Erityisesti omien vanhempien reaktio oli ihana yllätys. Minä kun tosiaan odotin jotakin moraalisaarnaa ehkäisystä ("Etkö sä jo kerrasta oppinut miten käy, kun leikkii pissavehkeillä??!") ja jäkätystä raskaasta taaperoarjesta ja vähenevistä voimavaroista. Mutta ei. Äitini oli jopa aidosti innostuneen kuuloinen ja hän jo mietiskeli, kuinka ihana isoveli Kloppisesta tuleekaan. Äitini innoissaan halusi heti soittaa isälleni uutisen. Isäni puolestaan soitti illalla töistä päästyään ja onnitteli iloisella äänellään. Siellä odotellaan nyt sitten tyttöä. Tuntuu, että jokainen odottaa tyttöä tulevaksi ja väkisinkin minäkin mietin, kuinka suloista olisikin, jos meille suotaisiin pieni tyttö. Tuntuu, että perhe olisi silloin "perinteisen tasapainossa": isä, äiti, poika ja tytär.
Olo on kyllä kumman hyvä. Väsyttää aika ankarasti, erityisesti aamuisin, mutta niin vain sitä sinnitellään kun on pakko. Huonoa oloa on ja rakko toimii ahkerammin kuin ennen. Olo on melkoisen samanlainen kuin Kloppisestakin, joten "petänköhän" lähipiirin saamalla toisen pojan? Ukkokultakin tuntuu kovasti toivovan tyttöä tällä kertaa. Tietysti tiedän jokaisen tällä hetkellä vain toivovan, että raskaus sujuu yhtä hyvin kuin Kloppisestakin. Ja että tämä kakkoskersa pysyy ylipäätään menossa mukana. Tietysti myös tervettä lasta toivotaan. Mutta sellainen on kai vain ihmisen mieli, että heti mielikuvitus jyllää ja miettii millaista elämä olisi tytön ja pojan kanssa. Tai kahden pojan kanssa. Mitä jos sieltä tuleekin kaksoset. Voi taivahan talikynttilät...
No asiasta Aku Ankkaan. Innostuin tilaamaan itselleni Fashionstoresta niin kalliit farkut, etten varmaan ikipäivänä uskalla Ukkokullalle kertoa näiden hintaa (jos Ukkokultani stalkkaat blogiani, niin auttaako tässä iso puspus?). Merkki on siis minulle tyystin tuntematon Liu Jo, mutta koska eräässä blogissa näitä ylistettiin, niin en voinut vastustaa kiusausta kokeilla näitä itsekin. Nyt tietysti on epämääräiset ajat käsillä, kun tämä raskaus minua tulee suurentamaan, mutta en sano vielä mitään. Katsotaan, jahka tilaus on käsissäni. Tai jaloissani. Kokokin nimittäin on suuri arvoitus. Voi olla, että edessä on vielä vaihtokeikka. Let's see, let's see. Farkuille on kuitenkin huutavan kova tarve, joten jos nämä vain olisivat hyvät, niin huutaisin ääneen hurraa.
 |
| Kuvat lainattu Fashionstoren saitilta. |
 |
| Kuva lainattu täältä. |
Upea, kaunis, ainutlaatuinen, mahtipontinen. Turun tuomiokirkko. Tähän kirkkoon olen niin sydänjuuriani (en tiedä mitä ne ovat, verisuonia?) myöten rakastunut. Ja niin vain innostui Ukkokultakin tästä. Ulkoa se on upea, mutta tänään menemme tutustumaan sen upeuteen sisältä. Ennen kuin kirkko laitetaan varaukseen, haluamme tietysti nähdä miten homma etenisi sisältä. Alttarille on kuulemma matkaa, siis penkeistä, ja se onkin ainut seikka, mikä meitä mietityttää. Olemmeko vieraista liian kaukana? Kuulevatko he, kun sanomme tahdon? Entäs tuo pohjoismaiden pisin käytävä: 80 piiiiitkää metriä ja monen monta mahdollisuutta pyörtyä, kompastua ja kaatua. Meidän häitämme tanssitaan vasta kesällä 2013, joten varauksen pääsee tekemään vasta päivälleen vuotta ennen. Tässä on siis hyväsesti aikaa etsiä muitakin vaihtoehtoja, jos tuomiokirkko ei jostain syystä iskekään.
Eilen taisimme löytää myös paikan itse juhlille. Mutta sitä en kyllä vielä paljasta. :D Pitää ensin nähdä paikka livenä ja muutenkin keskustella, että mitä hintaan oikein kuuluu. Ukkokulta laskeskeli eilen, että kaiken kaikkiaan taitaa meidän häihin upota 10 000 euroa. Jaiks! Ja tässä samassa postauksessa paljastin juuri tilanneeni sikakalliit farkut... Iski heti morkkis, mutta ei ilman housujakaan voi olla.
Eihän?
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti