Fight Club.

En tiedä olenko koskaan avannut sanaista arkkuani sen enempää minusta ja Ukkokullasta, suhteestamme yksityiskohtaisemmin? Sen verran nyt kuitenkin aion avautua, että kerron meidän molempien olevan tulisia merkkejä tähtikartalla ja se (ikävä kyllä) näkyy jonkun verran arjessamme. Olemme äkkipikaisia, molemmat, ja toisen huono päivä tarttuu herkästi toiseen. Ja kun otamme yhteen, otamme sitä joskus pelottavankin rajusti. Riitojen jälkeen olemme usein analysoineet toisiamme sekä riitojamme – miksi tappelemme niin tulisesti? Olen kysynyt Ukkokullalta joskus ihan suoraan, että millainen riitelijä hän ollut eksiensä kanssa ja tähän hän vastasi, että paljon rauhallisempi. Ihmettelin vastausta – jos kerran rakastat minua enemmän kuin mitään muuta koskaan, miksi olet minulle inhottavampi kuin kenellekään muulle? Tähän Ukkokulta vastasi, että minua hän ihan oikeasti ja aidosti rakastaa, toiset ovat olleet ns. yhdentekeviä.

Aika hyvin vastattu.

Huomaan nimittäin omalla kohdallani saman ilmiön. Ennen Ukkokultaa seurustelin miehen kanssa, jonka kanssa riideltiin toki myös, mutta selkeästi tämä mies ja meidän riitamme eivät saaneet minua koskaan kiihtymään näin kuin nyt. Olen aina ollut luonteeltani sellainen, että haluan käsitellä asiat, välillä liiaksikin juurta jaksain, mutta en halua minkään asian kaivalevan mieltäni. Tai jonkun toisen mieltä. Siksi asioista on syytä puhua ja ne on syytä selvittää. Mielestäni toimiva suhde vaatii avoimuutta ja kommunikaatiota. Ennen en ole kuitenkaan yrittänyt näin paljon kuin nyt. Jos eksää ei huvittanut puhua, annoin itsekin olla. Aivan sama.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen, mikään ei ole aivan sama. Ehkä siitä syystä minä haluankin mennä juuri Ukkokullan naimisiin, haluan juuri hänet.

Menipä siirappiseksi. Pistetäänkö vaikka raskauden piikkiin? Se on minut muutenkin taas saanut sekaisin kuin seinäkellon – maailmassa ei nimittäin ole montakaan asiaa, joita ei voisi ihan hyvin itkeä. Insane. Tiedän aina olleeni salaa muilta herkkä, mutta että tällainen itkupilli. Huhhei.

No, takaisin siihen asiaan, nimittäin riitelyyn. Mistä meillä sitten tällä hetkellä riidellään? Meillä ja noin 100 000 muussakin kotitaloudessa Suomessa? No, rahastapa tietenkin!

Kuva pöllitty.

Muuten tässä pärjättäisi taloudellisesti ihan ok, mutta kun pitäisi säästää häitämme varten... Onneksemme Ukkokullan äiti sekä minun vanhempani ovat ilmoittaneet, että he maksavat osan kuluista. Tai anopilta tästä kysyttiin ihan suoraan. Minä itseasiassa nostin tässä asiassa kissan pöydälle, kun omat vanhempani ilmoittivat, että he osallistuvat kustannuksiin. Minusta on siis ihan kohtuullista, että anoppikin osallistuu kuluihin. Tienaahan hän aika melkoisen hyvin melko uudessa hienossa duunissaan.

Olemme yrittäneet säästää kuussa 300 € ja se on ollut meille aika saavutus. Siinä mielessä melko haasteellinen saavutus, että jo parina kuukautena olemme joutuneet ottamaan säästömme takaisin käyttöön säästötililtä. Ja voitte kuvitella kuinka tämä kiristää minun pinnaa... Ukkokulta tuntuu ottavan paljon lunkimmin ja hän hokeekin usein, että kyllä kaikki järjestyy. Miten vitussa? Olemme nyt jo "velkaa" hääsäästötilillemme 600 € ja sitä summaa ei sinne enää takaisin saada. Tuolla summalla maksaisi aika mukavasti vaikkapa hääkukat.

Nyt varmaan haluatte kommentoida, että soo-soo, mitä huusit sen Guessin laukun sieltä huuto.netistä, olisit jättänyt ostamatta ja olisit nyt vinkumatta. No, rahatilanteemme piti kestää tuo ostos tässä kuussa, vaan toisinpa kävi. Pankki päättikin ottaa 20 € sijaan tililtäni 200 € lainaerään. Otin tietysti pankkiin heti yhteyttä, että äitiyslomalla, kohta hoitovapaalla, ja sitten taas äitiyslomalla en todellakaan pysty maksamaan moista summaa joka kuu. Toivomme tällä hetkellä sormet ja varpaat ristissä, että pankki on ymmärtäväinen. Muuten kaatuu hääsuunnitelmia niin, että ropina käy.

Välejämme kiristää tällä hetkellä ehdottomasti eniten siis raha. Jotain on siis keksittävä ja tällä hetkellä tulilinjalla ensimmäisenä on tämä nykyinen kotimme. Se on liian kallis. Hinta-laatu-suhdekaan ei tässä asunnossa juuri kohtaa. Rivarikolmiomme vuokra hipoo vesimaksuineen tonnia kuussa ja tätä kämppää ei voi hyvässä jurrissakaan sanoa hyväkuntoiseksi. Eihän täällä nyt sentään seinät päälle kaadu, mutta ihan peruskämppä tämä on, ilman mitään spessua. Minä olen vain niin kovin ihastunut tähän seutuun, kaikki on niin lähellä ja meno on rauhallista. Ihania vaunulenkkimahdollisuuksia on vaikka kuinka. Mutta jostain pitää nyt luopua, ja meillä se on nyt tämä kämppä. Halvempaan on siirryttävä, olkoonkin se sitten alkeellisempi kunnoltaan ja huonompi sijainniltaan. Kun vain löytyisi nyt joku inhimillinen kotiehdokas jostakin...

Hääsuunnitelmista sen verran, että tuntuu ihan kahjolta, että ne jo edistyvät. Niin varmaan pitääkin, täällä etelän päässä ainakin. Nyt kun olen aivan totaalihurahtanut kaikkiin hääblogeihin sekä -sivustoihin, niin olen myös huomannut, että saman kesän morsmaikut ovat suunnitelmissaan hämmästyttävän paljon pidemmällä kuin minä. Se aiheuttaa vähän väliä pieniä slaageja, jotka eivät tosin pääni ulkopuolelle (onneksi) näy. Niistä emme onneksi sentään riitele. ;)

Ja nyt kun päästiin hääjuttuihin, tappelujuttujen ohella, niin on sanottava, että meillä toimii hienosti makuasiat yhteen hääideoissa. Minä saan ideoida ja päättää, ja Ukkokulta tykkää. Että meneehän meillä aika hyvinkin, joissain asioissa. Useissakin asioissa.

"Raha ei tee onnelliseksi, mutta mieluummin itken Jaguaarissa kuin Ladassa."

Tappelemisiin,
Nina