maanantai 12. syyskuuta 2011

Lapasesta läks.

Lopetin rakennekynsien askartelun aika lailla raskautenin alkumetreillä. Jotenkin niiden kemikaalien ja myrkkyjen kanssa läträäminen ei tuntunut ollenkaan hyvältä... Joten, kynsistä on ollut taukoa ainakin sen puoli vuotta ja se on tehnyt omille kynsilleni todella hyvää: raskaus on tehnyt omista kynsistäni todella vahvat ja hyvinvoivat.

Tavallaan on siis sääli edes haaveilla rakennekynsien tekemisestä... Kuitenkin olen haavoittuvainen kynsienpureskelulle, joten rakennekynnet tekevät kynsien hoidosta niin paljon vaivattomampaa: toki kynsien laitto kestää sen jokusen tunnin, mutta joka ilta ei tarvitse viilailla katkeilevia kynsiä tai korjata lohkeilevaa kynsilakkaa. Ja ovathan nuo rakennekynnet näyttävät.

Näin ollen olen edelleen tekemässä itselleni kynnet, jahka siihen avautuu tilaisuus eli olen pienokaisemme kanssa kotiutunut, arki on pikkuhiljaa alkanut rullata ja iskä vaikkapa tahtoo viettää "poikien kanssa laatuaikaa". :) Tein tänään inventaarion kynsitarvikkeisiini, ja kaikenlaista pientä ja inspiroitavaa piti tilata askarteluhetkeäni odottamaan.

Pakolliset tilattavat olivat builder-geeli, puhdistusaine, kynsitipit, erilaiset viilat sekä yksi uusi sivellin.

Sitten oli "pakko" tilata lisää värigeelejä. Sävyistä huomaa, että olen jotenkin jo syksyisellä tuulella... :)




Tällaisia väripulvereita en ole ennen nähnyt, enkä siis kokeillut miten ne toimivat, mutta ajattelin että esimerkiksi valkoiseen ranskisgeeliin sekoittamalla saisi makeita värikomboja ja sävyjä... 





Hileitä on aina yhtä vaikea vastustaa... Onneksi nämä pienet purkit kestävät iäisyyden ja maksavat, olikohan se 0,95 €, eli niiden napsautus ostoskoriin käy kuin itsestään. 


Sitten bongasin toisena uutena juttuna (siis minulle) "karkeata" hilettä. Onnekseni lähes kaikki sävyt olivat loppu, muuten näitä olisi ja monta... Innolla odotan, että pääsen kokeilemaan!
Näistä ehkä luvassa postausta ja kuvamateriaalia myöhemmin, kahtotaan. Tuotteet tilasin ja kuvat lainasin täältä.


Nina

Ei kommentteja: