torstai 26. huhtikuuta 2012

Navetta versus Talli.

Ensimmäinen virallinen (?) hääpostaus is here! Ja postaus koskee hääpaikkoja eli paikkaa missä veivataan bändin tahdissa aamuun saakka ihanien vieraiden kera superkauniina. Me kävimme katsomassa näitä juhlapaikkoja maaliskuun alussa, ja jo silloin toinen paikoista ilmoitti haluamamme hääpäivän olevan jo varattu. Siis puolitoista vuotta ennen... Joten jos suunnittelet häitä kesälle 2013, ole nopsa: nopeat syövät – ja hitaat eivät.

Hääpaikkojen katselu oli meille helppoa, sillä kriteerimme rajasivat suuren osan paikoista pois:
* Paikan pitää olla tunnelmallinen.
* Paikan pitää olla maks. 45 minuutin ajomatkan päässä.
* Paikkaan pitää saada tuoda omat juomat.
* Paikkatoiveena olisi jonkinlainen talli tai navetta, ei missään nimessä mikään nuorisotalo tai jumppasali.
* Paikassa pitäisi saada juhlia (=rellestää) pitkälle yöhön (=aamuun), joten mikään ravintola ei olisi meidän juttu.

Kaksi hyvää ehdokasta löytyi:

Wanha Talli (Piikkiö)

Pääsisäänkäynti.
Alakerran sisäänkäynti, pääsy mm. vessoihin.
Sisällä onkin sitten vain yhtenäistä juhlatilaa.





Jee:

+ Todella mukava emäntä, jonka kanssa synkkasi välittömästi!
+ Budjettiimme mahtuva hinta: 50 € per nuppi, johon sisältyy ruuat, paikan vuokra, kakku, siivous (sekä mahdollisesti koristelu), henkilökunta, koristelut, kukat (ehkä?). Kokonaishinta tulisi siis varmaan olemaan jotain 5000 euron luokkaa.
+ Tunnelmallinen juhlapaikka, juuri sellainen kuin mitä olimme toivoneetkin! Upposi heti molempiin, ei vain morsmaikkuun. ;)
+ "Mukavan pieni tila", jotta ihmiset ovat lähellä toisiaan, näkevät hyvin ja kuulevat hyvin.
+ Bändien pojat ovat kehuneet paikan akustiikkaa mahtavaksi.
+ Juhlapaikalla saa riekkua todeeella myöhään. Seuraavana aamuna klo 10 paikan pitää olla tyhjä. Eiköhän siihen mennessä ole juhlat juhlittu, arvelisin...? 
+ Emäntä itse häärää keittiön puolella safkaa ja käyttää paljon lähiruokaa. Arvostan. Menuuseen pääsee vaikuttamaan todella paljon itse. 
+ Emäntä tekee itse myös kakkuja ja ne ovat jotain aivan fantastisia! Käy kuolaamassa niitä täällä. Kaiken lisäksi kakun saa suunnitella itse tai ainakin kuvasta näyttää millaisen tahtoo – valinnan vapaus, miuuu! <3 Lisäksi alakerran köökissä paistuu kakun ja kaffen kylkeen myös itseleivottu pulla, jonka tuoksu kuulemma ihanasti liitelee ylös vieraiden joukkoon ja miesväki yleensä käykin kuumana, että mistä tuo pullan tuoksu tulee. Niin suloisen kuuloista, eikö!
+ Bileet on mahdollista järkätä juurikin sinä päivänä kuin Ukkokulta halusi.

Jaa:

- Liian pieni tila, noin sata henkeä mahtuu mukavasti olemaan, joten saamme karsia muutamankymmenen henkilön nimet kutsulistalta tai toivoa, että osa jättää tulematta. Mielenkiintoiseksi kuulkaa menee, että millainen riita tästä saadaan vielä aikaiseksi sukujen kesken ("Miksei Martan kissan kaimaa kutsuttu??!").
- Buffet-pöydälle ei ole omaa tilaa, vaan se on keskellä tanssilattiaa. Pöytään tuodaan jossain kohtaa nopeasti ruuat ja fuudaus alkaa, jonka jälkeen tarjoilijat vievät pöydän pois. Vähän häiritsevää. Olisin halunnut tämän ruokarumban mieluummin toiseen tilaan.
- Onko nuo pirttipöytien tuolit epäkäytännölliset? Mitä jos vieras seinän vieressä haluaa pois, joutuvatko kaikki samassa tuolissa istuvat nousemaan pois tieltä? (haittaako se mitään?) Onko liian ahdasta, epämukavaa?
- Ulkoa ei niin hieno, mutta toisaalta luotan kesän kauneuteen eli näyttää sitten kukilla koristeltuna paaaaljon kauniimmalta.

Kavalton tila (Piikkiö)

Sisäänkäynti.

Ns. eteiskäytävä.

Ns. juhlasalin aula, jossa on narikka, juomapöytä...
...sekä wc-tilat.
Ja tässä kuvia suuresta juhlasalista.





Pyysimme mahdollisuutta päästä näkemään paikkaa koristeltuna – alla muutama kuva siitä reissusta:




Jee:

+ Iso juhlatila, eli ei tarvitsisi muokata vieraslistaa eikä ressata lapsista (lähipiirissämme on siis liuta kakaroita ja laskimme, että jos kaikki tulisivat, olisi heitä yhteensä lähes 40!). Vieraita mahtuu kepoisasti 150 henkeä.
+ Kaunis pihapiiri ja kesällä varmasti vieläkin kauniimpi.
+ Upean näköinen sisäänkäynti sekä eteinen.
+ Mukava emäntä, jonka kanssa oli miellyttävä asioida.
+ Juhlapaikan reitti on kauniimpi eli maisema matkalla (kirkko -> juhlapaikka) on kauniimpaa. Miten niin pinnallinen? Ukkokulta ainakin meinasi kuolla nauruun, kun esitin tämän mielipiteen ääneen.
+ Henkilökunta hoitaa koristelut, joten itse ei tarvitse huolehtia mistään.

Jaa:

- Henkilökunta tosiaan hoitaa kaiken ja itse pelkäsin, etten pääsisi vaikuttamaan niin paljon kuin haluaisin. Vaikka niinhän se on, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Silti, neiti (tuleva rouva) Perfektionismi haluaa päästä näkemään, tekemään sekä valitsemaan.
- Itse juhlatila on ensivaikutelman jälkeen suuri pettymys – miksi niin valkoista ja kolkkoa, missä tunnelma? Ei uskoisi ikipäivänä olevansa vanhassa navetassa.
- Juhlatila ei edes koristeltuna tehnyt vaikutusta (anteeksi vain, jos koristellut kuvat ovat sinun häistäsi, meillä on luultavasti kovasti erilainen maku). Tuolit ovat yltiörumat, eli vaatisivat ehdottomasti tuolihuput = lisäkustannuksia.
- Kaiken kaikkiaan maksaisi noin reilut 6500 euroa, mikäli yhteenlaskeminen ei ihan kovasti mennyt meillä kahdella perseelleen.
- Bileiden pitää päättyä muistaakseni viimeistään klo 01, ja jos haluat jatkaa veivaamista, saat pulittaa jokaiselta lisätunnilta SATASEN!
- Lisäksi pitää maksaa alkoholin tarjoilusta. Summa oli muistaakseni jotakin parin euron luokkaa per aikuinen.
- Tilaan kuuluu yhteensä kolme rakennusta, jossa on mahdollisuus viettää häitä ja bileitä. Yksi rakennuksista on aivan vanhan navetan kupeessa, ja sinne toisellekin hääpaikalle menevä tie menee navetan edestä, joten mahdollisuus törmätä muihin morsmaikkuihin sekä muihin vieraisiin on olemassa. Not good. Not at all.
- Tässäkin tilassa buffetpöytä rakennetaan juhlatilaan, eli sama ongelma kuin Wanhassa Tallissa.
- Emme olisi saaneet tätä juhlapaikkaa haluammallemme päivälle.

Valinta piti tehdä. Ja se tehtiin. Arvaatteko kumman valitsimme ja kumman päästimme takaisin juhlapaikkojen sinkkumarkkinoille? ;)

Jos kiinnostuit juhlapaikoista, niin klikkaile: Wanha Talli & Kavalton tila.


 Nina

Ps. No Wanha Tallihan me valittiin! Ihan meidän juttu! Toivottavasti valitsimme oikein ja sitten reilun vuoden päästä homma skulaa. Jaiks.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Upeaa! Ja kiitos tästä informaatiosta! Katselin itsekin illan ratoksi juuri tänään tuota Wanhaa tallia, vaikkakin häät vasta kesällä 2014...:) Mutta ihastuin kyllä paikkaan, juuri oikeanlaista maalaistunnelmaa tällaiselle Pohjois-Karjalan tytölle :D Nauttikaa tulevasta onnenpäivästänne, ja ennen kaikkea suunnitteluista ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ps. Ja onnea myös "sadonkorjuuseen" 3.11.2012! ;)

Nina kirjoitti...

Loistavaa, että tästä jaarittelusta oli jotakin hyötyäkin jollekin muullekin. :) Wanha talli piti sisällään juurikin sitä tunnelmaa, mitä mekin halusimme. Niin ja morsiammen äiti, joka myöskin on kotoisin Pohjois-Karjalasta, viihtynee myös... ;) Kiitos onnitteluista ja onnea myös teidän tulevaan päiväänne! :)