Käpy palaa ja pinna kiristyy.

Viimeiset viikot ovat jotenkin olleet tosi raskaita ja tunnen olevani hermo- ja ihmisraunio. Tuntuu, ettei oikein mikään onnistu (paitsi sängynpääty <3 <3 <3), kaikki on hankalaa/mahdotonta/ärsyttävää/turhauttavaa ja voimat ovat aivan finaalissa. Raskaanaolo ei ole helppoa, ei ei. Se lisää oman tuskansa tähän kaikkeen, kun olo on raskas, uni ei tule ja raskauden vaivat kalvavat mieltä. Jäpikän liikuskelu kuitenkin useimmiten lohduttaa raskasta mieltä. <3

Raskausvaivoista siis mainittakoon se raskausdiabetes. Sitähän tässä perhana vieköön nyt sairastetaan. Herkkuja ei saa syödä, soo-soo, mutta arvatkaa vain himoitsenko niitä päivin ja öin. Kielletty hedelmä, tiättekste? Eilen olimme jälleen koko konkkaronkka moikkaamassa Jäpikkää ultran kautta ja pikkuveljen painoarvio tällä hetkellä (raskausviikolla 29+2) on 1600 g. Yläkäyrän tuntumassa mennään ja minä olen taas hätää kärsimässä. Synnytyskammoiselle kerrotaan, että toinenkin vauveli on varmaan pikkuisen isompi. Ai v*ttu kun mahtava kuulla! Tämän raskauden aikana namiskuukkelit ovat ihan oikeasti olleet paljon vähemmällä ahminnalla kuin Kloppisesta. Ja missä siitä kiitos? Ei ainakaan Jäpikän painossa. Tuntuu siis, että turhaan kiusaan itseäni ja syön kuivaa ruisleivän känttyä, kun en mitään millekään kuitenkaan mahda.

Sitäpaitsi juuri eilen pohdiskelin, että mitenköhän tämä ns. dieetti vaikuttaa Jäpikkään, kun tuntuu ettei esimerkiksi kalsiumin määrä täyty mitenkäänpäin? Ohjeissa neuvotaan jättämään maito vain lämpimille aterioille, RUOKAjuomaksi, ja juuston käyttöäkin pitäisi vähentää. Kloppista odotellessa nimenomaan latkin maitoa ja söin juustoa – ja niin vain sai jätkä kehuja vahvoista kynsistään ensimmäisillä neuvolakäynneillä...

Myös Kloppisen syöminen on nykyään yhtä kurjaa puuhaa. Syömisestä on tullut ihan leikkiä ja pelleilyä, joka naurattaa vain ja ainoastaan Kloppista. Isi-ihmisellä ohimon suoni pullistelee ja äitin tekisi mieli huutaa niin paljon kuin keuhkot antavat periksi. Sylkeminen on uusi nasta juttu, samoin käsien tunkeminen suuhun ja sen jälkeen niiden hierominen koko naamaan. Onko väärin laittaa lapselle käsiraudat, kun syödään?

Maitokin tökki jälleen. Viimeksihän se oli merkki korvatulehduksesta. Kun eilen sitten Kloppinen hieroskeli jälleen korviansa ja itkusti aamumaitoa juodessaan, päätin jälleen varata illalla päivystykseen ajan. Oikea korva oli ok, mutta vasemmassa oli ilmeisesti jotakin, vaikkei Doc vaikun vuoksi oikein mitään kuulemma nähnytkään. Joidenkin värähtelyiden (tarkemmat termit kummasti jäävät kuulematta/ymmärtämättä, kun lapsukainen huutaa sylissä kurkku suorana) takia saimme jälleen viikon kuurin päälle. Huoh.

Niin ja se vatsa. Muistatteko, kun valitin, että lomareissustamme päällimmäiseksi jäi mieleen paskavaipat? No, sama ralli jatkuu aina vain. Viime torstaina olimme neuvolassa, jossa tietenkin kysyimme asiaan neuvoa. Ja neuvo kuului, että toinen maitohappobakteerikuuri päälle vain ja jos ei nyt viikossa parane, niin lääkäriin. Viikkohan siitä torstaista jo kohta onkin, ja koska mikään ei ole palautunut ennalleen, niin pitänee sitä lääkäriä yrittää sitten varata. Yksityiselle vai julkiselle, tästä en ole vielä aivan varma. Kloppinen on kuitenkin edelleen ihan oma pirtsakka itsensä, joten ilmeisesti mistään supervaarallisesta pöpöstä ei ole kyse. Onneksi pepuniho on jo terve. Harmittaa vain, että muutenkin haasteelliset syömishetket saavat lisähaastetta kakan punnaamisesta kesken kaiken ja sen jälkeen pastaisten vaatteiden vaihtamisesta puhtaisiin... Niin ja se vaippojen määrä, joka tässä kuluu. Sori jääkarhut, oikeesti.

No, viimeinen naula tähän ketutuksen armottomaan arkkuun lyödään tietenkin Kelan osalta. Olen ollut Kloppista odotellessa ja hänen ollessa pikkuvauva idiootti, sillä vasta nyt tajusin lappuja uudelleen lueskellessani, että sitä ennakonpidätysprosenttiahan on mahdollisuus muuttaa! Tähän asti olen kironnut pieniä tuloja (ja suuria haaveita) ja ihmetellyt, että kuinka ne perkeleet kehtaavat syödä näistä vähäisistä pennosista VÄHINTÄÄN KAKSIKYMMENTÄ PROSENTTIA?!

Nytpä sitten selvisi, että onkin aivan mahdollista pyytää verottajalta muutosverokorttia, jolloin veroprosenttia lasketaan. Minä olen tämän aamun laskenut maksettuja ja maksamattomia etuuksia yhteen ja erikseen, yrittänyt meedioida Kelan tulevia oikkuja ja maksuja sekä menettänyt viimeisiä järjen rippeitäni. Eilenhän Kelalta tuli selvityspyyntö lastenhoidontukeen liittyen: "Eli lähetätkö taas ne saatanan samat liputlaput, jotka oot lähettäny jo kymmenen kertaa ja täytät nää kohdat, jotka oot meille täyttäny jo kymmenen kertaa ennenkin, kiitti".

Katsoin Kelan nettisivuilta, omista tiedoistani, ettei siellä nyt lue tämän kuun maksuista lastenhoidontukea koskien MITÄÄN. Kiva juttu, enkö siis saakaan tältä kuulta senttiäkään? Olipa siinä sitten muuten helvetin helppoa hakea sitä muutosverokorttia, kun en osannut loppuvuoden tuloistani tarkalleen sanoa. Että saankohan lastenhoidontukea ollenkaan enää, vai osan vain, vai mitä hittoa. Joka tapauksessa sain laskettua prosenttini vain 14,5 %:een. WTF! Sekin kuulostaa niin tajuttoman suurelta! Epäreilulta! Uskaltaako joku muu kotimamma paljastaa prosenttinsa? Olisi nimittäin ihan kiintoisaa kuulla, että miten te painitte Verokarhun kanssa? Viedäänkö minua nyt kuin pässiä narussa vai onko tämä verotus todella näin helvetin naurettavaa?

Voi tiedättekö, kuinka aloinkaan haaveilla töihin palaamisesta tai lottovoitosta? En jaksaisi tätä kirjeenvaihtoa, tätä loputonta taistelua, kaiken muun taistelun ja rankkuuden ohella, enää pätkääkään. Ei hyvältä näytä myöskään säästämiset häitä ajatellen. Olemme riidelleet tämän(kin) johdosta Ukkokullan kanssa jo useita kertoja, joten päätimme laittaa hommalle stopin heti ja nyt. Kyllä, me teemme juurikin sen, mitä olen aina sanonut viimeiseen asti karttavani: me otamme lainaa maksaaksemme osan häistämme. Järjetöntä. Mutta niin on tämä rahasta riitelykin. Sekä miehen että valtion instituutioiden kanssa.

Arvatkaa mikä sen sijaan on ihanaa? Kylmenevät illat, pimeät yöt ja syksyn tulo. Ihanaa!

Tulipas kauhean pitkä valitusvirsi. Jos sait luettua loppuun, niin huuda hurraa ja silitä itseäsi päähän! <3


Rakkaudella aina valittaen,
Nina