tiistai 7. helmikuuta 2012

Non-vauvakerhoilija.

En tiedä olenko täällä koskaan maininnutkaan lähipiirini vauva-pikkulapsi-paljoudesta? No, niitä on paljon, kuten saatat edeltävästä virkkeestä päätellä. Kloppinen syntyi 11.10. Syyskuussa lähipiiriin syntyi kaksi vauvaa. Lokakuussa yksi, viikko Kloppisen jälkeen. Marraskuussa myös yksi. Tämän lisäksi muutamalla ystävällä on vanhempi lapsi, jotka opettelevat jo konttaamaan, kun meillä vasta maistellaan pottua. Suurinpiirtein jokaisella ystävistäni on jo lapsi. Lapsettomia on enää vain muutama jäljellä. Ja näistäkin yhdellä on niin hirvittävä vauvaantumiskuume, että odotamme heidän häitänsä ohimeneväksi ja sitten raskautumisuutisia.

Yksi lähipiirin vauvan saaneista kavereistani kyseli olemmeko Kloppisen kanssa menossa vauvakerhoon. Taisin naurahtaen vastata, ettei ole moinen käynyt mielessäkään. Lähipiiri kuhisee vauvajuttuja ja se on elämäämme ajatellen ihan fine. Mutta toisaalta tykkään muistakin asioista. Tykkään kuunnella mitä muille kuuluu, tykkään kuunnella muitakin kuin vauvan vaipan sisältöanalyysejä sekä painokäyräspekulaatioita. Toki pidän vauvajuttuja kiinnostavina ja on mukavaa nähdä toisia äitejä sekä heidän vauvojaan. Nähdä miten he ovat ja mitä he tekevät. Mutta että sillä lopulla vähäisellä vapaa-ajallani istuisin vielä vauvakerhossa? No, en kyllä. Tuntuu, että tällä hetkellä elämä on muutenkin kiireistä ja kalenteri tuppaa olemaan merkintöjä täynnä. Mitä (äitiys)lomaa tämä tämmöinen mukama on?

Olen varmaan onnekas, että vauvajuttuja ja -ihmisiä tursuu ovista ja ikkunoista. Saan vertaistukea enemmän kuin tarpeeksi, neuvoja ja mielipiteitä mielin määrin. Ja niistä olen kiitollinen, mutta enempää vauva-vouhotusta en kaipaa. Esimerkiksi aikkareissa Kaksplus häviää ihan kaks-nolla Ellelle.

Eilinen on hyvä esimerkki päivästä, joka oli vauvoja täynnä. Ystäväni tuli 9 kuukautta vanhan poikansa kanssa meille kylään. Tarkoitus oli kahvitella ja lähteä vaunuilemaan. No, suunnitelma meni sikäli uusiksi, että päätimmekin lähteä vaunuilla toisen ystäväni luo kylään. Heillä kun on tämä kolme viikkoa vanhempi poika kuin meillä, ja toinen ystäväni tahtoi nähdä tämän vauvan.

Ensimmäisen kerran menin sitten ystävieni luo kävellen. Läheiset ihmiset elämässäni tietävät, ettei minulle ole koskaan suotu suuntavaistoa. Eikä näköjään ole ystävällenikään – kävelimme nimittäin kilometritolkulla harhaan. Onneksi meidän molempien pojat vetelivät tyytyväisinä vaunuissa unta vatsat täynnä ja lämpöpussit ympärillä. Kun lopulta pääsimme perille, seuraava tuntinen pitikin sisällään ainoastaan vauvajuttuja sekä pari kuppia kahvia. En esimerkiksi tiennyt, että ystäväni lapsi ei ole nukkunut vielä ainuttakaan yötä putkeen, vaikka ikää on jo se 9 kuukautta. Herätyksiä on kuulemma joka yö yhdestä viiteen. Olin salaa tosi järkyttynyt. Ja vielä enemmän salaa todella onnellinen Kloppisen unenlahjoista, meillä kun ei ole öisin herätty enää varmaan 1,5 kuukauden iän jälkeen...

Zumbakin jäi sitten välistä eksymisen johdosta. En mitenkään ehtinyt enää jumppatunnille, kun tunnin alkaessa minä vasta tarvoin hangessa kotia kohti kurnivan vatsan kera. Kaiken lisäksi reidet ja pohkeet huusivat hoosiannaa, kun pääsimme Kloppisen kanssa kotiin. En tiedä tarkalleen montako kilometriä tuli eilen tarvottua, mutta hiki valui selkää pitkin ja veikkaan, että pituus on viidestä kilometristä ylöspäin. Tuo Nellyltä tilaamani musta talvitakki on käsittämätön ostos – se on varmaankin lämpimin omistamani takki koskaan.

Uni muuten maistui Kloppiselle jälleen erinomaisesti. Niin äidillekin. Tuli sellainen tujaus raikasta ilmaa, että tuntuu. Reisissäkin tuntuu, ja persuksissa, kiitos niiden muutaman ylämäen.


Nina

Ei kommentteja: