Etelän vetelä.

Tämä postaus ei kerro eteläisen Suomen säästä (kyllä, räntäpastaa tiputtelee alas - edes Kollia ei kiinnosta mennä ulos), vaan jotenkin todella vetämättömästä omasta olosta. Olo on väsynyt. Jäpikkä on itkustanut nyt joka yö jotain viimeisen viikon ajan, ja vaikka itku kyllä laantuu helposti ja nopeasti, jään minä sen jälkeen pyörimään sänkyyn. En saa heti unta ja se turhauttaa. Jään miettimään kaikkea, aivan älyttömiäkin asioita.

Olo on vittuuntunut. Kaikki vituttaa, vituttaa olla kotona. Tuntuu, että pojat tappelevat jatkuvasti jostakin. Tuntuu, että he eivät kuuntele mitään eivätkä ainakaan tottele, vaikka kuulisivatkin. Tuntuu, etten tee päivisin mitään muuta kuin siivoa ja kokkaa. Samoja sotkuja ja samoja ruokia.

Lelut levitetty ympäri leikkihuonetta...

...jotta Kolli mahtuu leluille tarkoitettuun hyllykköön nukkumaan?

 

Kotiäidin rooli maistuu tällä hetkellä todella happamalta ja olisin aivan totaalisen valmis tekemään päivät jotain aivan muuta. Palkkakin olisi toivottava asia, varsinkin kun herkullisia kevät/kesä-mallistoja tipahtelee joka puolelta ja haluaisin kotiuttaa muun muassa kaiken.

Olo on vetelä myös siksi, etten ole vieläkään saanut aikaiseksi lähteä treenaamaan. Muuton jälkeen en suoraan sanoen tiedä, mihin paikkaan läskiä lähtisi polttamaan. Olen vertaillut jo tovin erinäisiä liikuntapaikkoja, mutta joka paikassa on hyvät ja huonot puolensa enkä vaan osaa valita, että minne päätyä. Kun on ollut liian pitkään tekemättä mitään, on kynnys myös lähteä päivä päivältä isompi. Blaah.

Sohvallakin on ihan hyvä olla.

Treenaamisesta on kuitenkin mielettömästi hyötyä. Silloin nukun hyvin, olen energisempi, virkeämpi, hartioita ei kolota, päätä ei särje. Lisäksi se on sitä kallisarvoista omaa aikaa, jota ei tällä hetkellä ole minulla minkäänlaista.

Ajatelkaas! Onko ihmekään, että välillä kiristää panta?

En vain tiedä, mitä se oma aika oikein olisi, jollei sitä treenaamista. Kaikilla ystävillä on lapsia, joten jos sitä lähtisi jonkun luo kahvittelemaan, niin tuntuisi kummalliselta lähteä ilman omia lapsia. En myöskään ole sellainen, että lähtisin pyörimään ostoskeskukseen yksin. Koska en palaa sieltä ikinä yksin. ;) Ostoksille lähteminenhän on ihan todellakin parasta yksin, mutta aavistuksen liian kallis harrastus viikoittain.

...ja shoppailla voi myös ihan kotonakin. ;)

Tiedän paljon äitejä, jotka nauttivat siitä, että pääsevät ruokaostoksille yksin. Mutta minä en koe siinäkään mitään hienoa. Se johtunee kai siitä, että poikien kanssa on ainakin tällä hetkellä ihan kiva mennä kauppaan. He käyttäytyvät useimmiten hienosti, ovat kärsivällisiä eivätkä he saa tolkuttomia raivareita lelu- tai karkkihyllyllä. Ruokakaupassa on kiva käydä lasten kanssa.

Kai sitä voisi lähteä iltaisin kävelylle, mutta yksin, ääh. Ollapa edes vauva, jota työntää vaunuissa. Kaiken lisäksi iltaisin on pimeää. Iuh ja huih. Joku karhu tai arabihan saattaisi viedä meikämannekiinin mennessään.

Mitä siis tehdä yksin muuta kuin treenata? Istua vessassa?

Millaista omaa aikaa teillä on, mitä te teette?

Ei sen puoleen, eipä tuolla meidän Kollillakaan tunnu juuri omaa aikaa olevan. Jatkuvasti joku ihastunut on silittelemässä. <3

Nina