tiistai 2. heinäkuuta 2013

Timantit nimettömässä.

Olin ihan pakko vielä vähän hiplata vihkisormustani. Siis enhän toki todellakaan muuten, mutta tänne blogiin piti ottaa kuvia siitä. Etenkin niin, että se on sormessa. Kröhöm. ;)

Tämä on vain niin ihana, että se on ihkaoman postauksensa ansainnut. Tai melkein oman - on ihan pakko taas napista yhdestä jutusta. Mutta sitä ennen se ihana ihana ihana vihkarini:





On se huikea! Voi vitsit! <3 Hihittelin Ukkokullalle, että on niin rikas (ja rakas) olo. Rikas olo on nimittäin aika vieras käsite näin äitiyslomaillessa... ;) Ignooratkaa muuten jäätävät kynnet. Tai oikeastaan niiden olemattomuus. Otin vanhat geelit juuri pois ja nyt pitäisi löytää joku ihmeen rako uusien tekemistä varten. On vaan niiiiiiiin paljon kaikkea!

Sitten siihen napinaan. Arvatkaapa nimittäin huviksenne, että minkä värisen mekon Anoppi on häihimme ostanut? No, tottakai. Valkoisen. Vittu valkoisen! Ja siihen valkoisen mekon päälle valkoisen pitsijakun! Ei tsiisös!

En kyllä usko, että Anopin on tarkoitus minun mieltäni pahoittaa. Luulen, että nykyään ainakin hän pitää minusta ja hyväksyy minut täysin. Kyse taitaa olla vain ja ainoastaan siitä, että suoraan sanottuna Anoppini ei ole ihan se penaalin terävin kynä... Hän ei kertakaikkiaan ole tainnut tajuta, kuinka iso ja räikeä etikettivirhe on pukeutua toisen häissä valkoiseen. Etenkin jos olet sulhasen äiti, etkä siskon serkun naapurin kolmevuotias Lilli-Leinikki-Eerikki. No, eihän se mekko ihan kokonaan valkoinen ole, vaan helmassa on mustaa kuviota ja siinä on musta vyö, mutta silti se mekko on todella valkoinen. Tai siis mekon pääväri on kyllä harvinaisen selvästi valkoinen. Ja siinä on paljon sitä valkoista.

Kysyin tätä mekkoasiaa Anopilta ihan muuten vain, ja meinasin melko lailla valehtelematta rykästä kuolat suusta väärään kurkkuun, kun hän alkoi kertoa mekostaan ja sen väristä. En osannut edes sanoa yhtään mitään. Olin vain hiljaa, vai sanoinkohan, että aijaa? No, Ukkokullalle sen sijaan asiasta kerroin, että aika iso moka tuo valkoinen mekko. Ukkokulta soitti sitten äidilleen, että haluaa nähdä mekosta kuvan. Ja siksipä siis minäkin tiedän, että miltä se mekko näyttää...

Anoppi kuulemma tiesi tuosta valkoisesta väristä ja etikettivirheestä, mutta kun mekko ei ole pelkästään valkoinen, vaan siinä on mustaakin. Voi jehna vaan. Itselle tuo valkoinen mekko Anopilla on suoraan sanottuna vähän se ja sama - kyllä Anoppi kakkoseksi meikäläiselle ja meikäläisen valkoiselle puvulle jää vaikka mitä yrittäisi. Mutta pelkään, että hääjuhlassa sulhasen äidin asuvalintaa ihmetellään ja siitä supatellaan. Anoppi kyllä lupasi katsoa jotain muuta mekkoa, mutta ilmeisesti oli puhunut Ukkokullalle vain valkoisen jakun vaihtamisesta johonkin muuhunkin.

Väkisinkin aloin miettiä, että jos tuo etiketti on noin hakusessa viiskymppisellä naisella, niin mitenköhän sitä osaa kukaan muukaan noudattaa? Ja että montakohan valkoista helmaa siellä meidän hääjuhlassa lopulta heiluu... Vai olenko vaan turhan nipo, kun toivoisin, että se valkoinen väri olisi edes sen yhden kerran vain minun?


Nina

Ei kommentteja: