keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Ultrauutisia ja lääkäriläpinöitä.

"Kaikki on erinomaisen hyvin"
Hienoa. Lohduttavaa. Helpottavaa. Tosi kiva. Oikeesti. Mutta hei, voisko jotain niinku tapahtua pikkuhiljaa????!!!

Voi kuinka kyllästynyt olenkaan raskaana oloon... Vielä kerran painotan: joka kerta, kun minulle kerrotaan vauvani voivan erinomaisesti, pakahdun onnesta. Mutta nyt vain pakahdun tästä jättiläismäisyydestä onnen lisäksi. Mitään ei tapahdu, mikään ei edisty: kohdunkaula kiinni ja kaulaa jäljellä aina vaan 3 cm. Haloo? Miksei? Onhan tässä jotain tuntemuksia jo ollut alhaalla? Haloo kukkuu?

Olin tänään siis lääkärineuvolassa ja samalla silmäterämme ultrattiin eli arvioitiin ipanan paino. Ultraa odotin kuin kuuta nousevaa: "Me nähdään pitkästä aikaa meidän pikkuinen, jeeeeeehh!", mutta eihän se mennyt ihan niin kuin olin mielessäni kuvitellut. Vauvamme oli iso, enkä nähnyt saati ymmärtänyt kuvaruudun kuvasta juuri mitään. Osasyy piilee siinä, että se riivatun näyttöruutu oli aivan tajuttoman kaukana minusta ja lähes koko ajan ultraajan pää oli näytön edessä... Murr vaan.

No, päänympärys oli 9 cm ja reisiluun pituus oli 7 cm. Jotenkin nämä yhteenlaskettuna potenssiin pii neljä saatiin vauvamme arviopaino: tarkalleen 3060 grammaa, äitiyskortissa lukee 3100 grammaa. Olin varmaan jotenkin äimistyneen aka kauhistuneen aka järkyttyneen näköinen, sillä tämä lääkäri painotti, että ihan on normaalin kokoinen vauva masussa. Syntymäpainoksi lasketun ajan tienoilla arvioitiin reilut 3,5 kiloa. Kuulostaa hyvältä!

Kuitenkin jäin miettimään tuota painoa. Mitä jos poju (tämä muuten varmistui – tv-ruudulla näkyi pallit! :D) ottaakin kunnon kasvuspurtin ja menee yliaikaiseksi ja sitten yhtäkkiä todetaankin, että kappas jaa, tää jätkähän onkin niin iso ja pullero, ettei se tuolta ulos tule. Eikö tuo nykyinen arvio ole muka yhtään yläkanttiin? Höh. Kaipa olisin kaivannut vaikkapa toista ultrausaikaa, että tarkistaisivat vaikkapa lähempänä laskettua aikaa, että onko vauvan kasvu ollut kohtuullista ja maltillista.

Alateitse haluaisin synnyttää, se on tässä tulevassa rytäkässä tavoitteena. Lääkäri arvioi nyrkkikopelolla, että vauvan pitäisi hyvin mahtua lanteistani läpi. Pelkäsin tätä synnytysarviota ihan hullun lailla, sillä tuntui että jokainen synnyttänyt ystäväni oli saanut tästä vähintäänkin eliniän kestävän trauman, koska se on kamalaa ja koska se sattuu. Siis puhetta on ollut, että alakertaan työnnetään koko nyrkki ja heilutellaan tuossa jossakin luita... Menepä näiden puheiden jälkeen sitten itse rennoin reisin arvioon. Onneksi tämä ei kuitenkaan ollut yhtään niin hirveää kuin luulin. Ei se mukavalta tuntunut, mutta olen kokenut pahempaakin.

Mitään muuta ei sitten oikein mittailtukaan, ei sf-mittaa, ei painoa, ei käsketty pissata purkkiin. Näitä selvitellään varmaan sitten viikon päästä, kun on vuorossa normineuvola.


Nina

Ei kommentteja: