keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kloppisen suuri päivä.

"Kahvia kaipaa moni janoinen suu
ja voileipäkakku pöydän viereen kuin huomaamatta hakeutuu.
Ristiäisvieraat vielä hämmästyy
kun nimeksi lapselle ei kelvannut sittenkään se pikku myy."

Vaikka ristiäisten eräs oleellinen (ja kiinnostavinkin?) pointti on lapsen tuleva nimi, en aio paljastaa nimeä täällä. En ole paljastanut koko nimeäni, enkä Ukkokullan nimeä, joten tuntuisi jälleen tekopyhältä kertoa viattoman lapsosenkaan nimeä, jolta ei lupaa ole kysytty julkisuusseikoista. Viime postauksissa nimitys "Kloppinen" on tuntunut mukavalta (ja käytän sitä muutenkin kutsumanimenä lässyttäessä), joten  ottakaamme se virallisesti käyttöön.

Kutsut askarreltiin paskarreltiin itse. Haluttiin kutsuista yksinkertaisen tyylikkäät ilman mitään bonarikrumeluureja.
"Ei ole kooltansa suuri tuo pikkuinen, mutta aikaan sai muutoksen melkoisen. Toi elämään mukanaan valoisan lisän: teki toisesta äidin, toisesta isän."
Nimen salailusta huolimatta ajattelin jotakin muistoksi kirjoittaa, vielä kun päivästä jotakin muistan. Ristiäisiä vieteltiin sunnuntaina 11.12.11. Hieno päivämäärä, kröhöm, kuten Kloppisen syntymäpäiväkin (11.10.11). Samalla muuten juhlittiin Kloppisen 2 kk synttäreitä. Iso poika jo, kohta se menee jo inttiin, pyhyhy. Notta ristus perkele mitkään juuret eivät jäisi huomiotta, niin nimeä juhlistimme Pohjanmaalla seurakunnan tiloissa. Ukkokulta kun on sieltä kotoisin. Pohjanmaalta, ei seurakunnan tiloista.

Nimestä sen verran, että se ei ole mikään yleinen suomalainen nimi, kuten Matti tai Teppo, saatika Seppo. Se ei kuitenkaan ole mikään ulkomaalainenkaan nimi, eikä muutenkaan mikään erikoinen hifistelynimi, kuten London, Cosmo tai Charles. Kloppisen kaimoja on hänen syntymävuotenaan (tällä hetkellä) 111, eli samassa tarharyhmässä ei kovin montaa saman nimistä tule välttämättä vastaan. Knoppina muuten sellainen tieto, että vuosina 1900-1919 Kloppisen kaimoja oli 4791 kappaletta, joista noin viisi oli naisia.

No, takaisin asiaan. Kloppiselle valittu nimi aiheutti ihastusta ja ihmetystä. Lapsivieraat takeltelivat nimen kanssa ja lausuivat sen väärin, ja muutama vanhempi ihmetteli sitä myös. Eniten ärsytymystä aiheutti kuitenkin anoppini. Hänelle kun nimi tuntui olevan niin helvetin omituinen: "Miten sen nyt osaa lausua ja onpa omituiset toiset nimet, miten nekin nyt muistaa. Ja eihän tuosta nimestä saa väännettyä oikein lempinimeäkään...". A-R-G-H. Toisia nimiä (nekään kun eivät noudata Juhani-Pertti-Aleksi -linjaa) hän myös maisteli ja kolmannesta nimestä (isäni sekä isoisäni toisesta nimestä) hän teki suoraa pilaa. Että niin aikuista väkeä. Miau. <3

No, aiheeseen mukavampaan siirtykäämme. Kummeiksi valitsimme Ukkokullan pikkuveljen, minun ns. isoveljen (= äijänketale, joka on ihastuttanut ja vihastuttanut elämääni taapero-ikäisestä lähtien, joten hän tuntuu enemmänkin veljeltä kuin ystävältä) ja minun rakkaimman ystäväni, jos niitä nyt voi rakkaus-järjestellä. Tämä neito, muutaman kuukauden päästä rouva, ei kuulu kirkkoon, mutta silti halusimme hänestä kummin. Kirkon silmissä ei-virallisen, mutta minun ja Ukkokullan silmissä mitä virallisimman. Tärkeintä kun minusta ei ole se, että jokukukamikä kuuluu kirkkoon, vaan se, että kummilla on suuri sydän ja omatunto. Rakkaan ystäväni pääkopassa on huimasti järkeä ja logiikkaa, sekä ajatuksia, joita usein vain kadehtien kuuntelen. Ja jos joskus minulle ja Ukkokullalle sattuisi jotakin, on rakas ystäväni sekä muut kummit mitä parhaimmat ihmiset pitämään Kloppisesta huolta.

Askartelin rakkaalle ystävälleni kummitodistuksen, johon myös itse sooloilin ja runoilin tämän tekstinpätkän:
"Kuten ehkä huomasit, tapahtui meillä siitos.
Ja susta tuli pojalle kummi, siitä kiitos.
11.10. on joka vuos juhlat,
mut ei se sitä tarkoita, et tarttis tuhlat.
Se, että muistat kyllä riittää.
Ja se, että opetat koska pitää kiittää.
Jos metkuja tekee meidän kloppi,
on sulla oikeus laittaa touhuihin stoppi.
Jos ei olis poika sulle tärkeä,
ei olis tässä mitään järkeä.
Sä et ole mikään hulttiopummi,
siksi haluttiin susta kummi.
Sä olet meille rakas,
se ässä korttipakas."
Ukkokullalleni kirkolliset arvot tuntuvat olevan tärkeämmät kuin minulle. Siinä kun hän rukoilee Isä meidän -rukousta pappia edellä, minä tyydyn pitämään suuni kiinni, kun en muista rukouksen sanoja. Itselleni kirkkoon kastaminen ei välttämättä olisi ollut mitenkäänpäin välttämätöntä, mutta toisaalta haluan alttarilla sanoa joskus vielä tahdon, joten kastamatta jättäminen taas olisi tuntunut omituiselta vedolta. Eikä idea olisi ikäpäivänä mennyt Ukkokullalle läpikään.

Tässä sitten valitut kledjut mammalle juhliin kenkävalintaa myöten.  Näkyy myös erinomaisen hyvin tuo jumppauksen puute sekä tarve. Ah, mikä onkaan mukavampaa kuin itseinho, kun katselee itsestään valokuvia? <3
Kloppisen vaatteet sen sijaan olivat superihanat. Benettonin henkselipöksyt olivat kuitenkin miltei liian pienet, eli saa laittaa suoraan pesusta kaapin perukoille. Hmph.
Tilaisuus meni hyvin. Kloppista harmitti kastetilaisuudessa ainoastaan yhdessä ja samassa asennossa oleminen, ja siitä piti kummisetiä torua. Sedät hoitivat kummin velvollisuudet erinomaisesti pyörtymättä, toinen lasta pidellen ja toinen tuttia asettaen. Pappimme oli aivan huippu. Hänellä oli rento ote ja hän nauratti vieraita useampaan otteeseen. Tästä tulikin kiitosta, että tilaisuus oli rento ja mukava, eikä niinkään jäykkä. Vaikka minusta tilaisuus on väkisinkin jäykistelyä, jos se järjestetään kirkon tiloissa. Painotan sanaa: "minusta". Tilaisuus olisi varmasti ollut koskettavampi ja herkempi, jos se olisi vietetty kotona. Noh, ehkäpä seuraavalla kerralla, jos sellainen suodaan.

Tarjoilu oli otettava seurakunnalta, kun juhlatkin pidettiin heidän tiloissaan. Oli mukavaa, kun ei tarvinnut itse ressata leipomisesta, etenkään kun en ole niissä hommissa mitenkään kätevä, mutta silti olin pettynyt esimerkiksi voileipäkakkuihin. Ei ollut maussa hurraamista. :/
Ystäväni, joka ei päässyt paikalle, askarteli ihanat koristetennarit kakun päälle. 
Vanhemmat kakun kimpussa. Kinuskikakku oli onneksi ihan ok.
Vaikka pyysimme lahjaksi (jos sitä kysyttiin) ihan vain kahisevaa käteistä, niin saimme lahjapöydälle jotain muutakin kuin setelinippuja.


Kummikehys.
Metallinen rasia, jonka sisällä oli lasiputki, jonne oma kummitätini otti kastemaljasta vettä muistoksi. Todella hieno ajatus, jota en itse olisi ikipäivänä hokassut!
Pohjanmaa-henkisiä bodyjä. 
Pikkureinot.
Nallukka.
Kortteja.
Jännitin ristiäisiä aivan järkyttävän paljon. En välttämättä siksi, että pelkäisin miten Kloppinen käyttäytyisi, vaan siksi, että minun vanhempani eivät ole juurikaan tavanneet Ukkokullan sukua. Halusin, että kaikki viihtyisivät ja tulisivat keskenään toimeen. Kukaan ei ollut tukkanuottasilla kenenkään kanssa, joten kaipa nuo pippalot sitten onnistuivat. Ihanaa, että ne ovat nyt vietetty ja ohi! Amen.

Nina

2 kommenttia:

TuuliQ kirjoitti...

Ihan randomina tulin kommentoimaan.:)

Googlasin tossa kummitodistuksen tekstejä yms, kun nimiäiset ois edessä tammi-helmikuussa. Tässä vielä siis raskaana ollaan. Kyllä huomaa, että raskaushormonit on pöljä asia, aloin poraamaan kuin pikkutyttö lukiessani tota teidän kummitodistuksen tekstiä!

Ei mulla tässä muuta.:)

Nina kirjoitti...

Hah, ihana kommentti, kiitos! :)