keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Hengensalpauttajat.

Otsikko kuulostaa muuten ihan joltain Harry Potter -setiltä, loitsulta tai sen semmoiselta. Kyse ei kuitenkaan ole mistään velhojen viitoista, vaan upeista upeista upeista häämekoista. Vaikken niitä vielä hetkeen pääsekään sovittelemaan, niin silti näitä tulee googlattua ja kuolattua. Minulle on ehtinyt muodostua kuva mekosta, jollainen sen haluan olevan.

Silmää miellyttävät överisuuret helmat ja pitkät laahukset:

 

 

 

 

 

Ja avoimet selkämykset sekä pitsi:

 

Sekä bling bling -yksityiskohdat:


 


Tällä hetkellä fiilis on se, että haluan olkaimettoman mekon ja a-linjaisena. Näyttävyyttä ja laahusta pitää olla. Vaikken haluakaan mekon olevan mikään yltiö-överi kermakakku, niin huomaan silti ihastuvani kyllä aika näyttäviin kolttuihin... Eli saatanpa sitten kuitenkin marssia alttarille siinä kermakakussa. Yksinkertainen tai merenneitomalli eivät kuulu sanavarastooni pukuja googlatessani. Hunnusta olen aina ollut sitä mieltä, että sellainen pitää olla, samoin tiara. 

Mielenkiintoista tulee olemaan, kun pääsen sovittamaan pukuja, että käyvätkö nämä kermakakut lainkaan minun päälleni. Näytänkö röyhelöiden keskellä vain kahta lyhyemmältä ja paksummalta...


Nina

Ps. En tiedä olenko jo juorunnut, mutta minulla tulee olemaan kaksi kaasoa ja vaikken ole ostamassa heille pukuja, saati valitsemassa niitä, niin tunnustan hiukan toivovani, että valitsisivat samanlaiset mekot ja mieluusti täyspitkänä. Sellainen mekko on oikeasti vain niin äärettömän juhlava ja upea! Lisäksi he erottuisivat heti muista juhlijoista minun kanssani. Mutta en tosiaan oleta, että kaasoni laittavat rahojaan viimeistä penniään myöten kaasonmekkoihinsa. Ja onhan silloin TOIVOTTAVASTI lämmin kesäpäivä, eli ehkä polvimittainen mekko olisi mukavampikin...


Tämän postauksen kuvat pöllitty jälleen sieltä, täältä ja tuolta. Pääasiassa Googlen kuvahausta.

2 kommenttia:

Mrs.Uunila kirjoitti...

Kannattaa vihjaista kaasoillesi ebaysta, siellähän on vaikka mitä ihanuuksia, eikä ole aina kallista. Itse tilasin kyllä mekot kaasolleni ja kahdelle morsiusneidolleni, kun halusin että ovat samanlaisissa. Hintaa oli alle 40e/mekko, mittatilaustyö ja käsityönjälki todella hyvää.

Katsele sieltä myös hääpukuja. ;)

Nina kirjoitti...

Oi, kiitos vinkistä! Pitääpä mennä tutkimaan sivustoa hetimiten! :)