Hammassärkyä ja neitsyyden menettämistä.

Enhän minä sitten eilen malttanut olla menemättä sinne Bodypumpiin. Ajattelin, etteivät nuo lihakset nyt niiiiiiiiin kipeät enää ole. Että jospa sitä kuitenkin jaksaisi. Ja kyllä minä jaksoinkin, mutta tsiisus sentään, reidet huusivat hoosiannaa ja armoa! Siis tottahan nyt toki minä tiesin, ettei Bodypump ihan sunnuntaikävelyä vastaa, mutta olin järkyttynyt kuinka huonossa jamassa reiteni ovat. Käsissä ja selässä paino ei tuntunut pahalta ollenkaan ja voimaa sekä kestävyyttä riitti, mutta reidet... Voin kertoa, että kintut tärräsivät eilen siihen tahtiin, että tämä aamu pelotti. Pääsenkö ylös sängystä? Pääsenkö rappuset alas? Entä takaisin ylös?

Pääsin. Pääsin. Ja pääsin. Mutta tiukkaa teki ja tekee, ja kankeaa on meno.

Itse liikesarjat olivat melko yksinkertaisia ja mukana oli helppo pysyä. Toisaalta toisinaan oli asentoja, etten ihan tarkalleen nähnyt miten ohjaaja liikkeet teki. Se hieman häiritsi treeniä, joten haluan ehdottomasti mennä vielä tekniikka-tunnille, jossa hiotaan liikesarjat oikeanlaisiksi. Sen jälkeen uskallankin varmasti treenata isommilla painoilla ja rohkeammin. Vähän kyllä mietityttää, että koska niitä painoja pitää alkaa lisätä ja kuinka paljon, mutta eiköhän tämä käy selväksi ajan mittaan kokeilemalla ja tekemällä. Eli tästä voinette päätellä, että aion jatkossakin suunnata Bodypump-tunneille.

Minä olen muuten aina jännityksestä jäykkä, kun menen uusiin jumppiin tai uuteen jumppapaikkaan. Jännittää, että kaikki jumppaajat ovat huippukuntoisia, äärettömän rytmitaitoisia ja muutenkin luonnonlahjakkuuksia. Omat pursuavat makkarat nolottaa. Sitten kun astun jumppasaliin ja jumppa alkaa, huomaan etteivät yybertiukat tekokuidut pue oikein muitakaan ja että jumppaajien seasta löytyy muitakin rytmitajuttomia kömpelyksiä. On ihan kiva huomata, etten ole ainut, jolta yhtäkkiä tyhjenee emolevy koreografian muistamisen kanssa. Bodypump jännitti erityisesti siksikin, että treeniin ei riitä vain oma kroppa ja reipas asenne, vaan liikkeisiin tarvitaan erinäköistä ja -kokoista punttia ja painoa.

Jumppaan meneminen teki hyvää ainakin pääkopalle, sillä kotona meillä on pieni poika, joka on kuin perseelle ammuttu karhu. Kloppisella puskee nyt hampaita läpi kuin sieniä sateella. Ainakin kolme hammasta tekee nyt selkeästi tuloaan, mutta epäilen todellisen määrän olevan isompi. Siihen malliin ienrivistö helottaa kauniin pinkkinä ja turvonneena. Ei siis ihmekään, että rakas esikoispoikamme on ollut viimeiset neljä viisi päivää kuin piru himself. Onneksi (tai meidän onneksemme) Kloppinen nukkuu kuitenkin melko hyvin. Muutamaa itkustelua lukuunottamatta. Thank God etenkin yöt ovat sujuneet yllättävänkin hyvin. Liekö särkylääkkeellä osuutta asiaan.

Eikä siinä mitään, että toisella itku on herkässä ja mieli synkkä, mutta että lapsikultani päätti sitten vetää Riviera Maisonin lamppuni johdosta lattialle... Varjostinhan siinä särkyi, sydämeni lisäksi. En kannata fyysistä kurittamista, mutta tuossa tilanteessa ei selkäsauna kaukana ollut. Etenkin kun Kloppinen aivan tasan tarkkaan tietää, että yhteenkään johtoon hänellä ei ole lupa koskea. Mutta kuinkas kävikään, kun hetkeksi silmä vältti... No, onneksi tuo Ukkokulta on käsistänsä näpsä ja hän korjasi varjostimen.

No, kiukkuisen, pahojaan tekevän lapsosen luota tekee siis toisinaan sangen gutaa päästä pois. Kun on ollut tunninkin pois, jaksaa taas kummasti olla perheen kanssa. Totta se oman ajan tärkeyden hypettäminen on, minunkin kohdallani. Parasta ehkä onkin se, ettei päähäni mahdu jumpan aikana yhtäkään ajatusta lapsista tai perhe-elämästä. Se on siis sitä omaa aikaa, ihan aikusten oikeesti.

Nyt aion kuitenkin pitää pari lepopäivää jumpista. Tänään onneksi Kloppinenkin on ollut aavistuksen iloisemmalla päällä ja hokenut ahkerasti "Iiijjaa" (=Ihaa). Huomenna suunnittelin tekeväni taas tunnin kävelylenkin, sillä se viimeksikin teki erittäin hyvää kipeille jalkojen lihaksille. Torstaille olen varannut sitten taas pari jumppaa: ensin pitkästä aikaa Zumbaa ja sen jälkeen heti Pilatesta. Jälkimmäistä menen myös kokeilemaan ensi kertaa, joten lisää neitsyyden menettämistä luvassa... Iiiks.

Lopuksi pitää vielä äimistellä pitkää kuopustani. Tuntuu, että hän on aivan eri pitkä kuin mitä Kloppinen oli samanikäisenä. Kloppiselta jääneet 62-senttiset haalarit tuntuvat jäävän hyvinkin pian liian pieniksi, joten tilasin Boozt-nettikaupasta ihanan Racoonin talvihaalarin alehintaan 67 euroa ja risat.

...Okei, ostoskoriin eksyi myös tuo ihanan muhkea Vilan neule minulle...

No, yllätyin miten pientä mitoitusta tuo Racoon on. 68-senttinen haalari nimittäin oli aika lailla samaa kokoa kuin omistamamme 62-senttiset. Möööh. Siispä uusi haalari otettiin hetimiten käyttöön, ettei se vain jää käyttämättä. Edessä taitaa siis olla vieläkin uuden, isomman haalarin osto. Minä en näemmä hanskaa tätä haalareiden ostoa ollenkaan - aina tulee ostettua joko liian suurta tai pientä, ja tarvitaan vielä yksi koko suuntaan tai toiseen...

 

Nina