torstai 19. huhtikuuta 2012

Väsyttävä, vaikea viikko.

Jos olet lukenut blogiani yhtään kuukautta pidempään, niin tiedät poikani olevan kohtalaisen helppo vauva/lapsi. Meillä ei ole ongelmia ollut juuri minkään asian kanssa, vaan yöt on vedetty kokonaan unta 1,5 kk:n iästä lähtien, ruoka on aina maistunut, vatsa ei ole oireillut eikä Kloppinen ole muutenkaan koskaan ollut tyytymätön vauva. Päinvastoin, läheiset ovat aina jaksaneet äimistellä pojan lehmän kärsivällisyyttä sekä iänikuista hyväntuulisuutta. Olen ollut siis onnellinen ja energinen äiti, joka on tuntenut onnistuneensa asioissa. Vaikkakin ihan vahingossa.

Kun puoli vuotta tuli täyteen, tapahtui Kloppisessakin jotakin. En tiedä osuiko tämä muutos vain sattumalta juuri puolen vuoden kynnykselle vai mistä vaivasta oikein on kyse. Tyytyväisestä pikkumiehestä tuli kuitenkin yhtäkkiä itkuinen, huonosti syövä ja huonosti nukkuva. Kitinä on äärimmäisen herkässä ja toisinaan en aina edes tiedä mikä kitinään auttaisi saati mistä se johtuisi. Ennen suutaan linnunpojan lailla aukova vauva on nykyään kitkainen ruoka-aikanakin ja suuta ei avata ollenkaan. Ja jos suu aukeaa, tarkoittaa se sitä, että pian ilmoille päästetään raapaiseva parku.

Ja se nukkuminen. Nukuttaminen meillä ei edelleenkään ole ongelma, mutta ne yöt muuten. Mikään ei nimittäin ole hirvittävämpää kuin herätä öisin MONTA KERTAA SÄIKÄHTÄEN siihen, että toinen itkee yhtäkkiä täysillä pinniksessään kuin tapettava sika. Tämän lisäksi yöhön mahtuu monen monta muuta lievempää kitinää, joihin herään joka kerta, vaikken kitinään millään lailla reagoisikaan. Viime yö oli huippu: Kloppinen rääkäisi klo 02.30 ja aloitti hetkellisen huudon, mutta rauhottui tosin nopeasti. Minä pyörin sängyssäni tunnin niin vittuuntuneena, että voisin vannoa tupakkalakkoni rakoilevan, jos en sattumoisin olisi raskaana. Jossakin kohtaa sain unen päästä kiinni – vain herätäkseni uudestaan hirvittävään huutoon klo 04.30.

Olen nukkunut jo melko monta yötä huonosti. Vessassa saa luonnollisesti rampata vähintään kerran yössä – ihanaa olla raskaana, IHANAA! Huonosti nukutut yöt ovat tehneet minusta hermoraunion, jonka pinna on yhtä pitkä kuin Suomen kesä. Olen öisin niin täydessä raivossa, että haluaisin vain lähteä, hypätä autoon ja ajaa niin pitkälle kuin bensa vie. Olen aina tiennyt olevani todella huono yökukkuja ja väsyneenä sangen hankala. Mutta silti, olisin toivonut tämän äitiyden tuovan minulle edes hitusen enemmän kärsivällisyyttä ja ymmärrystä.

Syytän aika ajoin tästä vittuuntunesta olotilastani raskautta. Se on tehnyt minusta huonovointisen, oksentelevan, turvonneen, kipeän ja helvetin väsyneen. Onko siis ihme, että käpy palaa ja myötätunto ei ihan riitä joka asian kanssa taistelemiseen ja jatkuvaan kitinään. Toisaalta itkeskelen itsekseni, että miksi minulle, maailman huonoimmalle äidille, on edes suotu lapsi ja toinen tulolleen? Tiuskin ja korotan ääntäni pienelle pojalleni, joka ei varmasti tahallaan tee mitään vain minua ärsyttääkseni. Mutta näin vähän minä tällä hetkellä jaksan ja ymmärrän. Morkkis kaikesta on helvetillinen ja tuntuu, ettei Kloppinenkaan enää hymyile minulle kuten ennen. Toivottavasti tämä on vain jokin pääni sisäinen juttu, minkä vain kuvittelen. Kyllä tänäkin aamuna Kloppinen nimittäin riehaantui innostuksesta pinniksessään, kun hän näki minun nojailevan sänkynsä reunaan ja toivottelevan huomenta.

Välillä kuulostaa siltä, että yritän tässä puolustella itseäni. Ja niin yritänkin, sillä minä ihan oikeasti yritän todella lujaa tällä hetkellä jaksaa, vaikka oikeasti välillä haluaisin iskeä hanskat tiskiin. Yritän kuitenkin ajatella, että tähän saakka olemme päässeet ehkä keskivertoa helpommalla, ja nämä vaikeat hetket kuuluvat elämään. Yritän hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, että minä en ole ilmeisesti sellainen hissukka-äiti, joka hyssyttelee pahatapaisille lapsilleen, vaan minä näköjään korotan ääntäni ja haluan laittaa stopin turhanpäiväiselle kitinälle.

En nyt tokikaan väitä, että Kloppisen tämänhetkinen kitinä olisi mitenkään turhanpäiväistä. Ei varmasti ole. Olemme epäilleet syyksi tulevia hampaita ja huonosti toimivaa vatsaa. Vaikka vatsa toimiikin kuitenkin päivittäin, eli kovin pahasta ummesta ei kai ymmärtääkseni voi olla kyse? Kiinteäähän se ulostautuva tavara on, mutta niin kai pitääkin, kun noita kiinteitä kuitenkin vedellään. Eilen Kloppisen pahantuulisuus kuitenkin katosi, kun laitoimme hänet sitteriin ja tärinän päälle. En tiedä helpottiko tärinä siis kipeää vatsaa vai piristivätkö vain sitterin lelut pitkästä aikaa.

Hampaitakin yritin eilen puhtoisin sormin tunnustella ikenistä, mutta mitään kovaa ei sormiini kyllä osunut. Lisäksi jäähdyttelimme purulelua pakkasessa, jos se sitten helpottaisi kuitenkin ikenien jomotusta. Ei Kloppinen siitäkään innostunut. Hampaita olemme syyttäneet lähinnä siksi, että ruoka ei ole kovinkaan innokkaasti enää maistunut, paitsi viileät hedelmä- tai marjasoseet. Maitoa on uponnut alas hämmästyttävän vähän: ennen kerrallaan 150–180 mll ja nyt vain 60–90 mll. Iltaisin ja aamuisin toki vähän enemmän.

Koska kaurapuuro on ollut se ruokalajike, joka tuntuisi tökkivän pahiten, päätin sitten kokeilla eilen riisipuuroa. Annoin sitä vain muutaman lusikallisen maistiaisiksi ja saman verran tänään aamulla, mutta eipä sekään mitään hurjaa suosiota kerännyt. Eli kyllästymisestä kaurapuuroon ei ilmeisesti ole kyse. Välillä huolestuttaa ihan sikana toisen huono syöminen – kuihtuuko se raasu nyt ihan silmissä? Mutta toisaalta ei sitä vauvaa voi väkisinkään syöttää. Toki minussa sen verran sinnikkyyttä kuitenkin piilee, että jaksan yrittää viimeiseen saakka ja yleensä vähintään kolmasosa ruuasta onkin mennyt alas.

Että sellaista meille tällä hetkellä. Raskasta tämä on. Tältä istumalta väittäisin, että se vauva-aika on melko pientä tähän verrattuna, kun toiselle alkaa tulla omaa tahtoa. Sitä legendaarista uhmaikää odotellessa... Taitaa tupakkalakot aikanaan rakoilla, kun taistelukavereita on tulevaisuudessa kaksi.


Terveisin uupunut äiti,
Nina

2 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Moi,

Luulen että kyseessä on hampaiden tulo. Meillä tyttö täyttää 5 kk ja kitinää ja parkumista on öisin. Ennen nukuttiin hyvin ja syötiin vaan kerran yössä. Nyt herätään 30-60 min välein kitisten, ähisten tai itkien. Äippä alkaa olee vaan aika väsy, kun tätä jatkunut jo useamman viikon. Tsemppiä sinne ja ihanaa kevättä anyway :) Btw. tykkään sun tavasta kirjottaa. t. toinen pinnallinen äiti

Nina kirjoitti...

Voi että, jaksamista kovasti siis sinnekin! Toivotaan siis, että ne hampaat nousisi vauhdilla sekä teillä että meillä... Ihanaa kevättä sullekin! :)