Iso huoh. Viikonloppuna Kloppisessa tapahtui muutos. Minun mielestäni iso ja raivostuttava muutos, jonka syntyä en käsitä. Helppo nukkuminen muuttui ei niin helpoksi nukkumiseksi.
Meillä ei ole harrastettu nukuttamista. Ihan vahingossa varmaankin olemme opettaneet poikamme sellaiseksi, että kun väsyttää, niin nukutaan. Väsymyksen iskiessä Kloppista ei oteta syliin, häntä ei hytkytetä, ei heilutella vaunuissa, koko taloa ei sammuteta valoista eikä tv:tä hiljennetä. Me emme tee itse nukkumisen eteen siis mitään muuta kuin laitamme unipupun kainaloon, rätin toiseen, tutin suuhun ja peiton korville. Hetken aikaa silmät pyörivät päässä, mutta sitten Nukkumatti jo ilmestyykin huudeille.
Vaan eipä ilmesty enää. Perjantain ja lauantain välisenä yönä tapahtui jotakin, josta kukaan meistä ei tiedä. Lauantai-päivään herättiin kuitenkin sillä mentaliteetillä, että tänään ei muuten todellakaan nukuta päikkäreitä, ainuitakaan, vaan kiukutellaan koko rahan edestä. Yritämme laittaa tuttia, mutta tattadaa, Kloppinen on oppinut ottamaan sen pienin kätösin itse suustaan pois. Mutta ei laittamaan sitä takaisin suuhun. Jos uni kuitenkin vahingossa pääsee yllättämään vastustelusta huolimatta, niin sitä unta vedetään palloon maksimissaan tunti.
Sama setti jatkui eilen, sunnuntaina. Kitinää, kitinää ja kitinää, mutta ei missään nimessä unta. Ukkokulta yrittää tehdä kaikkensa unen eteen ja minä puolestani hermostun, että antaisi pojan nyt vain olla. Ukkokulta silittää poskea, pitää kädestä, hytkyttää pepusta, on koko ajan Kloppisen vieressä. Ei kai se poika nyt maltakaan nukahtaa, jos iskä möllöttää vieressä?! En missään nimessä haluaisi, että Kloppinen oppii nukahtamaan meidän avustamana. Olen pitänyt kovasti elämästämme näin, se on helppoa verrattuna kaikkeen kuulemaani tuntien nukutushelveteistä. Luonnollisesti minä ja Ukkokulta saamme aiheesta kunnon riidan aikaiseksi.
Voisi kuvitella, että huonosti nukutut päivät johtavat hyvin nukuttuihin öihin. Mutta paskin marjat, muutama viime yö on kyllä nukuttu läpeensä, mutta ainakin viitisen kertaa olen herännyt Kloppisen ääntelyyn. Eli hänen untansa häiritsee myös öisin jokin. En ole kertaakaan noussut katsomaan poikaa, vaan olen kuunnellut sängystämme, että jatkuuko älämölö vai ei. Joka kerta se on loppunut miltei heti, mutta silti mietityttää, että mikä meidän untamme oikein nyt häiritsee:
Hampaat? En näe mitään alkua edelleenkään missään, mutta tapahtuuko ikenissä sitten jotain merkittävää ja elämää muuttavaa jo nyt?
Syöminen? Pitäisikö meidän ottaa ruokintaan lisänä vellit? Saako Kloppinen liian vähän muka kiinteitä ja ei ole kylläinen? Kai hän sitten itkisi nälkäänsä?
Kasvuspurtti, kehityksessä eteneminen? Tyydymmekö nyt vain kohtaloomme ja muistelemme kaihoisasti hyvin nukkuvaa pikkuvauvaamme sekä olemme kiitollisia edes näistä neljästä rauhaisasta kuukaudesta?
Raah.
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti