Tämän postauksen kirkkain tähti on tällä kertaa Ukkokultani.
Halusin kertoa, miten meillä isä hommat hoitaa ja kuinka hän osallistuu. Hän nimittäin todella osallistuu. Se on minulle tärkeä asia ja en osaa usein rakkaimmalleni sanoakaan, kuinka kovasti hänen apuaan arvostan. Toki lapsikammoisesta iki-sinkusta tuskin saisikaan moista nallekarhua, eli Ukkokultani on luonteeltaansakin kova touhuamaan kotona ja tykkää lapsista. Eniten tietenkin meidän Kloppisesta. ;)
Pakko muuten vielä mainita, että oma isäni on ollut loisto-isä. Joo, useimmiten töissä, mutta hän on touhunnut aina kanssani paljon, ollut läsnä ja kuunnellut. Olen ollut koko ikäni isäni silmäterä ja väitänkin, että omien isä-kokemuksieni pohjalta en olisi mitä tahansa vätystä lapseni isäksi huolinutkaan. Vaatimustasoni mies-metsällä (ehhehe!) oli siis lievästi sanottuna korkea.
Lähipiirissäni monella (nykyään voidaan sanoa jo, että suurimmalla osalla...) on lapsia, joten lähietäisyydeltä näkee monenlaista äiskää ja iskää sekä kristillistä tasajakoa talouden ylläpidossa. Stereotypia, että nainen on se, joka hoitaa lapset (ja kodin ja ja ja...), pitää ikävän hyvin paikkansa lähipiirissäni. En osaa äkkiseltään mainita kuin yhden iskän, jolta vauvanhoito kävisi yhtä luonnostaan kuin Ukkokullaltani. Ja tämä toinen maininnan arvoinen iskä on piakkoin jäämässä sinkkumieheksi, sillä hyvä ystäväni haluaa laittaa miehen kanssa lusikat jakoon. Huoh.
Maininnan arvoisella isyydellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että kun vauva itkee, mies hokaa ITSE, että vauvallapa saattaa olla nälkä. Mies hokaa tämän lisäksi myös mennä ITSE lämmittämään maitoa, jonka jälkeen syöttääkin vielä vauvan ITSE. Mies saattaa myös älytä, että jaaha, tämä itku ei muuten tarkoitakaan mitään nälkää, vaan kenties likaista vaippaa. Mies ITSE menee vaihtamaan vaipan, myös sen kakkavaipan. Isällä voidaan siis sanoa olevan jonkin sortin ITSEnäisyyttä toiminnassaan.
Jollekin tuo kuulostaa itsestäänselvyydeltä, niin osittain minullekin, mutta kuten jo kirjoittelin kesällä ystäväni miehestä, niin sitä se ei kaikille todellakaan ole. Huomaan, että tämä ystäväni usein katselee kaiholla Ukkokultaani, kun hän touhuaa Kloppisen kanssa. Kaikista miehistä ei ole vain moiseen. Yksi hyvä ystäväni, isä-ihminen, ei oikein osaa käsitellä vauvaansa. Vauvan nostelu näyttää kiusalliselta ja jotenkin isälle itselleen vieraalta. Se näyttää tismalleen samalta kuin mies käsittelemässä ventovierasta vauvaa. Tiedättehän sen näyn: hartiat jumissa, huonossa asennossa, uskaltamatta hengittää.
Tuntuu harvinaiselta, että vanhemmat ovat oikeasti lapsenhoidossa (ja myös kodinhoidossa) tasavertaisia. Useimmiten tilanne on niin, että äiti-ihminen on se ykköstekijä, joka useimmiten jakelee käskyjä assistentilleen, eli lapsen isälle. Assarilla tuntuu kuitenkin aina olevan oikeus kieltäytyä annetuista tehtävistä, tai ainakin kovasti mukisten ne suorittaa. Oma-aloitteisuus ei useinkaan ole assareiden vahvuus. Assarit, eli iskät, eivät vain ymmärrä, mitä he menettävät. Sen ainutlaatuisen, rakkaan suhteensa pieneen ihmistaimeen, jota me äidit voimme vain vähän vierestä kadehtia.
Meillä ei ole assareita onneksi näkynyt. Meillä ykköstekijöitä on kaksi: minä ja Ukkokulta. Molemmat tekee, kun täytyy tehdä. Vuorotellen, kumpi jaksaa, kumpi on paikalla, kummalla on kädet vähemmän täynnä. Olen onnellinen tilanteestamme. Arvostan Ukkokultaani kovasti. Arvostan sitä, että voin näyttää Kloppiselle samanlaista mallia perhe-elämästä kuin mitä itse olen nähnyt (ja mihin olen oppinut) omien vanhempieni kanssa.
Meillä isi osaa. Ja äitikin osaa.
Nina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti