Ehei, Kloppinen on elämäänsä varsin tyytyväinen ja hän on hurmannut jo reilu parin kuun ikäisenä koko lähipiirin. Hänellä on suuret, tummat, kirkkaat silmät, joilla hän katselee maailmaa ihastuksissaan. Kaiken kruunaa ilmeet, joista sydämen sulattaa varmiten hampaaton hymy. Hymy kirkastaa katsetta entisestään ja sitten lähtee polvet alta jo mummoiltakin. Tällä hetkellä muuten näyttäisi, että silmissä olisi sellainen sinertävä sävy ja uumoilenkin, että ennakko-oletuksistani huolimatta minun pojallani on siniset silmät ja vaaleanruskea tukka.
No, takaisin hymyihin, niitä jaetaan auliisti: äidille, iskälle, isovanhemmille, kavereille, koiralle, Nalle Puhille, kylppärin hymynaama-kuvalle, mobilelle. Hymyjä tulee silloinkin, kun Kloppinen on unten mailla. Tutti tipahtaa suusta, kun pitääkin väläyttää yllättäen leveä hymy.
Hymyt eivät sikäli ole meillä ihan uusi juttu, sillä hymyjä on sadellut jo varmaan kolmisen viikkoa. Kloppinen on alkanut myös jutella meille juttujaan, kuten "änggää" ja "muummuu". Asiasta riippuen pitää joskus vähän korottaa ääntä. Erityisesti silloin, jos joku erehtyy "puhumaan" Kloppisen kanssa samaan aikaan. Jutteluakin on meillä harrastettu jo muutaman viikon. Ensin vain meille vanhemmille, mutta nykyään myös Nalle Puh saattaa saada toruja.
Joskus kuitenkin on tilanne, kuten nälkä tai väsymys, että suunpielet kääntyvätkin alaspäin." Tähän kuka tahansa varmasti suhtautuisi lohduttaen ja ymmärtäen, niin minäkin, mutta koska ilme suorastaan tihkuu dramatiikka ja teatraalisuutta, en voi joskus olla nauramatta. Miten toinen voikaan olla niin onnettoman näköinen? Ja opitaanko tuo suu väärinpäin oleminen jo vatsayksiössä vai ollaanko me huomaamatta näytetty Kloppiselle mallia miltä kuuluu näyttää, kun on paha mieli? Ja jos näytetään, niin onko minullakin samanlainen yltiödramaattinen "olen niin sairaaaan onneton"-ilme? :D
Nyt kun suusta on kyse, niin pitänee kertoa epäilyksestämme: Kloppinen taitaa tehdä hampaita. Tuttia on jäyhetty kuin purkkaa jo viikkotolkulla ja ikenillä jäystetään nyrkkiä sekä sormia. Jotenkin Kloppinen tuntuu pahantuulisemmalta kuin ennen. Ei itkuisemmalta, mutta jotenkin ärtyneeltä. Mikä on ymmärrettävää, jos niitä hampaita on jo todella tuloillaan ja ikeniä kutittaa. Onnistuimme Ukkokullan kanssa tuhoamaan äitiyspakkauksesta saadun purulelun:
"Saakohan tätä keittää?", "No tottakai saa, kattilaan vaan!"
"Kulta, tää tais vähän sulaa tänne.", "Ootas... Joo, täällä Ainun nettisivuilla lukee, ettei sitä saa keittää."
Nina :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti