Siis mielihän kohenee myös tukkaa kohentamalla, toim. huom., mutta tällä kertaa oodin mielialan nostamisesta ansaitsee eräs ystäväni. Meillä oli jälleen Kloppisen kanssa aamu from hell ja kun ystäväni ilmoitti tulevansa kahville, niin voitte vain kuvitella kuinka helppoa olikaan paasata hänelle - raskaanaolevalle, kahden alle 4-vuotiaan äidille. Ymmärrystä nääs riittää.
Paasasin sydämeni kyllyydestä kuinka per*ele ottaakaan päähän, että jokainen aamu alkaa paskasti. Minä olen nälkäinen kuin karhu talviunien jälkeen ja Kloppiselle ei puuro maistu taas juuri ollenkaan. Ärsyttävä kombo. Kerroin ystävälleni kuinka meidän aamu menee: herätään kasin kieppeillä, mennään siitä vaihtamaan vaippa ja pesemään hampaat, tämän jälkeen aamupuuron laittoon. Kun puuro on valmis, on aika yrittää syöttää sitä pojalle, joka ei avaa suuta ja riehuu kuin mielipuoli. Yritykseksi se usein jääkin - puuroa mennee ehkä noin desi, jos sitäkään. Maito sen sijaan maistuu kohtalaisesti - 160 mll menee alas melko heittämällä.
Sitten on minun vuoroni laittaa kaffemachine porpattamaan. Ystäväni kuunteli juttuani suu auki, kulmat koholla. Nolostuin, sillä ajattelin päivärytmissämme olevan hänen mielestään jotain tosi perseellään. Kysyin syytä ilmeelle ja ystäväni naurahti, että laitankohan poikaa turhan paljon itseni edelle. Jos kerran puuro ei maita, niin miksen minä syö ensin aamupalaa. Niin hän on aina lapsiensa kanssa tehnyt.
Totta. Miksi tosiaan minä en söisi aamupalaani ensin, jos toinen ei kerran kovin nälkäiseltä vaikuta? Ja minä sen sijaan vaikutan. Ja nälkäisenä olen myös äärimmäisen kiukkuinen ja lyhytpinnainen. Ennen ystäväni vierailua suunnittelin muuttavani pojan ruokailua siten, että aamupuuro jää pois ja tilalla yritän syöttää vaikkapa maustamatonta jogurttia marjasoseella. Huomenna kuitenkin yritän ensin tuota, että minä syönkin ensin. Saapa nähdä mitä siitä tulee...
Tunnustin ystävälleni myös nolona, että olen joinakin huonoina aamuina ärjynyt ja huutanut Kloppiselle ja minulla on siitä järjettömän huono omatunto. Ystäväni naurahti siihenkin, että aijaa - eivätkö kaikki äidit ärjy jälkikasvulleen, eikö kaikilla pala pinna. Niin, niin vissiin. Tuli hyvä mieli. Ehkä en olekaan ihan shitti mutsi, vaan ihan inhimillinen ja normaali. Kullan arvoisia ovat äiti-ystävät. Rehelliset sellaiset.
Myös tukkaa on siis kohennettu ja kävin kampaajalla, sillä vakkarilla, päivittämässä tukan sävyä. Tällä kertaa astelin ulos melko tyytyväisenä: rumat raidat ovat nyt kivemman sävyiset eivätkä ne pomppaa silmille. Muutenkin koko tukan sävy on nyt onnistuneempi. Obs: luvassa on taas horror-sensuroituja-naamakuvia!
Näissä kuvissa olevasta vihreästä neuletakista tuli loistava aasinsilta esitellä tuo neuletakki. Vilasta, 34,95 €, ihana malli, rakastuin, nätisti kehystää raskausmasun vaikkei ole raskausvaate. Rakkautta. <3
...ja raskausvatsasta tuli mieleen, etten ole hetkeen päivittänytkään masukuvaa. Joskaan sellaista kuvaa ei ole noin viiteen viikkoon räpsäistykään, joten on ollut sikäli vähän vaikeaakin. No, tässä tulee pötsikuva, raskausviikkomallia 35+2. Oikeanpuoleisessa kuvassa viikkoja 30 ja risat, eli on tässä viidessä viikossa tapahtunut aika huomattavaakin kasvua.
Ostin Jäpikälle pikkututteja. Pitäisi pakata se sairaalakassi. Ja justiinsa Kloppinen täyttää yks vuotta. Voi kauhia. Mutta neuvolan puntaripa kertoi, että paino on taas vähän laskenut viime kerrasta. Hurraa sille (sekin nimittäin kohensi mieltä, kun on sanottu ettei sen painon tarvitsisi nousta).
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti