- Lässytys. Harrastan tätä itse ja täälläkin olette varmaan oksennus suussa lukeneet meidän höpönassusta sitä ja tätä, mutta siis oikeesti, järkyttävää, turhaa lässytystä. Sellainen ylenpalttinen ylistäminen ja lässynlää vituttavat. Toivottavasti teksteissäni on silti jotakin muutakin pohjaa kuin tuo yltiöyököttävä lässytys. Haluaisin vain kuulla kuinka jollain hajosi täpötäysi ostoskassi keskelle suojatietä tai kuinka menkat alkoivat holahtamalla valkoisten farkkujen kera paikassa, jossa ei ole saniteettitiloja saati libressejä. En halua teille kenellekään mitään pahaa, hyvää vain, mutta niin. Lässynlää oksettaa nyt tällä hetkellä kuten Kloppisen vaippa.
- Oksetus/oksennus. Ei ole muuten mikään pieni, mitätön juttu. Päivittäistä purjoilua viikko takana ja huoh, en jaksa enää. Onkohan minulla tämän jälkeen enää hampaita vai ovatko ne mahahappojen syleilemänä tippuneet pian pois? Tähän samaan settiin voidaan mainita myös turvotus, mutta ei siitä sen enempää.
- Yhden ystävän(?)-kato. Tilanne on siis sellainen, että kavereillamme on miltei samanikäinen kersa kuin meillä, ja heillä oli myös puheissa kenties tehtailla toinen kersa heti putkeen. Tai no, puheissa ja puheissa, tämä kaveritar kun on sellaista sorttia, ettei ihan totta aina tiedä, että pitääkö jutut paikkansa vai eivät. No, hän sitten ilmoitti minulle ehkäpä kuukausi sitten, että heillä on tapahtunut keskenmeno, mutta että he kuitenkin olivat todella innoissansa ajatuksesta kahdesta lapsesta, joten yritys jatkuu uusiksi. Olihan heillä tullut ostettua jo tuplarattaatkin. Aika kului parilla viikolla ja minä pääsin kertomaan meidän uutisesta: meille on tulossa vauva. Ja mikä oli reaktio? "Aijaa. Me ei kyllä todellakaan haluta toista, me aiotaan nauttia tästä vauva-ajasta ja pitää tätä MikkoPekkaa vaan hyvänä...". Lisäksi kahvittelupyynnöt katosivat kuin pieru saharaan. Että näin.
Toinen hyvä ystäväni sen sijaan ehti käymään ja olipa hänellä oikein tuomisiakin Kloppiselle. Vau ja kiitsa!
- Eräälle rakkaalle elämäni ihmiselle sattui epäonni kohdalle ja heidän raskautensa meni kesken. Suruttaa kovasti. Tämä ystäväni, jos kuka, ansaitsisi oman lapsen. Koin jopa hetkellistä morkkista siitä, ettei meidän raskautemme mennyt kesken. Typerää, oh, I know.
- Jatkuva väsymys. En saa mitään aikaiseksi. En mitään. Aamupäivä meni tänäänkin nukkuessa. Tahtoisin pestä pyykkiä (se on oikeasti lempihommaani kotona), mutta en jaksa. Pyykkivuori on huge, mutta minkäs teet. Haluaisin kirjoitella tätä blogia. Päivittää, ottaa kuvia, tehdä puolivalmiit postaukset loppuun. Mutta ei. Toisaalta taputan itseäni päähän ja lohdutan: Kloppisesta ja itsestäni huolehtiminen on nyt kuitenkin tärkeintä ja piste.
- Inhoan, siis voi luoja oikeasti, minä inhoan ötököitä! Ja mitenkäs sitten muuten kuin että kodissamme asuu muurahaisvaltakunta. Olin saada kirjaimellisesti slaagin: olin valmis pakkaamaan kaiken maallisen omaisuuteni sekä muuttamaan autoon, kunnes vanhempani ostivat meille muutaman ötökkäboksin, josta kuulemma myrkky kulkee muurahaisten mukana pesään asti. Pari viikkoa meni hyvin, ei näkynyt murkkuja, mutta tasaisen tappavasti niitä perkeleitä ympäri kämppää silloin tällöin vaeltaa. Kuvottavaa, oksettavaa, inhottavaa! Ja ajatus siitä, että suihkutan kodin täyteen myrkkyjä plus lattialle sätkivä mukula on ei kovin houkuttava kombo. Huoh. Syytän tästä taas kerran tätä tyhmää vuokrakämppää. Kuten yleensä kaikista muistakin ongelmistani.
- Jumpat jäi. Niin läskikin. Ja kun koitan edes pikkusen kävellä tuolla pitkin maita ja mantuja, niin eikös sama vanha vaiva kiusi taas. Kloppista odotellessa tunsin usein jännää kipua vatsassani, kun kävelin. Ihmettelin tunnetta, kunnes sitten sain suuni auki neuvolassa. Kivut diagnosoitiin harjoitussupistuksiksi ja diagnoosi kyllä varmistuikin, kun vatsani kasvoi. Silloin kun vatsasta huomasi sen olevan kivikova. No, nyt se tunne on jälleen täällä. Siis raskausviikolla kahdeksan! WTF?!
- Postissa odottaa Fashionstoren paketti ja Liu Jon farkut suuremmassa koossa. No, minähän olen jo valmiiksi maani myynyt, sillä kuvittelen niidenkin olevan liian pienet. Miten ihmeessä minä kehtaisin vielä nämäkin palauttaa ja taas pyytää suurempaa kokoa tilalle? Kuinka noloa se sitten on? Ja miten hitossa kokoni on nykyään tuota sorttia? Vai onko Liu Jon farkut vain vähän niukkaa mitoitusta? OVATHAN?
Mutta loppuun myös asioita, jotka eivät ärsytä. Päinvastoin, ilahduttavat ja saavat aikaiseksi hymyn:
+ Kloppinen osaa vilkuttaa! :D Lähinnä vain minulle ja Ukkokullalle, mutta kun me iloisella äänellä huutelemme pojalle "Mmmoiiiii!" ja heilutamme ilmassa kättä, vastaa hän "wjäähh!" ja heiluttaa kuin myös ilmassa kättä. Isovanhempien sydämet sulatettu taitoa esitellessä – check.
+ No ei pitänyt ei, mutta minkäs minä luonteelleni mahdan: varasin varhaisultraan ajan. Se on torstaina. Siis parin päivän päästä. Jännittävääh! Selviää, että asustaako masussa kuutoset vai vain klimppi pläskiä. Epäilen, että jälkimmäinen asustaa siellä joka tapauksessa.
+ Samaiselle torstaille varasin itselleni ajan kuumakivihierontaan. Joka kestää TUN-NIN. Miiii-jau. En kai muuten olisi koskaan ikinä raaskinut, mutta Ukkokultapa muisti minua jouluna lahjakortilla. Lahjakortille on kirjattu myös 45 minuutin hieronta, mutta näistä keskustelemme sitten torstaina. Hieronnat kun eivät ole samanlaisia normaaleille, ei-raskaana-oleville ihmisille. Mutta voi, kyllä tuota hierontaa kelpaa odottaa!
+ Puutarhamessuilta mukaan tarttui tällainen vihersetti, mutta en tiedä (muista (välitä)) mitä sieltä kasvaa ylös. Ja eikös se lisää vain jännitystä elämään? Ihanan piristävää saada jotain vehreää kotiin, vaikka tiedänkin kuolon korjaavan hänet pian pois. Ei ole viherpeukkua mulla ei. Taustalla rumasti näkyy takapihan terde, mutta en alkanut väsäämään tätä kokonaisuutta muualle vain saadakseni paremman kuvan.
Tänään piipahdamme Ukkokullan kanssa kaupoilla etsimässä lahjaa eräälle kolmeveelle ja lisäksi pitäisi Kloppiselle kipeästi ostaa lisää vaatetta. Saapa nähdä, mitä mies tuumaa tästä. Siis että innostuuko ollenkaan ajatuksesta, että pitää käydä VAATEkaupassa. Kjäh kjäh.
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti