torstai 5. huhtikuuta 2012

Kloppinen puoli vuotta, äiti paksu(na).

En saata uskoa, että tuo piiiiiiiiikkirikkinen pikkupikkupikkuvauva täyttää ensi viikolla PUO-LI VUOT-TA! Siis ihan vaivihkaa on aikaa elämistämme kulunut puoli vuotta. Kuusi kuukautta. Järkyttävää. Tavallaan. Lätisen Kloppiselle vieläkin kuin pikkuvauvalle ja samalla mietin, että kohta tää jätkä onkin jo taapero eikä mikään vauva. Kai tuo poika minulle on vauva aina ja ikuisesti, mutta silti iski hetkellinen ikäkriisi. Niin pojan iän kuin minunkin iän puolesta. Puoli vuotta ja 27. Öö.

Kloppiselle ja meille muutenkin kuuluu ihan hyvää. Tosi hyvää, voisi kai sanoa. Kaurapuuroa olemme maistelleet kohta viikon verran ja pikkuhiljaa se alkaa sujua. Neuvolanterkkamme vinkistä päätimme jättää kauraleseet hienontamatta, joten puuronsyömisintoa on vähentänyt rutkasti sen rakeinen koostumus. Kloppinen kyllä kakosi, kakoaa vieläkin, mutta pikkuhiljaa se on alkanut tottua. Aluksi nimittäin puuronmaistelu saattoi kirvottaa kunnon huutoitkun. Nykyään poika koittaa oikein syödä-syödä, siis ikenillä jäystää puuroa. Hassunnäköistä. <3

Pojalla oli vatsa aika kovalla eikä tuntunut päivään pariin oikein toimivan, joten minä sitten fiksuna naisena lisäsin puuron joukkoon muutaman kerran luumusosetta. No, nyt vatsa onkin sitten toiminut jopa viisi kertaa päivässä ja toisella rassulla peppu helottaa punaisena. Harmittavaa, mutta onneksi on sinkkivoidetta eikä Kloppista peppuihottuma tunnu ainakaan vielä harmittavan.

Mietin yksi päivä, että kuinkakohan pitkään vauvaa (huomasitko sanavalinnan: "vauva") pitää röyhyttää? Meillä nimittäin olalla röyhyttely tuntuu nykyään aiheuttavan puklailua ja joka ikinen röyhyttelykerta. Tulee sieltä yleensä yksi kappale röyhyäkin, jollei useampikin, mutta sen lisäksi tosiaan aina tulee yli ja tämä on laittanut mietityttämään, että onkohan röyhyttely sittenkään hyvästä enää? Kloppinen ei ole kyllä juuri koskaan kärsinyt vatsavaivoista, joten en tiedä olisiko röyhyttelyn lopettamisesta edes juurikaan haittaa. Nyt harmittaa etten sitten ostanut aikanaan niitä vauvaoppaita! Varmaan ois sieltä löytynyt vinkki tähänkin ongelmaan...

Ja sitten, ti-di-tit-ti-dii, Kloppinen on oppinut kääntymään selältä vatsalleen! Hurraa! Tätä osattiin kyllä odottaa jo jonkun aikaa, sillä Kloppinen on pitkään osannut kääntyä jo kyljelleen ja siitä melkein vatsalleen. Vain toinen käsi on ollut tiellä. Mutta niin vain tuonkin esteen yli on päästy ja Kloppinen osaa tosiaan kääntyä. Nykyään kun pojan jättää yksinään lattialle hetkeksi, ei sitten enää tiedäkään, että mitenpäin hän on, kun tulee takaisin.

Minä sitten taas. No, tänäkin aamuna oksensin sappinesteet ulos kouristellen. On muuten melko jäätävää. Kyllä ottaa päähän, jos tätä hirveyttä kestää vielä pitkään. Lisäksi tuntuu, että vatsa on jo vähän pullahtanut ulos. Tai sitten se on vain turvonnut pömppö. Ihan sama, pullottaa ikävästi ainakin. Nyt jo ahdistun siitäkin, että tiedän painon nousevan. Oma peilikuva on kamala, nyt jo. Ei tässä siis lisäkiloja kovasti kaivattaisi. Painoa on tällä hetkellä siis 68 kg. Kymmenen kiloa enemmän kuin ennen Kloppista. Tuntuu, että nyt jo tässä alussa kiloja on tullut 2–3. Vaikken ole tehnyt mitään poikkeavaa! En syönyt mitään roskaa ja vaunulenkkejäkin teen yhtä lailla liian vähän kuin aina ennenkin. Sama juttu oli Kloppisen raskausaikana. Ihan sama mitä tein ja söin, niin paino nousi yhteensä 18 kg. Ja sitten joku riuku tulee selittämään, että paino nousi neljä kiloa, yhyy. Masentavaa!

Menipä taas itkuvirreksi, kun päästin vauhtiin aiheessa läski vituttaa. Tuntuu vain, että olen jollain huvittavalla tavalla loukossa tässä kehossa, jota en meinaa omakseni tunnistaa. Olen oravanpyörässä, että painoa tulee enkä vain mahda sille mitään. Voin vain syödä enemmän, että painoa tulisi enemmän. Ei kiitos, pidättäydyn tämänhetkisessä rytmissäni mieluummin. Olen vain aina ennen ollut niin hoikka, että tätä kaikkea on vain niin vaikeaa hyväksyä. Itseasiassa tuon hoikkuudenkin olen tajunnut vasta nyt, kun katson vanhoja vaatteitani, joihin en mahdu enää mitenkäänpäin! Nyt ne vaatteet tuntuvat hirvittävän pieniltä, mutta eipä sitä silloin osannut arvostaa. Silloinkin tunsin itseni aivan liian tuhdiksi. Ei ole muuten helppoa olla nainen. Hitto vieköön.

Nyt päästän teidät tämän itsesäälikauheuden kynsistä ja lopetan tähän ennen kuin lähtee ihan lapasesta.

Mukavaa pääsiäistä! Me naiset olemme munamme ansainneet. Ihan sama miten paljon näyttää vaaka.


Nina

2 kommenttia:

BUUHANNA kirjoitti...

Nooa pulautteli vielä 8kuisena muutamia kertoja :--) nooan röyhtyyttelyn lopetimme ehkä joskus 4-5 kk paikkeilla ja pipaa on tietty viel röyhtyyteltävä :)

Nina kirjoitti...

Meillä se nyt sitten loppui kuuden kuukauden iässä. Nyt onkin outoa, että mitä maidon juomisen jälkeen oikein kuuluu muka tehdä? Halia muuten vaan? :D