perjantai 27. huhtikuuta 2012

Sekalaista settiä.

Kerroinko muuten, että vain Kloppinen ei ollut kipeä, vaan myös minä sekä Ukkokulta? Luulin jo oman pöpöni olevan hävinnyt, sillä takana on kaksi kohtalaisen mukavaa päivää, mutta pastanmarjat, tänään heräsin päivään kera kipeän kurkun. Juuri kun olin hetken ehtinyt innostua siitä, että olen taas jaksavainen ja touhukas, ja ennen kaikkea saan jotakin päivässä aikaiseksi. Ensin oli alkuraskauden väsymys, joka kaatoi tämänkin norsun sänkyyn joka ilta ysin jälkeen ja päivät menivät eräänlaisessa usvassa selviten vain tärkeimmistä askareista, kuten Kloppisen syöttämisestä ja vaippojen vaihdosta. Sitten siihen putkeen tämä flunssa. Raah, lähtee järki. To do -lista on huge.

Ollaan siis lähinnä oltu vain sisällä ja luettu kirjoja, leikitty sekä tilattu nettikaupasta lohduketta. Edellispäivänä kävimme tekemässä vaunulenkin, mutta sekin hupi kesti vain puoli tuntia, sillä jokin pertele sattuu ihan sikana lonkassani. Kipu tuntuu aina, kun varaan painoni tuolle vasemmalle jalalle ja esimerkiksi astun sillä jalalla. Niin ja se kipu tuntuu enimmäkseen tuolla selän puolella, kankun kohdilla. Mistä hitosta tässä nyt on oikein kyse? Revin nimittäin oikeesti ne peliverkkarit, jos ne vähäisetkin liikkumiset saa jättää, kun alaselkäänkin (supistusten (?) ohella) sattuu. Muistan, että tätä samaa vaivaa oli Kloppisesta, mutta se ei niin älyttömästi silloin tuntunut häiritsevän. Mutta nyt,  kun saa kannella tuota 8,5 kilon menninkäistä paikasta toiseen ja pitäisi liikkua vetreyden ylläpitämiseksi, niin kyllä muuten häiritsee.



Kloppinen on oppinut pari hassua juttua: pinsettiotteen sekä varpaiden työntämisen suuhun. Tuo pinsettiote ei itseasiassa ole mikään eilen opittu taito, vaan tämä huomattiin jo 6 kk -neuvolassa, kun Kloppinen näytti neukkutädille, miten helmikorun kanssa leikitään. Tuo varpaiden imeskelyn ensi-ilta koettiin taas edellisiltana yökkärien vaihdon yhteydessä. Me tietysti olimme Ukkokullan kanssa ihan kärppänä valokuvaamassa tämänkin hetken. Olisi niin hyviä kuvia kuulkaas, mutta sensuuri pitää. Joudutte nyt siis tyytymään kauniin poikalapseni takaraivon ihasteluun. Tai siis niiden kaljujen länttien ihasteluun. 



Onneksi edes Kloppinen alkaa olla nyt melkoisen terve tapaus. Tänä aamuna jouduin vähän imemään kärsästä räkää ja laittamaan lapseni iloksi hälle keittosuolatippoja, mutta muuten tällä saralla sujuu. Uni maistuu entiseen tapaan, kutakuinkin, samoiten ruoka. Kaurapuuro vaihdettiin riisipuuroon vaihtelun vuoksi ja kyllä muuten uppoaa hyvin. Puuroa menee iltaisin melko hurjiakin määriä, veikkaisin jopa kahta desiä. Maitokin alkaa pikkuhiljaa taas maistua ja sitä menee yleensä jo kerrallaan noin 150 mll. Niitä kohuttuja hampaanalkuja ei tosin näy vielä ensimmäistäkään, mutta väliäkö tuolla, hyvä vaan, että ovat ikenissä turvassa happohyökkäyksiltä.

Ostin Kloppiselle ensimmäisen nokkamukinkin, vaikka en oikein tiedä, että koska siihen siirtyä. Synnytys- ja perhevalmennuksessa muistan terkan kertoneen, että nokkamukiin voidaan siirtyä jo puolenvuoden iässä ja silloin jo vieroittaa pois tuttipulloista. Jos jollakulla on kokemuksia tästä, niin saa valaista.

Takaisin uniin sen verran, että Kloppisen päikkärit ovat nyt siirtyneet virallisesti yläkertaan omaan pinnikseen. Näin on itseasiassa ollut jo varmaan viikon verran ainakin. Ennen Kloppinen on siis nukkunut sohvalla, divaaniosan päällä. Jotenkin se on ollut helpompaa, kun toinen on ollut liki. Unien lyhentyessä päätimme kokeilla yläkerrassa yksin nukkumista ja tadaa, päikkäreitä vedetään parhaimmillaan kolmisen tuntia. Nukuttaminen on edelleen samanlaista, eli toinen lasketaan vuoteeseen, laitetaan tutti suuhun sekä unikamu kainaloon ja peitto korville. Joskus pitää käydä älämölölle laittamassa tuttia suuhun, mutta yleensä Kloppinen nukahtaa aivan itsekseen. Ja tämä jos jokin, on aivan älyttömän helpottava taito vauvalla. Varpaat ristissä toivon, että myös Tyyppi oppii saman jalon taidon.


Vaikka tämäkin aamu alkoi sappinesteiden oksennuksella, täytyy silti hehkuttaa, että sellainen etova olo on ollut poissa jo viikko tolkulla. Oksentaa pitää lähes joka päivä, yleensä aamuisin tai aamupäivisin ja juuri silloin, kun pitää Kloppiselta vaihtaa kakkosluokan vaippa puhtaaseen. Oksu on myös pari kertaa lentänyt, kun olen laittanut pyykkiä koneeseen ja vahingossa hengittänyt nenän kautta ja haistanut Ukkokullan sukkahien hajun... Instant paha olo guarantee. En tähän päivään mennessä ole vielä kyennyt ymmärtämään kuinka kenenkään jalat voivat haista niin kuolemalle työpäivän jälkeen? No back to basics, pahoinvointini on siis hyvin hajuriippuvainen ja jos pystyn välttämään ällöjä hajuja, pystyn välttämään myös oksentamisen. Aika erikoista, eikö? Olen jopa miettinyt, että liittyykö tämä enää edes raskauteen, mutta toisaalta ennen tätä raskautta pärjäsin kyllä hajujen kanssa ilman purjoja.

Tupakankrääsä on myös muuten jotain aivan jäätävää. Sitäkään en voi ymmärtää, että miten yksikään raskaana oleva PYSTYY polttamaan? Ukkokulta siis tupakoi, edelleen, ja sikäli joudun nauttimaan tästä ihanan tunkkaisesta hajusta päivittäin. Kavereista nyt puhumattakaan, he kun lähes kaikki käyvät pihalla haisemassa. 

Mielitekojakin on ollut, mutta en osaa niitä oikein raskauteen yhdistää. Herkkuja kun tekee muutenkin mieli kuin vain raskaana. Minulla ainakin. Viime aikoina kuolaisia päiväunia olen nähnyt muun muassa ananaksesta, viinirypäleistä, Arnold'sin kinuskidonitseista sekä Jacky makupaloista. Miksei niillä voi muka elää? Miks, miks, miks?



Nina

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä yksi pinnallinen shoppailuaddikti, joka on aina vihannut lapsia. Siis ihan todella vihannut. Miehelläni on ollut vauvakuume jo pari vuotta ja nyt minustakin on alkanut tuntua, että se lapsihan olisi kiva! Ehkä se johtuu siitä kun kolmekymmentä lähestyy, mutta en ymmärrä itseäni! Blogisi on kuitenki mielenkiintoista luettavaa. :)

Nina kirjoitti...

No mutta tervehdys samikselle! En tiedä, että tiesitkö, mutta minäkään en ikipäivänä ole sellainen äiti hempeä -hahmo ollut. En ole kai vieläkään. Isälleni teinityttönä selitin, että miksei ihmisvauvat ole mielestäni ihania, onkohan minussa joku vika. Tähän isäni kommentoi, että oma lapsi on aivan eri asia. Ja kuinka oikeassa iskä-kulta olikaan! Kiitos kivasta kommentista ja mukavaa jatkoa, oli se sitten Visan armotonta höyläämästä ja/tai sinappikoneen hoivaamista. :)