maanantai 3. marraskuuta 2014

Pari sanaa pottailusta.

Äitiydessä on montakin asiaa, jotka jaksavat hämmästyttää, mutta yksi suurimpia hämmästyksen aiheita on kiire. Äitien kiire. Kiire opettaa lapsia siihen, tähän ja tohon. Kiire oppia liikkumaan, kiire oppia puhumaan, kiire oppia itse syömään, kiire oppimaan potalle. Eritoten kiire pottailuun hämmästyttää. Miksi on niin kiire? Toki - vaipat eivät ole ilmaisia ja onhan siinä oma vaivansa niitä vaihtaa. Ympäristöystävälliseksikään ei taida voida kertokäyttövaippailua kuvailla. Ymmärrän.


Joka tapauksessa ensi kerran meinasin rykäistä kahvit väärään kurkkuun, kun tuttavani kysyi, että joko meillä pottaillaan, kun esikoiseni Kloppinen oli hädin tuskin 10-kuinen. Tuttavan lapsi oli suunnilleen samanikäinen. Järkytykseltäni taisin pystyä vain henkäisemään, että onko teillä jo potta? Niinku oikeesti?

Viimeistään ensimmäisen ikävuoden jälkeen pottailusta tuntuu tulevan mörkö yhteen jos toiseenkin taapero-kotiin. Pois vaipoista on kiire. Viis siitä, että tajuaako pieni siitä touhusta tuon taivaallista. Jotkut väittävät, että tajuaa. Että kuulemma kun lasta vie vaikkapa säännöllisesti ruuan jälkeen potalle, niin sinne ilmestyy kakka. Minä väitän, että ei tajua. Se kakka ilmestyy pottaan ainoastaan suolen säännöllisen toiminnan ansiosta, oli päällä sitten vaippa tai pehvan alla potta. Sattumaa, useimmiten kyse taitaa olla siitä. Neuvolantätimme komppasi ajatuksiani, kun paljastin hänelle Kloppisen 2-vuotisneuvolassa, ettei meillä ole vielä edes koko pottaa. Hän lohdutti, ettei lapsi tuon ikäisenä ole edes kehittynyt "valmiiksi" ymmärtääkseen koko pottatouhua. En muista enää tarkkaan näitä lääketieteellisiä termejä, mutta ilmeisesti jokin hermosto ei ole vielä kehittynyt riittävästi.

Ja tämä on täyttä totta. Voin allekirjoittaa sen, koska nyt kun lapseni ovat 2- ja 3-vuotiaita, näen tämän suunnattoman eron heidän kehityksessään. Toinen, isompi, on päiväkuiva ja toinen on vaipoissa, mutta intoutuu aina toisinaan käymään potalla. Kloppinen on ollut päivät ilman vaippaa elokuun alusta eli yli kolme kuukautta. Joitakin vahinkoja on tottakai käynyt, mutta olen yllättynyt kuinka helposti vaipattomuus onnistui! Olen yrittänyt vaipattomuutta Kloppisen kanssa ennenkin hänen ollessaan noin alle 2,5-vuotias. Silloin touhusta ei tullut mitään, joten parin viikon yrittämisen jälkeen annoin periksi ja palasimme vaippoihin. En ole tosin koskaan ollut mikään ressierkki vaippojen suhteen, vaan olen aina ajatellut, että kaikki aikanaan - tuskin nuo armeijassa enää vaipoissa ovat.

Loppukesästä tapahtui kuitenkin jotain. Kloppinen osoitti itse kiinnostusta pottaa kohtaan ja minä päätin, että nyt kannustan häntä oikein kunnolla vaipattomuuteen. Kloppinen sai alussa joka pisusta tarran, jonka hän sai liimata askartelemaani pahviin. Tarrat innostivat Kloppista ja pahvit täyttyivät tarroista toisensa perään. Intoa piisasi, joten päätin, että nyt en anna periksi, vaan vaipoille jätetään lopulliset hyvästit. Ilmeisesti äidin päättäväisyys ei kuitenkaan ollut ratkaiseva palikka pelissä, vaan riittävästi kehittynyt lapsi: hän osasi pissata heti, kun istahti potalle, ja toisaalta myös pidättää hetken pissaa, jos en vaikka jostain syystä sillä samalla sekunnilla itse ehtinyt kaveriksi pottailuun.
 


Jäpikkä intoutui myös kesällä pottailuun, Kloppisen inspiroimana. Yhden ikävuoden ero esitti merkittävää roolia: Kloppinen meni potalle pissalle, koska hänellä oli hätä. Jäpikkä taas aina silloin, kun Kloppinen oli potalla. Kloppiselta tuli aina "kunnon pissa" eli enemmän kuin kolme pisaraa pissaa. Jäpikältä taas pisara tai kaksi. Kaiken kruunasi Jäpikän riemuhuuto: "LISÄÄ VETTÄ TULEE!" ja raikuvat aplodit päälle, kun muutama pisara silloin tällöin pottaan osui. Muistan silloin ajatelleeni, että Jäpikän aika oppia kuivaksi ei todellakaan ole vielä... :D



Kloppinen oppi siis todella nopeasti päiväkuivaksi, kun hän oli siihen itse valmis. Muutamaa kuukautta alle 3-vuotiaana. Vielä on tosin käytössä yövaipat, mutta Kloppinen toisinaan itse juttelee, että vielä joku yö hän nukkuu kalsareissa ja herätään yhdessä yöllä pissalle. Jee, mama can't wait! ;) Voisi sanoa siis, että hyvin pyyhkii. Paitsi kun iskee kakkahätä. Pottaan kakkaaminen tuntuu olevan meillä nyt se akilleenjänne ja hirrrrrvittävän pelottava asia. Olen yrittänyt taas kaikkeni: hieronut selkää (rentouttaa kauhusta kankeaa lapsparkaa), kehunut ja ylistänyt sekä palkinnut pikkunameilla, kun se kakka kaiken häsläämisen päätteeksi on pottaan lopulta päätynyt.

2-vuotias Jäpikkä taas... No, hän käy potalla aina kun muistaa, että sellainen on. Ja se on just hyvä niin.

Mitä haluaisin siis sanoa tuoreille ja vähän kypsemmillekin äideille: älkää ottako niin ressiä siitä pottailusta. Antakaa lapsen olla pieni, ostakaa niitä vaippoja, liiallinen kiire ei voi olla hyvästä kenellekään. Kyllä se lapsi kasvaa, se kehittyy, nopeammin kuin haluaisimmekaan. Vielä yhtenä päivänä ne istuvat potalla kuin vanhat tekijät ja me äidit ihmetellään, että eikö taloudessa ole enää yhtään pyylevää vaippapeppua. <3

Rauhaa ja rakkautta!


Nina

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meillä vähän vajaa 2v tunnistaa hädän. Hän osaa kertoa kun on pissa- tai kakkahätä, mutta pottaa hän ei hoksaa. :D Hän ilmoittaa kun on hätä, vien potalle, mitään ei tule, laitetaan vaippa ja hätä tulee heti vaippaan. Olen koittanut selittää että hänen ei tarvitse odottaa vaippaa vaan potta on juuri sen takia että tehdään se hätä sinne eikä vaippaan, mutta vähän on vielä vaiheessaan. Ehkä vielä joskus meilläkin eletään vaipatonta elämää, ainakin siihen asti kun seuraava syntyy. :D

Nina kirjoitti...

Meilläkin 2-vuotias osaa kertoa hädästä, varsinkin isommasta, kun se on jo ohi: "Äitii, tatta tuli!" :D Kyllä se siitä! ;)