Viimeiset hetket omaa aikaa on käsillä. Mutta jostain käsittämättömästä syystä tunnen itseni ihan totaalisen lamaantuneeksi enkä osaa tehdä ajalla mitään järkevää. Voisin tehdä kotonani pientä hienosäätöä; järjestellä tavaroita, siivota vaatekaappia, lukea jotakin mielekästä ja ennen kaikkea nauttia "omasta rauhasta". Mutta ei. Olen lamaantunut. Lamaantunut on täydellisen oikea termi kuvaamaan tätä fiilistä. Olen jotenkin hukassa, en osaa nauttia olostani. Minä vain... odotan. Kirjaimellisesti.
Ja se odottelu on saanut minut jotenkin todella hämmentyneeksi... Siis en ole varmaan eläessäni ollut vain ja ollut sen takia näin mahdottoman ahdistunut. Tämä on taas varmaan niitä tekstejä, joissa ei ole mitään järkeä ja ajatuksenjuoksuni on ääntä sekä valoa nopeampaa, joten kenenkään on mahdotonta ymmärtää, mitä tahdon sanoa.
On vaikea olla tekemättä mitään, kun on koko elämänsä joko opiskellut tai painanut duunia. Voisinhan toki nytkin yrittää käyttää aikani järkevästi ja kirjoittaa vaikkapa opinnäytetyötäni, mutta ei. Tätä tarkoitan taas sillä lamaantumisella – en osaa tehdä mitään. Paitsi vain olla ja tylsistyä sekä toivoa, että vauva tulisi jo. Älytöntä. Nyt kun käsilläni on viimeiset vapauden rippeet ja hetket, en käytä tilaisuutta hyväkseni, vaan odotan sitä, kun elämääni ei mahdu enää päivääkään etten murehtisi jälkipolveani tavalla tai toisella. Nyt kun voisin ja saisin olla itsekäs ja tyydyttää omia mielihalujani, niin en tee niin. Ihan kuin en tietäisi enää mistä pidän ja minkä tekemisestä oikeasti pidän.
Tai siis joo, tekisin tässä kynsiä jos vain voisin, shoppailisin jos olisi rahaa ja ylipäätään järkeä shoppailla, kiertelisin kauppoja jos vain jaksaisin, kahvittelisin ja kyläilisin ihmisten luona jos vain pystyisin ajamaan autoa. Eli siis käytännössä jatkuva kurja ja pinkeä olokin vaikuttavat siihen, että odotan tätä 9 kuukauden ajanjaksoa jo päättyväksi. Vaikka ei saisi valittaa, olenhan kuitenkin terve ja hyvinvoiva, vaikka masu onkin melkoinen pötsi.
Olen siis kiittämätön ja patalaiska pönttöpää. Se oli tämän jutun pointti. Vissiin.
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti