perjantai 13. joulukuuta 2013

Ukkokullan paketit.

Onko maailmassa mitään vaikeampaa kuin ostaa miehelle lahjaa?

Sukkia ja kalsareita toi hanipöö kyllä tarttis, mutta jotenkin se on jo niin kliseinen ja eeppinen idea, ettei oikein huvittais.

Ukkokulta kirjoitti vaatimattomasti Pukin kirjeeseen, että omakotitalo ja Harrikka olis jees. Koska Pukin rahkeet eivät taida edellämainittuihin lahjoihin kuitenkaan riittää, on Ukkokullan paketeissa:

Minun tuunaama persoonallinen kalenteri, josta pystyin muokkaamaan juuri sellaisen kuin itse halusin...


Kuva: persoonallinenkalenteri.fi

Palvelussa sai lisättyä myös tärkeitä päivämääriä paikoilleen, joten mörökölli aviomieheni vieköön, jos hän unohtaa hääpäivämme.

Kuva: persoonallinenkalenteri.fi

Innostus oli niin kova paketoidessa, että myös kalenteri kääriytyi paperiin ennen kuin ehdin ottaa siitä kuvan kuvaa...

Mutta teidän onneksenne tein itselleni aika lailla samanlaisen kalenterin, joten vilautanpa sitä teille. Ukkokullan kalenteri on vähän vähemmän romsku, vaikka on siinäkin love-sanoja, hääkuvia ja muuta imelää. ;)


Toiseksi lahjaksi olin ajatellut tätä Lumoavan Mahti-korua, joka on niin mahtavan ja Ukkokullan näköinen. Mietin vain, että onko mälsää, että hän saa TAAAAS korun, sillä isänpäivälahjaksihan Ukkokulta sai niinikään Lumoavan korun. Se lahja tosin osui ja upposi, sillä koru on roikkunut saantihetkestä lähtien joka päivä Ukkokullan kaulassa.

Naisillehan koruja voi ostaa vaikka kuinka, mutta miten mahtaa olla miesten laita...? Ukkokulta on aika äijä-mies, mutta ehkä näitä äijä-koruja voisi kaulassa roikkua kaksikin?

Mitä te olette mieltä?

Kuva: lumoava.fi

Mitä te ostatte miehillenne? Viime hetken vinkit jakoon!

Mukavaa viikonloppua!


Nina

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toi kalenteri on mahtava idea! Myös itselle :)

-anu

Nina kirjoitti...

Siitä tuli kyllä hieno, suosittelen! :)

Janita kirjoitti...

Mies haaveilee ensimmäisestä tatuoinnista niin ajattelin ostaa lahjakortin tatuointiliikkeeseen :) Ja pari pakettia myös sukkia, ne kun tuppaa aina siltä hukkumaankin :)

Nina kirjoitti...

Voi tatuointilahjakortista toi hyppis onnesta! :D Ukkokulta diggailee niin suurista kuvista, että ei riitä kyllä rahat lahjakorttiin, kun ovat melkoisen arvokkaita... Ehkä pitää säästää vähän ja ostaa lahjakortti vaikka synttärilahjaksi. :)