torstai 29. maaliskuuta 2012

Respect.

Tätä postausta kirjoittaessani tunnen itseni kauheaksi pastanpuhujaksi, mutta toisaalta kiehuin koko eilispäivän, joten tämä asia on pakko päästää ilmoille. Ukkokulta-parka kuunteli koko eilisillan, kun motkotin tästä ärsyttävästä asiasta. Vaikkakin Ukkokulta oli kanssani täysin samaa mieltä.

Pääkoppaani kiehutti eilen nimittäin ystäväni vierailu miltei yksivuotiaan lapsensa kanssa. Oli kivaa, että he tulivat. Oli syntymäpäiväni ja he toivat mukanaan pitsaa. Jee. Mutta, iso mutta. Meinasin menettää järkeni hänen lapsensa kanssa sekä ystäväni kanssa, joka ei tunnu osaavan pitää mitään kuria. Juttujani jo pidempään seuranneet tietävät, etten ole todellakaan mikään lapsirakas ihminen, joka jaksaisi suu hymyssä, kirkkain silmin katsoa (riekkuvia) lapsia. Ehei. Mielestäni lapsista miltei kaikki ovat enemmän tai vähemmän ärsyttäviä. Kloppista ei tosin voi laskea tähän joukkoon, tietenkään, mukaan.

No mitä sitten tapahtui? Tämä yksivuotias repi verhojamme, puklasi matollemme, tunki kaikki Kloppisen roinat suuhunsa, levitti kaikki Kloppisen lelut, kovakouraisesti yritti kontata/kävellä Kloppisen päälle ja purra kaikkia, repi kirjahyllystämme kaiken alas, kaatoi lasisia koriste-esineitä ja lopuksi mainittakoon vielä, että hän päätti myös keittiössämme astua tiskikoneen oven päälle sen ollessa auki. Tämä viimeinen temppu sai minut miltei räjähtämään ja sanoinkin melko topakasti, että kohta tulee lasku perässä.

Muuten tämä ystäväni, tämän miltei yksivuotiaan äiti, ei saanut lastaan millään kuriin. Hän hoki toki koko ajan ei:tä ja päästi kiukkuisia ärähdyksiä sekä luojan lykky piti lapsestaan kiinni, ettei se möyssäri päässyt ihan runtelemaan pientä silmäterääni. Oikeasti, se lapsi oli melko pelottava: otteet olivat rajut ja kovat, ja suuhun ilmestyneillä hampailla piti purra kaikkea mahdollista. Kuinka moni haluaisi laittaa viisikuisen vauvansa tuon kanssa "leikkimään"? Tämä lapsi sai tosiaan riekkua kuten halusi. Ystäväni konsti kaikkeen oli poissiirtäminen. Voitte kuvitella miltä kirjahyllymme näytti, kun ystäväni siirteli tavaroita ylemmäs. Päässä kihisi silkka raivo. Itsellä ei kävisi MIE-LES-SÄ-KÄÄN, että lähtisin siirtelemään toisten kirjahyllystä heidän koriste-esineitään sinne tänne, ihan vain siksi, ettei lapseni koske niihin. Siis mitä helvettiä oikeesti.

Ukkokulta pyöritti päätään suu auki vieressä. Ja kun ulko-ovi kolahti kiinni, jaksoi hän päivitellä, että miksi helvetissä ystäväni ei vain tehnyt lapselleen selväksi, ettei kirjahyllyyn kosketa ja piste. Ja syy tähän kaikkeen käytökseen on mielestäni melkoisen selvä: kunnioituksen puute. Ystäväni ei selkeästikään kunnioita kotiamme, tavaroitamme, kun hän voi tuosta noin vain siirrellä ja antaa lapsensa tehdä kodissamme miltei mitä vain. Edellisillä kahvittelukerroillamme olen ollut äimän käkenä, kun ystäväni on vaihtanut lapselleen vaipan ryijymattomme päälle, ILMAN MITÄÄN SUOJAA. Poikavauvoillahan tunnetusti niitä pissavahinkoja ei juuri käy...

Leluista olen montaa mieltä. Toisaalta ajattelen, että olisi typerää kieltää kaverien lapsia laittamasta Kloppisen leluja suuhunsa. Mutta toisaalta, kuten tässäkin tapauksessa eilen, ystäväni lapsi on aloittanut juuri perhepäivähoitajalla ja ollut viikon kipeänä, joten en todella haluaisi moisia pöpöjä heti kättelyssä pojalleni. Ystäväni lapsi imeskeli eilen esimerkiksi sellaista Autot-kirjojen muovista äänihärpäkettä, jonka peseminen on kutakuinkin mahdotonta, sillä tämä muovihärpäke sisältää kaikkea pattereista lähtien. Enkä tietenkään haluaisi rikottaa tuota härpäkettä heti alkuunsa, ennen kuin oma lapseni on edes päässyt nauttimaan jutuistaan. Olisipa ystäväni edes kysynyt, että haittaako jos lapseni leikkii näillä. Huoh.

Tällaista on vaikea yrittää ymmärtää, sillä itse olen pyrkinyt toimimaan ihan eri tavalla: meillä on aina mukanamme omat lelut, oma viltti leikkialustaksi, harsoja suojana sekä erityiset suoja-alustat vaipanvaihtoa varten. Itse pyrin toimimaan aina niin, että meistä on niin sanotusti mahdollisimman vähän harmia kenellekään.

Ei ystäväni ole läpeensä paha, mutta hän on vain joskus todella ajattelematon ja typerä. En usko, että hän tahallaan kiristäisi hermojani. Enkä todellakaan usko, että ystäväni lapsi tahallaan päätti tunkea suuhunsa juuri sen lelun, mitä ei voi pestä tai tahallaan puklasi matollemme. Ystäväni ajattelemattomuus ottaa vain kovasti päähän! Luultavasti jos hän tietäisi mitä ajattelen, olisi hän melko nolo. Ehkä pitäisikin sanoa jotain, mutta olen luonteeltani usein aivan liian kiltti. Usein annan ihmisten suorastaan pitää minua kynnysmattonaan, kun en itse halua pahoittaa kenenkään mieltä tai olla mitenkään ilkeä.

Olen salaa melko onnellinen, että ystäväni on tosiaan juuri aloittanut jälleen työnsä, joten emme ehdi enää kahvittelemaan kuten ennen. Aika kamalaa, eikö? Mutta näköjään tarvitsen lievän hermoloman jokaisen tällaisen näkemisemme päätteeksi...


Nina

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

rohkeaa kirjottaa avoimeen blogiin näinkin suoraa tekstiä. eikö pelota, että teksti osuu kaverin silmiin..? ymmärrän sun pointin, mutta väkisinkin tulee sellanen olo että oletkohan vähän ehkä liian tarkka.. tai mulle ei tulis mieleenkään ärsyyntyä jos joku söisi poikani leluja. hei ne on lapsia... ei kyllä vielä vajaa 1v lasta niin vaan laiteta kuriin. tietenkin tossa oli asioita jotka muakin ärsyttäis. tykkään sun blogista ja ollaan tosi samanlaisia mut ehkä pikkasen sun kannattais löysyttää sitä pantaa ;) mukavaa viikonloppua

Nina kirjoitti...

Niinpä, voisi kai olla varovaisempi, mutta millaiseksi muuttuisi tämän blogin sisältö? Tarkoituksella lähdin aikanaan kirjoittamaan tätä ilman kasvoja, sillä haluan pystyä kirjoittamaan mistä ikinä haluankaan, ilman että K-Supparissa tyttölauma osoittelee sormella. Ystäväni ei ole mikään blogeja kahmiva ihmistyyppi (kuuluisat viimeiset sanat?), joten rohkeaa linjaa siis jatketaan - veitsi kurkulla. ;)

Oikeassa olet siinä, että pantaa on aina syytä löysätä, mutta minkäs sitä ihminen itselleen voi. Plus että raskaus saa asiat raivostuttamaan potenssiin satatuhatta... :)

Kiitos kommentistasi ja kiva, kun tykkäät! Toivotan myös sulle mukavaa viikonloppua!

Malla kirjoitti...

Heh, kuullostaa ihan mun kaverin lapselta! Ensin syödään suklaakeksejä ja sitten roikutaan suklaisilla käsillä verhoissa.. Ja äiti kattoo vaan vierestä kun meidän pirjopetteristä on niin kiva kiipeillä :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaverisi lapsi kuulosti varsin normaalilta yksivuotiaalta, tosin itse olisin ottanut lapsen syliin ja estänyt ainakin vauvan kovakouraisen kohtelun. Tuon ikäiselle pitäisi alkaa jo asettaa niitä rajoja. Pelkkä ei ei riitä, vaan lapsi pitää ottaa syliin tai nostaa pois, jos uhkana on, että hän vahingoittaa itseään tai muita. Samoin olisin myös kysynnyt lapsen äitinä, saako sinun poikasi leluja esim. laittaa suuhun. Tosin kodissa, jossa lasta pitää kieltää ihan koko ajan, on tosi rasittavaa kyläillä tuon ikäisen kanssa. Ehkä ajattelitte kumpikin jälkikäteen samansuuntaisesti, että kyläily saattoi jäädä viimeiseksi kerraksi vähään aikaan. :)