Ihkaensimmäinen.

Kloppisen ensimmäinen paketti oli saapunut Postiin! Oli kyllä hassuista hassuinta nähdä, että pojan nimellä on tullut paketti. Vitsailin Ukkokullalle, että saanko minä noutaa tämän, kun enhän minä ole paketin virallinen ja oikea vastaanottaja. Vähän sama fiilis oli, kun Kloppisen kela-kortti suvaitsi saapua. Tässä se lukee: Kloppisen nimi. Kloppinen on oikeasti olemassa.

No, takaisin siihen pakettiin. Siellä nimittäin oli kirjoja. Minä, ensimmäisen kerran elämässäni, uin suoraan puhelinmyyjän koukkuun. Minulle tarjottiin lasten oman kirjakerhon liittymispakettia ja koska Kloppisen kanssa tykätään kirjoja lueskella ja katsella, en voinut kertakaikkiaan olla liittymättä.

Ja kun avasin paketin, olin heti tyytyväinen liittymispäätöksestäni. Ensinnäkin minäkin olen joskus kersana kuulunut tuohon samaiseen kerhoon, joten onhan tämä nyt vähintäänkin nostalgista. Liittymispakettiin kuului siis kuusi kirjaa sekä ihana Bambi-viltti 7,90 euron hintaan. Joka kuukausihan siellä sitten olisi tyrkyllä jokin kiva kirjapaketti, että onko itsekurista näinä päivinä tietoakaan...

Pahoittelen hetkellistä katoamista linjoilta, olimme jälleen Pohjanmaalla viikonlopun ja siellähän en tunnetusti ehdi mitään blogia kirjoittamaan saati olemaan edes koneella. Myös tämä viikko näyttää nihkeältä kirjoittelun suhteen. Ukkokullan siskot ovat nimittäin tulossa viikoksi meille "kylään" ja ilmeisesti pitäisi olla edes vähän seurallinen ja sosiaalinen. Tietokoneella itsekseen näpyttelyä ei välttämättä siis lasketa hyviin tapoihin, luulen.

Ja mitäpä muuta. No, menkat ovat kaksi päivää myöhässä. Ei ole lainkaan menkkaoireita, mutta eipä ole raskausoireitakaan. Olen aivan hermoraunio tästä epätietoisuudesta ja minun kohdallani kärsivällisyys päättyy tänään: menen ostamaan apteekista raskaustestin. Olipa se sitten kuinka turha ostos tahansa. Minä kun en kestä tällaisia tilanteita lainkaan.

Tänään ehdin jo aamulla miettiä tulevia ristiäisiä ja että mitä kaikkea Kloppiselta pitää säästää vauvalle. Ja että voi, Kloppinenhan on vauva! Eikö hänen kuuluisi saada olla se rakas ainukainen edes hetken. Sitten lohduttauduin ajatuksella, että kyllähän hän tässä vielä on ainukainen sen hetken. Mutta miten ihmeessä me sitten pärjäämme kahden pienen kanssa, joilla on ikäeroa vuosi ja risat? Apua? Sitten mietin taas synnyttämistä. Ei, ei, pelottaa, ahdistaa. Kaikkea tätä kelaan ja murehdin, vaikkei se positiivinen raskaustestikään ole vielä edes kädessä...


Nina