Nyt te varmaan otsikon luettuanne päättelette, että nonniin - arki kävi pinnalliselle äidille liian tuhdiksi ja nyt se vetää jotain vettä sakeampaa.
Mutta e-hei. Täällä meillä asustaa ihan oikeasti sellainen minityyppi, jonka olemus muistuttaa kovasti kännistä kääpiötä. Nimittäin Kloppinen. Hän nähkääs treenaa ahkerasti kävelemistä joka päivä. Osa matkasta toki taittuu edelleen kännikääpiölle tyypillisellä tavalla eli nelivedolla konttaus-vaihde päällä.
Joku saattaa äimistellä otsikon lisäksi sitä, että miksi ihmeessä vertaan kävelemään opettelevaa taaperoani humalaiseen kääpiöön? No, yhdennäköisyys on vain niin valtava toikkaroivan taaperoni ja kännisen kääpiön välillä. Vaikka onkin pakko myöntää, etten ole koskaan nähnyt humaltunutta kääpiötä. Mutta voisin kuvitella sen näyttävän tältä: ilme on keskittymisen ja ylitsepursuavan innostuksen sekoitus, rinnuksilla on jos jonkinsorttista sosetta, toisesta jalasta puuttunee yleensä sukka ja paskat on housussa. Ja jos kännikääpiöni katsoo kesken kävelyn jonnekin muualle kuin eteensä, niin se tarkoittaa myös lähes sataprosenttisen varmaa nurinmenemistä.
Päivä päivältä enemmän Kloppinen kävelee. Päivä päivältä varmemmin. Päivä päivältä pidempiä matkoja. Vaikka kävely on ollut alusta asti hallitumpaa ja varmempaa kuin mitä kollegakännikääpiöillä, jotka ottavat kävelynsä ensimetreillä usein spurtteja, eli lyhyet matkat taitetaan etukenossa puolijuoksussa. Kloppiselta tämä puolijuoksu-vaihe jäi kokonaan välistä, vaan hän astelee eteenpäin hitaasti ja varmasti. Saattaapa hän jopa pysähtyä välillä, kääntyä toiseen suuntaan tai nostaa jotakin lattialta.
Taitava kännikääpiöni. <3
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti