei helvetti, vaikka olen kuullut, että alkuraskaudessa vuotoa voi tulla. No, pieneen vuotoon tämä ei jäänyt. Verta alkoi tulla enemmän ja enemmän, lisäksi menkkamaiset jomotukset vatsassa ja alaselässä alkoivat tuntua. Verta vuosi enemmän ja vähemmän läpi viikonlopun, ja eilen kävin lääkärissä kuulemassa, että raskaus on mennyt kesken. En ollut kovinkaan järkyttynyt uutisesta, sillä itselleni se oli aivan itsestäänselvyys enkä todellakaan elätellyt toiveita mistään pikkusykkeestä ultrassa.

Olivathan kaikki raskausoireetkin hävinneet aivan hetkessä! Vielä torstai-iltana etsin sängyssä hyvää asentoa, kun vatsalleen meno on tuntunut ikävältä. Perjantai-iltana kävin puoliautomaattisesti mahalleni ja tajusin heti, ettei tämäkään tunnu enää lainkaan pahalta.

Onneksi kroppani näyttäisi hoitavan tämän nyt itse, joten en saanut lääkäristä lääkkeitä eikä pelkäämälleni kaavinnalle löytynyt tarvetta. Kohtu on tyhjentynyt itsestään lähes täysin, enää oli jäljellä vain kuulemma verta.

Vaikka olen aina ajatellut, että keskenmeno ei ole koskaan turha, on se omalle kohdalle vaan kova paikka! Vaikka raskautta oli takana vain kaksi viikkoa, ehtii siinä ajassa asennoitua kumman hyvin ajatukseen kolmannesta lapsesta. Ja kun yhtäkkiä kaikki onkin ohi... Ja jäljelle jää vain ns. tyhjyys. Kyllä, se tuntuu erittäin pahalta.

Takana on lukuisia itkuja ja myrkyllisiä ajatuksia kaikesta, miten olen vahingossa itse aiheuttanut tämän. Turhaa ja typerää, vaan minkä sitä itselleen mahtaa. Mieli on kuitenkin jo paljon parempi. Suurin suru on käyty läpi ja nyt vain jatketaan eteenpäin. Olen yrittänyt ajatella jo läpi viikonlopun kaikkea positiivista: onneksi raskaus meni kesken nyt eikä puolessa välissä raskautta saati että vauva olisi kuollut synnytyksessä... Hyi hirvittävä, ajatuskin aivan lamaannuttaa.

No, näin kuitenkin kävi, mutta tämä on vain osa elämää ja on pakko hyväksyä. Toivottavasti meille vielä suodaan vauva, kun on sen aika. <3

Kaikesta huolimatta, hyvää alkavaa viikkoa!


Nina


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voimia! Olipas surullinen uutinen :(

Nina kirjoitti...

<3