Viimeinen kerta vähään aikaan.

Meidän poppoo oli taas on the road ja takana kilsoja on noin 1400. Mi-jaauuu. Lähdettiin liesuun torstaina ja palattiin kotiin eilen. Reissun syy oli siis ihanan pienen kummityttömme nimiäispippalot pohjoisessa, Kemin kupeessa. Lisäksi nähtiin sukulaisia pohjanmaalla ja Kloppisen kummisetää Oulussa. Vaikka selkää kolotti ja vatsa oli jatkuvasti kivikova, niin matka oli todella piristävä ja ihana. Kummitytöstä oli kasvanut jo oikein pieni neiti, hän ei ollutkaan enää mikään vastasyntynyt niin kuin vielä kuukausi sitten. Kummityttö oli virallisen hetken, eli nimen paljastamisen ja nimestä kertomisen ajan, sylissäni kiltisti kuin mikä. Ja kauniita hymyjäkin meille jaeltiin. Oi, niin onnellinen ja aidosti tyytyväinen kuin olenkin pieniin poikiini, niin ovat ne prinsessat aina omaa luokkaansa. Jos ei muuten niin teini-iässä ainakin... <3

Täällä etelässä kun vielä on melko vihreää ja vehreää, niin pohjoisessa oli jo ihanan syksyistä ja värikästä. Ihanaa, ihanaa, tule jo syksy ja koleammat kelit, ei enää +20 astetta, kiitos, terveisin aina-hiki. <3

Meidän silmäterämme Kloppinen puolestaan oppi konttaamisen jalon taidon juhlaviikonlopun kunniaksi. Ja tätä taitoahan harjoiteltiin ahkerasti, oltiin missä tahansa tai oli edessä mitä tahansa. Vaikkapa Ukkokullan kintut. Kuvat on otettu nimiäisjuhlissa, joissa meidän minimies tosiaan juhli harmaa liivi, valkoinen body ja farkut päällä. Aika tyyliniekka, vai mitä?

Juhlat eivät nimiäisiin loppuneet, vaan yhdet 3-vuotissynttäritkin käytiin juhlimassa. Oli jännä huomata, että Kloppinen touhusi innokkaasti omia juttujaan muiden lasten seassa eikä juurikaan edes huomannut meidän (minun ja Ukkokullan) olemassaoloa. Hän pärjäsi hienosti muiden kanssa, viihtyi eikä ujostelua tai arastelua ollut huomattavissa lainkaan. Suurin osa lapsista oli muutaman vuoden vanhempia, mutta mahtuipa sekaan kuitenkin vuotta vanhempikin, joka sitten jaksoi vähän edes innostua Kloppisen vauvaleikeistä. Poika hymyili ja nauroi, eikä ollut oikein moksiskaan, jos joku otti lelun kädestä. Ja jos joku erehtyi kaivamaan kameraa esiin, niin Kloppinenhan oli naama virneessä jo ennen kuin salama välähti. Jaa'a, mistä lienee moinen piirre ilmestynyt, kun äitihän nyt vain silloin tällöin (Lue: joka päivä) napsii kuvia.....

Taas kerran Kloppisen rauhallisuus, iloisuus ja hyväntuulisuus herättivät ihmisissä ihastusta. Ja hurmata tämä meidän kloppi osaa, siitä ei pääse mihinkään. Se tunne, kun olet pakahtumaisillasi ylpeydestä ja rakkaudesta... <3

Vaikkei Kloppisen synttäreitä vietettykään, niin saipa hänkin jotakin. Kloppinen nimittäin ihastui ihan täysin tähän Muumi-palloon ja kävipä sitten niin, että pojan täti (ja synttärisankarin äiti) päätti lahjoittaa pallon pojalle. Kyllä nyt kelpaa. Ja mikäs siinä pallotellessa, kun osataan kerran kontata perässä. Että ihmekös tuo, jos minulla paino on laskenut, kun saa pojan perässä mennä melkein jatkuvasti.

Automatka meni muuten Kloppisenkin osalta ihmeen hyvin. Nukkumista ei ihan hirveästi taaskaan autoiluun mahtunut, mutta hereilläolostaan huolimatta Kloppinen oli melko tyytyväinen ja hän tutkaili milloin omia käsiään, milloin maisemia. Tietysti toisinaan iski kyrpiintyminen isolla K:lla ja varmaan vaippapeppukin puutui siinä missä muutkin peput, mutta leluilla ostettiin aina vähän lisää kärsivällisyyttä ja lisäaikaa. Kaiken kaikkiaan olin todella yllättynyt siitä, kuinka hyvin Kloppinen jaksoi ja viihtyi autossa paikoillaan. Eilenkin ajoimme yhteensä 8 tuntia ja tästä ajasta nukuttiin maksimissaan vain 2 tuntia. Liekö toinen sitten on vain tottumassa tähän elämäntyyliimme, että autolla ajellaan useampi tunteroinen kerrallaan, useammin kuin kerran vuodessa, who knows. Toivottavasti Jäpikkäkin olisi tuollaista autossa viihtyvää lajiketta.

Yksi juttu sitten ei onnistunutkaan niin kuin ajattelimme ja oli pakko suunnistaa lähimpään lastentarvikeliikkeeseen...

Reissussahan käytössä ei ole syöttötuolia. Paitsi jos sattuu olemaan niin hyvä tuuri, että majapaikassa on pieniä lapsia ja heidän syöttötuoli on lainattavissa. No meillä näin ei ollut. Plan A oli syöttää Kloppista niin, että hän istuu lattialla. Vaan miten kävi - jätkäpä oppi konttaamaan - eli arvaatte varmaan, ettei paikallaan istumisesta tullut juuri mitään. Oli keksittävä siis plan B. Nopeasti syttyivät lamput kahden nupin yläpuolella: me tarvitaan matkasyöttötuoli! Eikun kips kaps lastentarvikeliikkeeseen ja kassan kautta ulos. Päädyttiin tähän Sack'n Seatiin, sillä sen saa hirmu pieneen kasaan (mahtuu jopa hoitolaukkuun) ja sitä kun tuossa käytettiin, niin todettiin se oikein käteväksikin. Eikä maksanut kuin 24,90 €. Suosittelen siis muillekin maailmanmatkaaja-junioreille.

Vaikka oli taas ihanaa käydä siellä ja täällä, niin kyllä vaan on IHANAA olla taas kotona. Paikassa, jossa on kaikki mitä tarvitset ja esineet siellä missä pitääkin. Jos ei huomioida tätä sotkua, sekamelskaa ja miljoonaa purettavaa kapsäkkiä sekä niistä ulos uhkaavasti purkautuvaa pyykkivuorta... 

Reissuun ei enää hetkeen tarvitse lähteäkään, sillä pötsi kasvaa ja h-hetki Jäpikän suhteen lähestyy. Eikä synnyttäminen missään metsätiellä Ukkokullan kanssa kaksin oikein houkuta. Tuntuu ihan hurjalta ajatella, että seuraavaksi pakataan mukaan kaiken tämän lisäksi myös vastasyntynyt. Jaiks!

Nina