Ensin hehkutin maailmalle, kuinka minulla ei ole hajuakaan siitä, mikä on närästys. Noh, nyt tiedän. Tätä en ole ennen hehkuttanut, mutta olen ollut hiljaa mielessäni asiasta tyytyväinen: en ole ollut kovinkaan hikoilevaa sorttia. Noh, nyt olen.
Mikä muikeinta, minun ei tietenkään tarvitse edes tehdä hikilänttien ja -karpaloiden eteen. Ne vain tulevat kuin kuuma aalto. Yleensä tilanne tai hetki on tavalla tai toisella kiusallinen, joten kutsun tätä tuskanhieksi. On ollut järkyttävää huomata, että jumantsuikka, kainaloissa on kilometrin päähän loistavat läntit! Ja neuvolan täti vain heitteli huulta, että eipä tuo hikoilu tuosta miksikään muutu, kun vauva on syntynyt. Ai kun kiva.
Nytkö sitten minunkin pitää alkaa miettiä, että millaisia paitoja voin oikein pitää, etteivät nuo hekumalliset hikiläntit loistaisi. Millaisia materiaaleja, millaisia värejä. Kuinka helpolla olenkaan ennen päässyt...
Muutenkin ruumiinlämpö (vai kehonlämpö...?) on ollut melkoisesti korkeampi koko raskauden ajan. Tai siltä se on ainakin tuntunut, myös rakkaan puolisoni mielestä. Heti ensimmäisiä raskausoireita oli patterin lailla lämpöä hehkuminen. Yöt menivät parhaiten, kun joka raaja ei ollut peiton alla.
Nykyään en sitten tiedäkään, että mitä laittaisi päälle ulos. Tai sisälle. Tai yöksi. Välillä on liian kylmä, välillä on liian kuuma. Vaihdevuosia innokkaasti odottaen siis. Suurin haaste aivojen kapasiteetille on kauppaan lähtö: vaatekerrassa x palelen, mutta jos lisään siihen yksiköt y ja z, hikoilen kuin pieni sika. Ja sitten taas palelen ulkona. Kraah, koska elämästäni tuli näin vaikeaa?
Äitiystakkia en aio ostaa, vaikka kuinka sellaista muka tarvitsisin. Ihan vain siksi, että minulla ei ole hajuakaan kuinka kauan tämä siunattu, norsun kanssa samaa kokoa hipova olotilani jatkuu, kaksi päivää, viisi viikkoa? Toiseksi, en osaa jäkälien perusteella ennustaa millaisia sääennustuksia tulevalle kuukaudelle on luvassa. Mitä jos shoppailen takin ja jälkeenpäin mietittynä olisin pärjännyt ilmankin? Etenkin kun inhimillisen näköiset äitiystakit maksavat sen 150 euroa ja usein se malli tökkii jälkeenpäin. Ja noin arvokasta takkia tekee jo fyysisesti kipeää myydä parilla kympillä kirpparilla... Pakko muuten hehkutella, että olen tähän asti ostanut äitiysvaatteita kuusi kappaletta: farkut, farkkuminarin, sukkahousuja sekä legginsejä. Muutoin olen pärjännyt aivan normivaatteilla. Olen vähän ylpiä, kih. :)
Niinpä ratkaisu olkoon vaatekombo: lyhyt nahkatakki, sinne alle neuletakki, jonka alla t-paita/toppi/trikoopaita. Mikä nyt päälle tässä enää mahtuu ja millainen keli nyt sattuu olemaankaan. Vatsaa yritän lämmitellä isoilla, muhkeilla huiveilla. Vielä nyt olen pärjännyt ulkona ihan vain neuletakilla, vaikkakin tuuli menee sellaisesta vinhasti läpi (mikä tuntuu oikein mukavalta, kun hetkeä ennen on iskenyt se kuuluisa tuskanhiki). Pidän siis kaikkia kehoni ulokkeita ristissä ja pystyssä, että lokakuun alkupuolisko (ainakin) olisi kohtalaisen lämmin!
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti