Viisi kuukautta.

Tämä postaus olkoon omistettu vain ja ainoastaan tuolle pienelle miehelle, joka toi elämääni paljon piristystä reilut viisi kuukautta sitten.

Mitä kuuluu siis meidän esikoiselle, Kloppiselle?

Kehuja neuvolasta.

Kuten aina. Tällä pikkukundilla on hurmurin taidot niin pelottavan toimivat, että äitiä vähän hirvittää. Parina viime kertana mukana on ollut myös harjoittelija, jolle meidän oma neukkutäti selittää silmät kiiluen: "näillä kehittyneillä vauvoilla...", "huomaatko kuinka hän reagoi tähän ja tuohon...", "näin jäntevä lapsi..." jne. Kehuja poika sai erityisesti jäntevyydestään sekä kontaktinottamisesta: poikahan osaa ihan sujuvasti "keskustella" ihmisten kanssa. Ja tottakai Kloppinen näytti tädeille keskustelijan taitonsa juurta jaksain. <3 Jäntevyydestä poikaa on kehuttu vastasyntyneestä lähtien ja nyt saatiinkin "käsky" laskea pinniksen tasoa kerros alemmas. Tämä tuntui kyllä vähän erikoiselta, ettäkö ihan oikeesti, nytkö jo, mutta kaipa ne tietää mistä puhuvat. Edes joskus.

Mittaa miehellä on 65 cm ja 7,5 kg. Pituus kyllä tuntui hirvittävän lyhyeltä ottaen huomioon että vaatevarasto on kokonsa puolesta mennyt tyystin uusiksi. 62 cm housuja on käytössä, samoin jokunen yöpuku, mutta ilmeisesti pojallamme on sen verran pitkä torso, että bodystä koon pitää olla vähintään 68 cm.

Neuvolassa kaikki oli muuten jälleen jättehyvin, jos ei sitä järkyttävää rokottamista lasketa. Tosin Kloppinen oli jälleen uskomattoman reipas: vasta toisen pistoksen jälkeen lohkesi pieni, ehkä minuutin kestoinen itku. Ihmesälli. Minä itsekin olin valmis päräyttämään kunnon itkuhuudon, vaikkeivat piikit olleet lähelläkään minua. Rokotukset tiesivät myös seuraavana päivänä iskevää kuumetta, mutta siitäkin selvittiin parilla supolla. Näin oli 3 kuukautisneuvolankin jälkeen, jolloin siis annetaan ne ensimmäiset rokotteet.

Ruoka maistuu ja sitä odotetaan suu auki.

Alkuvaikeuksien jälkeen tuntuu, ettei olekaan sellaista sosetta mikä ei Kloppiselle maittaisi. Toinen höppänä vaan istuu sitterissään suu auki kuin lokinpoika. Hellyyttävää. Lihaa ollaan maisteltu lähes viikon verran. Noloa, mutta totta: oma soseiden värkkäilyinto sitten vähän niinku kuoli. Eli olen paska äiti ja syötän tällä hetkellä sitä Pilttiä Piltilleni. Pitäisi kai skarpata. No viimeistään ensi viikolla, kun ajattelin ihan itse Kloppiselle keittää pikkusatsin kaurapuuroa ja laittaa sitä jääkaappiin seuraavaksikin päiväksi. Pakkasessa olisi myös mustikoita, vadelmia ja mansikoita. Niistäkin voisi jotakin tuolle pyöräyttää.

Syömisrytmi on tällä hetkellä muuten tällainen:

klo 7–8 maitoa noin 250 mll.
klo 10–11 liha- ja kasvissosetta noin 4 teelusikallista sekä 150 mll maitoa.
Klo 13–14 hedelmä- tai marjasosetta noin 4 teelusikallista sekä 150 mll maitoa.
Klo 17–18 kasvissosetta noin 3–4 teelusikallista sekä maitoa 150 mll.
Klo 20–21 maitoa noin 200 mll.


Öisin on levottomat jalat.

Vittan sentään. Alkaa olla jo perussettiä, että Kloppiselle saa iskeä pari kertaa tutin suuhun yön aikana. Hyvästit siis niille kuukausille, kun yöt nukuttiin pukahtamatta ehtoosta aamuun. Yksi yö käänsin vinkuvan pojan kyljeltään takaisin selälleen KOL-ME kertaa. Perhana vieköön. Pakkoko sen sitten yöaikaan on harjoitella kääntymistä. Minä olen kai liiaksi unta rakastava neito hentoinen ollakseni yökukkujien äiti. Arvatenkin jokainen meistä naisista on?

Välikausihaalaria vailla.

Eilen se sitten todettiin, jälleen tietenkin ihan kantapään kautta, mites muuten, että Reiman talvihaalari on aivan liian kuuma. Kloppinen ilmaisi eilen jo heti vaunulenkkimme alussa murisemalla mieltään ja arvelin sen johtuvan kuumuudesta. Toinen kuitenkin nukahti ja teimme lenkin loppuun. Kotiin päästyämme haalarin sisältä kuoriutui odotetusti hikinen pikkumies. Pohdin pääni puhki välikausihaalariostoksille menoa ja että millainen haalarin pitää olla.

Tein taas sen erehtymättömän fiksun päätöksen, että päätin lukea mitä superihmiset keskustelupalstoilla ovat asiasta mieltä. Ja voi että, niinhän vain sielläkin eräs keltanokka mietti samaa kuin minä ja supermammat parjasivat: "Maassa on lunta, eli on kylmä, eli pitää olla paksu haalari pitkälle kevääseen saakka.". Jepjep. Toinen käski ottaa kerroksia haalarin alta pois. Mitä helvetin kerroksia? Puenko siis lapseni vaippasillaan haalarin sisään?

Hmph. Ostoksille siis.

Osaan liikkua.

Nyt syyllistyin kyllä niin harhaanjohtavaan väliotsikkoon, että soo soo! Mutta näin se kuulkaas on, jätkä osaa liikkua noin sentin tai viis paikallaan. Ja näin se käy: Kloppinen lattialle mahalleen ja siinä pikkuhiljaa poika pyörii kuin hyrrä ympyrää. Myös muutama pieni vahinkoperuutus on tapahtunut. Ryömimisotteita on ollut jo ainakin parin kuukauden ajan, niin että toinen on peppu pystyssä, jalat koukussa, poski maassa. Vimmatusti pikku hylkeenpoikamme yrittää puskea eteenpäin, mutta yrittämiseksi vielä jää. Enkä valita. Kyllä meidän aikamme vielä tulee, kun pojasta ei voi laskea silmiään edes miljoonasosasekunniksi. Tämä on siis oikein hyvä näin, vielä.

Myös se paljon kohuttu kääntyminen on ollut pari kertaa niiiiiiiiiiin lähellä. Mutta ei kuitenkaan. No, minä olen päättänyt etten ala ottaa ressiä toisen kehitysaskelista. Mitenkäs se minun hermoiluni kenenkään kehitystä muka nopeuttaisi. Jokainen ajallaan. Ja tavallaan.

Hiusmies. Ja partamies.

Ne hiton pikkukädet, jotka ehtivät salamanterin lailla kiinni hiuskuontaloon, ottavat kunnon otteen ja nykäisevät. Aijaijai. Ukkokulta saa oman osansa, mutta parran kautta. Myös mummon tukkaa on hyvä repiä! No, osuu ne käpälät muuallekin. Oikeastaan kaikkialle mihin vain yltävät. Lähimpiin leluihin useimmiten. Toisinaan kun pitäisi nukkua, niin saatetaankin peiton alla tosiasiassa katsella leluja.

Vähän vierastan?

Vieraampien ihmisten näkeminen ei enää aiheutakaan Kloppisessa leveääkin leveämpää hymyä, vaan hienoisesti epävarman ilmeen: kuka toi on, miks se on meillä, missä äiti siis on. Muutaman kerran poika on hetken näyttänyt siltä, että kohta tulee huuto, mutta tämä superäitee onkin sitten jo pelastanut tilanteen tulemalla liki. Nopeasti seuramies kuitenkin muistaa mistä tässä kaikessa oli kyse ja sitten vain hurmataan hymyillä sekä juttelulla.


Pohdimme Ukkokullan kanssa eräs ilta kakkajuttuja. Kloppinenhan käyttää tällä hetkellä kolmoskoon vaippoja, mutta mitäs sitten kun siirrytään seuraavaan kokoon. Liberot kokoa neljä ovat housuvaippoja. Miten ne saa siis pois jaloista, jos vaipassa on kunnon kurapastat? Siis ilman että siinä pastassa on jalat reidestä nilkkaan?


Nina