keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Rakkauskirje vaunuille.

Olen hehkuttanut näitä Hartaneita jo pariin otteeseen (tsekkaa hehkutukset tästä ja tästä.). Enkä syyttä, ne ovat kirkkaasti yksi parhaista ostoksista, joita olen koskaan tehnyt. Olen niin typerän rakastunut näihin vaunuihin, etten myy niitä varmaan seuraavaan kymmeneen vuoteen, ihan vaan sen takia, että jos kumminkin saamme vielä joskus vauvan. Pahimmassa tapauksessa tilanteeni on sen verran hälyyttävä, että päätän säästää vaunut Kloppisen lapsille... Ajatuskin, että nuo kauniit kärryt pitäisi raahata pimeään, kylmään, kolkkoon varastoon on kauhea. Ehei. Mieluummin säilytän niitä vaikka keskellä olohuonetta. Onneksi Hartanimme ovat yhdistelmät, joten saan terveen paperein säilyttää vaunuja/rattaita eteisessä vielä monta vuotta.

Kesällä, kun saimme vaunut, taisin kirjoitella, etten vielä osaa sanoa vaunuista mitään käytännössä. No, nyt näitä vaunuja on testattu monenlaisissa paikoissa: hiekkatiellä, asvalttitiellä, lumisella tiellä, jäisellä tiellä, lumisohjoisella tiellä, kauppakeskuksessa, myyjäisissä eli järkyttävässä tungoksessa ja autoon pieneksi pakattuina. Ainut moite tulee ehkä siitä, että kovin pieneksi noita Hartaneita ei saa, eli auton takaloosterin tulee olla tilava. Meillä on tosin tilava farkku, joten meitä tuo ei niin haittane. Kaikin muin tavoin vaunut ovat olleet lois-ta-vat. Fan-tas-ti-set. Ne kääntyvät ahtaassa paikassa näppärästi, esimerkiksi väentungoksessa. Kun muut vaunuilijat (joilla ei ole siis kääntyviä etupyöriä) joutuvat nostamaan vaunuja edestä ylös, niin minä vain käännän. Kevyesti vain vähän käännän.

Vastakkain asettelun aika ei ole todellakaan ohi, vaan vertaan Hartaneita Emmaljungiin, joilla on kova maine. Jokainen lapsetonkin tietää vaunumerkeistä Emmat. Emmat ovat todella painavat vaunut. Olen itse kokeillut ja siksi voinkin sanoa, että se ero keveydessä Hartaneihin on valtava. Hartaneita voit miltei työntää yhdellä sormilla, kun taas Emmaljungia jaksat tuskin työntää yhdellä kädellä. Jopa lumisessa maastossa kääntyvät etupyörät+Hartan -kombo on Emmoja kevyempi. Isot pyörät ovat varmasti hyvä valinta, jos asuu landella ja tulee kovasti pörrättyä hiekkateillä sekä metsässä. Myönnän, sinne kääntyvät etupyörät eivät varmasti sovi tai ole paras valinta. Muutenkin kookkaat Emmat ajavat siellä asiansa. Mutta tällaiseen normaaliin "city-elämään" Hartanit ovat aivan ehdottomat!

Olin tosiaan vaunulenkillä jokunen viikko sitten ystäväni kanssa, jolla on Emmaljungat. Sinä päivänä satoi lunta ja maassa oli sohjoa. Tuli hyvin testattua Emmat ja Hartanit kohtalaisen haastavissa keleissä. Teimme tunnin lenkin, joten testiaikakin oli varmaan ihan riittävä. Yksi hyvä huomio tuli ystävältäni: Emmojen vaunukoppa on suurempi, kuomu on suurempi, aukko vaunuihin on suurempi -> vaunuihin sisälle satoi lunta ja sinne myös tuuli. Hartanin koppa on meillä pehmeä malli, ja se ainakin on aika siron mallinen. Koko koppaosa itseasiassa on Hartaneissa huomattavasti pienempi, kuomua ja aukkoa myöden, joten Hartanit ovat myös suojaavammat.







Tuo Hartanin oma käsienlämmitin on muuten näin talvella ihana! Hanskoja ei tuonne tarvitse laittaa lainkaan, testasin kymmenen asteen pakkasessa. Love it. <3


Vaunujeni väri saattaa vähän hirvittää heikoimpia. Minä en tosin ole putsannut vaunuja vielä kertaakaan ja tällä menopelillä on menty, sateisellakin kelillä. Väri ja kimaltelevat siipikuviot herättävät ihmisissä välittömästi huomion. Sen huomasi myös minun isäni, Kloppisen Ukki, työnnellessään vaunuja ylpeänä isoisänä markkinoilla. Moni äiti-ihminen ei juuri peitellyt kateuttaan, mikä aiheutti meissä suunnatonta hilpeyttä. Kuulostaa varmaan kauheelta, eikä me olla oikeesti sellaisia, mutta mitäs näyttivät sen kateuden niin selkeästi.

Vaunut ovat toimineet ihan täydellisesti. Kuinkakohan monta kertaa olen sen jo sanonut...? :) Olen ollut ihan kaikkeen niin kovin tyytyväinen, ettei sanat riitä kuvaamaan. En voi kuin suositella lämpimästi näitä Hartan Topline S:iä kaikille, etenkin pääasiassa asvalttiteillä kärrääjille. Nämä Hartanit kun ovat vielä jokusen satasen halvemmatkin kuin nuo Emmat...


 Nina

Ps. Pitäisikö vaatia Hartanilta korvauksia tästä mainospuheesta?

Pps. Onneksi kävimme eilen Kloppisen kanssa 40 minuutin vaunulenkillä. Pakkaset kun tuntuvat kiristyvän, eikä ulos taida olla asiaa... Olisi muuten kiva tietää millaisilla pakkasilla sinne ulos vielä voi mennä.

4 kommenttia:

-Mrs P- kirjoitti...

Ihanat vaunut!! Ja kiva blogi sulla! Oli pakko liittyä lukijaksi kun meillä on yhteistä nimi ja ikä :)

Nina kirjoitti...

Oo, kiitos ja kumarrus mukavasta kommentista. :)

Anonyymi kirjoitti...

Pakko kommentoida, että Emmat ja Emmaljungat ovat aivan eri asia:)

Nina kirjoitti...

No niin arvelinkin tekstiä kirjoittaessani, mutta kun Emmaljunga on niin halvatun pitkä sana. :)