PMS-oireita.

Se paska mutsi saakutti -fiilis, se on nyt täällä. Täällä meillä. Hitto, että se onkin vinha tunne eikä siitä pääse oikein järkeilemällä eroon. Paska mutsi saakutti-fiilis, eli PMS, on tehty itsesyytöksistä. PMS-fiilis tulee silloin tällöin ja puolisot eivät voi ymmärtää tätä. Heidän mielestään kun et ole tehnyt mitään, minkä takia pitäisi potea moista fiilistä. Miksei muuten isille tule paska iskä saakutti -fiilistä?

No, se syy, miksi minä tällä hetkellä oireilen, piilee poikaparkani kaulassa. Nimittäin ihottumana. Niin, ihan kuten äidilläänkin. Eikä siinä vielä mitään, että on ihottuma, mutta kun se eilen oikein haiskahti. Siitä huolimatta, että olen koittanut säännöllisesti sitä hoitaa puhdistamalla, kuivaamalla, talkkaamalla (Haa, itse keksimäni sana, PMS:n lisäksi!) ja joskus kevyellä Aqualan Plus -voiteella voitelemalla. Ihottuma on ollut koko ajan – joskus iho näyttää vain kuivalta, joskus se oikein punottaa.

PMS-fiilis johtuu siis siitä, että hoitamisesta huolimatta ihottuma on ja pysyy. Ja toisaalta taas siitä, etten ole soittanut neuvolaan. Syynä tähän on se, että meillä on 1,5 viikon päästä neuvola joka tapauksessa ja en vaan kerta kaikkiaan jaksa lähteä taas sinne asti kuulemaan turhanpäiväisiä neuvoja, jotka eivät mihinkään mitenkään auta. Siltä ainakin tuntuu, kun jotain yrittää neuvolassa kysyä. Niissä käynneissä ei tunnu olevan mitään muuta hohtoa kuin se, että näkee pojan kasvukäyrät ja että kehittyminen menee niin kuin pitääkin. Muuten käynneillä Kloppinen vaan hurmaa vanhoja rouvia rauhallisuudellaan ja höpöttelyillään. Joskus hymyilläänkin. Liekö hoitsujen perään tuo pikkumies.

Tänään haju on taas vähän kaikonnut ja iho näyttää paremmalta. Olen kolunnut keskustelupalstoja läpi, mitä muut ovat vastaavassa tilanteessa tehneet. Tuo kaula kun on niin hitsin ikävä paikka ihottumalle, kun on niin poimuilla eikä iho hengitä kunnolla. Ja sinne kaulalle valuu tietysti aina maidot ja kuolat. Eikä tuo 3,5 kuinen Kloppinen ihan kovin montaa tuntia päivässä viihdy vatsallaan, että kaulan iho saisi tarpeeksi ilmakylpyä. Joku keskustelupalstan superäiti ehdotti Bepanthenia. Ajattelin vaipanvaihdon yhteydessä kokeilla sitä ja putsata sen ylijäämät pois vaikkapa parin tunnin päästä.

Jos tuo ihottuma pahenee, niin ei kai se auta kuin soittaa sinne neuvolaan. Mieluummin sitä vain potee sitä  PMS-fiilistäkin kuin pakkaa koko komeuden autoon turhanpäiväistä reissua varten. Asenne aika kohdillaan, eikö?

Positiivista tässä on se, että Kloppista itseään ei ihottuma tunnu häiritsevän. Puhdistus-osio ei ole kovin mieleinen, mutta muuten poika on oma itsensä: tyytyväinen ja iloinen.

Minäkin olen tyytyväinen ja iloinen: omat ihottumani ovat alkaneet parantua, kiitos ihotautilääkärin määrämien voiteiden. Kasvojen iho tuntuu edelleen kuitenkin aika kiristävältä. Oma järki sanoo, että rasvaisempaa rasvaa, mutta ihotautilääkäri löysi kasvoistani jotain pieniä näppyjä, jotka johtuvat kuulemma liian rasvaisesta rasvasta. Eli kai minä sitten sinnittelen ilman rasvaisempaa rasvaa kiristävän ihon kanssa, kunhan niitä näppyjä ei vain tule? Voi ois jo kesä. Ei tarvitsisi käydä tätä jokatalvista taistoa kuivan ihon kanssa.

Kävin muuten eilen taas zumbaamassa ja kyllä siinä tuli hikoiltua taas litra jos toinenkin. Jälkeenpäin oli aivan superb olo, unikin maistui normaalia paremmin. Zumba tuntui muuten erikivalta, kun olen parin tunnin jälkeen päässyt hommasta jo vähän jyvälle. Askelkuviot eivät tunnu enää lainkaan niin hankalilta ja nyt pystyn jo nauttimaan vähän musiikistakin. Kloppisellakin on meneillään jokin sporttivartti-vaihe: jalat nousevat nimittäin kooooorkealle. Niin korkealle, että ne voi ihan nähdä. Niihin ylettää käsillä... Ja ne värikkäät, kuviolliset sukat... Ooh.

Nina

Lenkkeilyä pihalla ja kauppakeskuksessa.

Voi että, eilen oli kyllä mukava päivä. Sain nukkua pitkään: heräsin klo 9.11 - Woouuuh! Tosin päätä särki, sillä yöunia kertyi 11 tuntia, eli minulle aivan liikaa. Päivään herääminen kesti kau-an ja vaati ison kahvikupin lisäksi yhden Panadolin. Arska paistoi ja kävimme päivällä 40 minuutin vaunulenkillä koko perheen kera. Ja sitten loppuverryttelynä pläskinpoltossa oli shoppailua ystävän kanssa. Rahaa paloi, mutta olisi siinä tullut askeleita mittariin, jos sellainen olisi ollut. Toivoin muuten synttärilahjaksi askelmittaria Ukkokullalta, saas nähdä muistaako hän toivettani enää maaliskuussa. Päivän päätteeksi me söimme Ukkokullan kanssa wingsejä aurajuustodipillä ja katsoimme leffaa. Sanoinko jo, että oli mukava päivä? 

Shoppailureissulla oli ihan ihkaoikea tarkoitus. Lähdin nimittäin metsästämään ystäväni häihin Kloppiselle vaatetta, itselleni jotain boleroa mekon päälle ja Ukkokullalle mekkooni mätsäävää krakaa. Jälkimmäisen ostaminen on aina yhtä raastavaa, sillä IKINÄ ei löydy siihen mekkoon sopivan sävyistä krakaa. Eikä löytynyt tälläkään kertaa, mutta ostin väreistä sopivimman. Jospa sävyero ei olisi niin huomattava, kun mekko ja kraka eivät ole toisissaan ihan kiinni? Luonnollisesti juuri mitään etsityistä ei löytynyt, mutta kaikkea muuta sitten löytyikin. Miksi aina käy niin, miksi? Ja miksi en osaa kieltää itseltäni mitään, miksi?

Lindexissä oli kaikki Baby-osaston vaatteet "Ota 3, maksa 2" -tarjouksessa, ja minähän en TIE-TEN-KÄÄN voi olla ostamatta, jos on noin multimahtava superfantastinen tarjous... Ostin Kloppiselle huppariasun, Muumi-bodyn ja vanuhaalarin koossa 68. Nämä tulevat tuskin ihan lähiviikkoina vielä sopimaan, arvelen. Kloppinen on sen verran hoikka poika, että jotkut kirpparivaatteet lepattavat leveyttään hänen päällään. Pituudeltaan hän on kai ihan normaali (viime neuvolareissulla terkan kone teki tenät, eikä päästy näkemään Kloppisen kasvukäyriä) ja 62:n kokoiset vaatteet istuvat parhaiten. Joistain vaatekappaleista mahtuu vielä 56, vaikka ikää alkaa olla kohta jo neljä kuukautta! Näköjään olen jotenkin hurahtanut tähti-kuosiin, kun se nykyään niin herkästi löytää tiensä kotiini.

Itselleni shoppailin treenivaatteita lisää, sillä tällä hetkellä vaatekappaleita on liian vähän: jatkuvasti saa ressata, että jumppaan on puhtaat vaatteet. Etenkin urheiluliivejä omistin vain yhdet. Toki voisin varmaan jumpata ihan perusliiveilläkin, ne ennen niin terhakat siskot ovat enää pelkät läpät. Sanan kaikissa merkityksissään. Nuo pinkit HenkkaMaukan liivit olivat jotenkin niin pirtsakat, että syrjäyttivät perusmustan ja -valkoisen. Urheiluliivejä lähdin Stadiumista etsimään, mutta sieltä mukaan lähtikin Niken treenitoppi. Stadium on muuten mielestäni ehdottomasti paras urheilukauppa, siellä valikoima ja hintataso on kohdillaan. Niin ja myymäläkonseptihan on ihan sairaan hieno.

Veromodasta löysin itselleni kaasomekon kaveriksi neuleboleron. Edessä on sellaista rypytys-hässäkkää, se ei luonnollisestikaan kuvassa näy. Bolero ei ole oikein sellainen kuin mitä ajattelin, verkkokalvoillani on kuva mustasta pitsikuvioisesta bolerosta, joka mätsäisi mahtavasti morsion mekkoon, jossa siinäkin on pitsiä. Luulen, että ystäväni olisi niin tykännyt ajatuksesta, että minullakin on jotain pitsiä, eri värissä vaan. Mutta ei tietenkään ei. Tuossa bolerossa on kyllä se hyvä puoli, että se on myös lämmin. Häät kun vietetään tosiaan helmikuun hyisessä pakkassäässä. Illalla bolero lentää kuitenkin oletettavasti narikkaan, kun juhlat toden teolla alkavat.

En voinut vastustaa tätä Veromodan ihanaa pitsikuvioista t-paitaa. Jäiköhän tuo pitsistä haaveilu nyt jotenkin päälle? 

Edelleen minua kutsuu siis shoppailureissu. Kloppiselle pitäisi löytää jotakin päällelaitettavaa. Lindexillä oli kaiken maailman smokki-bodeja yms, mutta ei jotenkaan vaan iske. Eikä oikein huvita ostaa jotain juhlavaa bodyä, mitä tulee käytettyä sen yhden ainoan kerran. Olin niin ajatellut, että laitan pojalle mustat farkut, valkoisen bodyn ja punaisen rusetin. Mutta eihän sellaisia rusetteja missään ollut, kun minä sellaista kerran tahtoisin. Joku kavereistani sanoi nähneensä sellaisia tarjoustalossa, joten siellä on pakko käydä pyörähtämämässä. Vapaavalinnassa näin vaaleansiniset henkselit, että niistäkin voisi tietenkin ammentaa jotakin... Väri ei vain ole passeli mitenkään päin. Minun päässäni siis.

Itselleni minun pitäisi miettiä vielä kengät ja laukku sekä korut häihin. Koruiksi alunperin suunnittelin laittavani Guessin hopeakorut kaulaan ja ranteeseen. Morsiammella korut ovat kultaisia, joten eikö olisi hyvä tarkoituksella valita toinen materiaali itselle? Clickissä oli yhdet todella ihanat mustat korkkarit, mutta niissä oli melkoisen korkea korko ja näissä bileissä minun pitäisi kyetä seisomaankin jonkun verran. Brandos.fi on muuten netin houkuttavin kenkäkauppa, ehkä pitääkin plärätä vielä heidän valikoimansa läpi. Sitten olisi vielä se laukku-dilemma. 

Ja toisaalta tekisi mieli vielä metsästää sellaista pitsistä boleroa... Ja pitäisi miettiä juhlakampausta. 

Tänään pläskinpoltto kuitenkin jatkuu zumban merkeissä. Ei se mitään superkivaa ole, mutta tehokkaampaa kuin sohvalla makaaminen ja näkeepä siinä ystävääkin. Vaikkakin vain hyppimässä hikipäissään. 

Nina

Teoria "Valkoinen valas".

Uusi vuosi, uudet kujeet, mutta samat vanhat pläskit.

Karppaamisen ja photoshoppaamisen vallattoman maailman pyörteissä koinkin ahaa-elämyksen liittyen kesään kuuluviin Facebook-ryhmiin: "Ruskea valas on nätimpi ku valkonen valas" vai miten se nyt meni. Jospa kehoni näyttäisikin siis siedettävämmältä kevyellä päivytyksellä?

Ostin joskus (kuulostaa heti lupaavalta) itseruskettavaa purkillisen. Se on nököttänyt kaapissani tovin, sillä raskausaikana en uskaltanut sitä sitten kuitenkaan käyttää. Epämääräiset kemikaalit imeytyvät vauvaan ja sitä rataa, tiedättehän. Yksi päivä purkki kuitenkin hyppäsi silmille, kun tein kosmekaappiini pientä inventaariota.

Pitäiskös tuota joskus ihan kokeillakin?

Heti on muuten kerrottava, että en ole ikinä kokeillut itseruskettavaa, joten en tiedä mikä on parasta: vaahto, geeli, emulsio, voide vai liisteri. Ilmeisesti ihon pitää kuitenkin olla puhdas ja ihovoiteella kosteutettu ennen kuin itseruskettavaa aletaan levittää. Joskus joku viisas on neuvonut, että iho kannattaa myös kuoria ennen, näin muistelen. Joten näillä ohjeilla aion yrittää, vaikka pelkään

1. liian tummaa lopputulosta.
2. läikikästä lopputulosta. Onkohan tää nyt ihan järkevää atoopisen ihon kanssa?
3. ajatusta, että kämmenet helottavat ruskeana seuraavan viikon.
4. raitoja.
5. selvää feikkirusketus-ilmettä. Tunnustan, että olen aina mielessäni (okei, no kavereillekin) ilkkunut ihmisiä, joilla on oranssi rusketus.
6. etten osaa hankkia sävyyn sopivaa meikkivoidetta.
7. että saan kasvojeni iholle jonkin allergisen reaktion.

Että sikäli ihan järkevä projekti, kun lähitulevaisuudessa tanssitaan ystävän häitä, joissa minä kaasoilen. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton. Ja sitä paitsi, jos purkin luoma rusketus-illuusio näyttääkin hyvälle, niin minähän jatkan tasaista käyttöä ainakin sinne häihin saakka. Näyttää ehkä mekkokin paremmalta.

Ja näin siinä kävi:

Tähän piti tulla kuvasarja sääristäni, ennen ja jälkeen itseruskettavan laiton, mutta arvatkaapas mitä: minä alustin kamerani muistikortin ja näin ollen kuvat, joissa olen au naturel eli ilman rusketusta. Näin ollen pelkkiä rusketus-kuvia ei ole mitään järkeä laittaa, koska ettehän te tiedä minkä sävyinen olen normaalisti. Vittan. Tämmöinen kuva kamerasta löytyi ja se on jaettava kanssanne, sillä itsessäni se herätti jonkinlaista hilpeyttä.

Huppiti.

Ylläoleva kuva ehkä ennakoi tilitystä katastrofaalisesta lopputulemasta, mutta näin ei kuitenkaan ennakko-odotuksista huolimatta käynyt. Sävy on ehdottomasti tummempi kuin mitä ajattelin, mutta myös tasaisempi kuin mitä ajattelin. Ukkokulta kehaisi kroppani uutta sävyä sanomalla, että voi kun ihoni näyttää pehmeältä ja samettiselta. Ei siis huono ollenkaan, jos MIES on tuota mieltä. Niin ja ihosta tuli muuten ihan aikuisten oikeasti tosi pehmoinen.

Selkeitä hankalia paikkoja ovat nimenomaan nuo jalkapöydät sekä ranteet. Kädet kun pitäisi levityksen jälkeen pestä -> käsistä lähtee voide -> ranteeseen jää selkeä raja -> se pitää häivyttää, kun kädet on pesty. Polvia ja kyynärpäitä jänskäsin ja koitin laittaa itseruskettavaa hyvin ohuelti. Kasvoille en uskaltanut edes harkita laittavani, niin kuiva se tällä hetkellä on, vaikka lääkärin määräämät voiteet ovat jo auttaneetkin.

Mutta eniveis, tykästyin kovasti tähän uuteen väriin nahassani. Milloinkohan olisi syytä laittaa uusi kerros itseruskettavaa, ilman että väri haihtuu tai että siitä tulee liian tumma....? Viikon päästä? Kahden viikon päästä?


Suoraan Malibu Beachin auringon alta melkein miltei,
Nina

Muutakin kuin ruusuilla tanssimista.

Vauvan kanssa on ihanaa ja elämä on palkitsevaa. Mutta on se joskus muutakin. Niin kuin kaikki muukin elämä, vauvan kanssa tai ilman. Arkeen mahtuu paskoja päiviä, jolloin vituttaa heti aamusta lähtien. Näinä päivinä ohimon verisuonta kiristää eikä mieltä juurikaan ylennä se, että kaikenlaisten muiden taitojen lisäksi vauva osaa:

- repiä pikkunyrkeillään hiuksiasi tupottain. Juu, oma vika kun en osaa pitää hiuksia oikein kiinni. Mutta toisaalta kuulkaas, minun tukkani on niin pitkä, että Kloppinen saa kiinni myös poninhännästäni, letistäni tai nutturastani. Ainakin niskavilloista, jos ei muualta.

- nipistellä voimalla, jollaista et kolmijapuolikuisella vauvalla uskonut olevankaan.

- raapia terävin pikkukynsinsä. (Ja kyllä, leikkaan vauvani kynnet, mutta ne ovat silti terävät)

- potkia pontevin pikkujaloin sinua muun muassa vatsaan, kun vaihdat vaikkapa vaippaa.

Joskus selkeästi Kloppisellakin on huono päivä. Mikään ei ole kivaa, äidin pitäisi viihdyttää hetkenkään taukoa pitämättä kuin hovinarri. Näinä päivinä ei todellakaan nukuta päivällä useamman tunnin päikkäreitä. Ehei, hereillä ollaan ja kaikkesi saat antaa, että toinen olisi tyytyväinen. Tämä tarkoittaa sylissä oloa, muka-syömistä (kitistään nälkää ja sitten kuitenkin saat heittää viemäriin useamman sata millilitraa maitoa, kun maito ei yhtäkkiä enää maistukaan), röyhyttelyä ilman röyhyjä, olemista sitterissä, olemista leikkimatolla, olemista lattialla, lelun Y katselua, lelun X katselua....

Eihän aina voi olla kivaa. Ei sellaista työpaikkaa olekaan, jonne hyppelisi JOKA AAMU ilosta. Tai sitten sillä tyypillä on lääkitys enemmän kuin kohdillaan. Vaikka meidän Kloppinen kantaa lähipiirissämme mainetta "hirmuisen kiltti ja tyytyväinen vauva", osaa hän olla joskus vähemmänkin tyytyväinen. Mutta kuten sanoin, aina ei voi olla kivaa. Aina ei voi äiti hokata koko päivänä, että mikä toista vaivaa. Harmi, kun se ei osaa vielä puhua ja sanoa ihan suoraan: nälkä, kylmä, kuuma, sattuu, minne sattuu.

Ai niin, nyt kun pääsin tilittämisen makuun ja mieleen ei juuri muuta mahdu kuin negatiivisia juttuja, niin valitanpa tästäkin: Kloppinen on ihan elementissään Ukkokullan kanssa. Sitten nauretaan ja kikatetaan. Ja äidin kanssa taas... No, hymyillään joo, onneksi, mutta ei muuta. Ei vaikka mitä hölmöyksiä tekisin. Olen Ukkokullalle ihan vihreä kateudesta. Noloa. Ja sitten jos käy niin, että Kloppinen itkee murheissaan eikä muu lohduta kuin minun syli, tunnen taas salaa hiljaa mielessäni pientä iloa. Olen pojalleni tärkeä, olen korvaamaton edes jossakin. Vielä nolompaa, I Know... Järjetön on ihmisen mieli.

Huomista, eli varmasti parempaa päivää, odotellessa.


Nina

Mainonnan uhri.

Olen mainonnan uhri ja se on noloa. Jo pelkästään siksi, että olen itse työkseni niitä askarrellut paskarrellut, joten kyllähän minun pitäisi tietää myyntipuheet... En usko, että yksikään ripsari pidentää ripsiäni 70 % tai tekee minusta onnellisemman ja pitkäikäisemmän. Mutta jos näen, että jotain uutta (kosmetiikka)tuotetta mainostetaan, mielenkiinto väkisinkin herää. Tutustun tuotteeseen tarkemmin ja jos sellaiselle olisi käyttöä, niin kyllä, minä ostan ja minä kokeilen.

Garnierin uudesta BB-creamistä on kohuttu vähän siellä ja täällä. Eikä suotta, tämä voide on kyllä loistava. Ei varmaankaan korvaamaton, mutta oikein hyvä. Hinta-laatusuhde kohtaavat kerrankin. Tuoksuu ihan Garnierilta, mutta koostumus on ihana: kevyt, kosteuttava ja heleyttävä. Ostin sävyn light ja ainakin omasta mielestä se sopii minun hipiälle kauniisti.

Atooppinen iho on siitä mälsä, että rahaa tämän hoitamiseen palaa... Vaikka kuinka yrittäisin sinnitellä ilman ihotautilääkärin reseptituotteita, niin se on lähes joka talvi turhaa. Kutina ihottuma-alueella on hillitön, iho hilseilee ja on kauttaaltaan punainen. Naama ei kovin imartelevalta näytä, mutta minkäs teet. Bepanthen Anti-Exem -voide on auttanut pahimmassa kutinassa ja se onkin ehdottomasti paras kokeilemani reseptitön voide atooppisen ihon hoitoon.

Lääkäriin oli kuitenkin marssittava (kirjaimellisesti! Yhdistin lääkärin ja lenkin, eli kävelin sinne.), sillä jos ei muuten, niin tulevat kaason velvollisuudet velvoittavat näyttämään inhimilliseltä. Lääkäri määräsi taas tutut voiteet käyttöön: voidetta kuivalle silmäluomelle, kortisonivoidetta kaulalle, tabletteja kutinaan, Humektania ja Eucerinia kasvojen pesuun. En alkanut kuvailla näitä tylsiä apteekin tuotteita, mutta Eucerin ansaitsee kuvansa. Olen pitänyt merkkiä jotenkin tylsänä ja mitäänsanomattomana, mutta eilen kun pesin kasvoni tällä, roihahti rakkaus. Koostumus oli ihanan pehmoinen, ihosta jäi ihanan pehmeä ja se tuntui oikeasti puhtaalta. Oo-la-laa. Tämä putsari jää ehdottomasti käyttöön. Ainakin talviaikaan.

Olen ollut jo vuositolkulla aivan hillittömässä huulirasvakoukussa enkä osaa edes laskea, montako huulirasvapakkausta vuodessa kuluu. Monta. Taas kerran mainonnan uhri haparoi pienin käsin kosmeosastolla huulirasvapakkausta, josta oli juuri nähnyt mainoksen... Otin Carmexia kaksin käsin. Tuo tuubi tulee varmasti olemaan enemmän käytössä pitkien kynsien vuoksi, mutta tuleepa nyt testattua molemmat. Tuoksu voisi olla parempikin (keinotekoinen kirsikka ja menthol), mutta menkööt nyt paremman puutteessa. Vielä en uskalla liputtaa näitä, ensin on testattava tuotteet ääriolosuhteissa. Eli vaikkapa vaunulenkillä. Kyllä, siellä ovat ääriolosuhteet. :)

Ja sitten vielä yksi ostos... Nimittäin h2o-moppi! :D

Kuva täältä.

Ukkokulta näki Citymarketin mainoksen, jossa tätä kaupattiin hintaan 89,95 €. No, ei kovin paha hinta ja olisi vauvaperheeseen melkoisen näpsä – haetaan pois. Tätä ei voi sanoa noloksi ostokseksi, sillä tätä ei tilattu sieltä ostostv:stä, eikö vaan?

Pidimme uuden mopin siinnittämänä oikein kunnon siivouspäivän. Perusmopilla siivoaminen on helpompaa, sillä tämän kanssa joudut lisäämään vettä säiliöön ja vaihtamaan pistorasian paikkaa jatkuvasti (iso miinus siis liian lyhyestä johdosta, joka kuitenkin on tarpeeksi pitkä ollakseen jatkuvasti tiellä). Mutta se lopputulos! En ole nähnyt kertaakaan, että lattiamme olisivat kiiltäneet näin. Vaikka olisimme kuinka ne pesseet, millä tahansa aineella. Ensimmäistä kertaa lattiamme oikein TUNTUVAT puhtailta. Ero entiseen on oikeasti valtava. Keittiön laminaatista ruokatahrat lähtivät irti tuosta noin vain, ilman mitään hinkkaamista ja painamista. Kaiken lisäksi tällä on helppo "pestä" myös matot sekä portaat, joissa on kangaspäällinen, vai miksikäs sitä kutsuisi. Tähän moppiin oli vaikka mitä vaihdettavia osia, joten tällä voi putsata vaikka ja mitä tasoa sekä pintaa. 

Vaikka tällä höyrypuhdistinmopilla siivoaminen on vähän työläämpää, niin lopputulos on kirkkaasti parempi kuin perusmopilla ja kemikaaliyhdistelmällä. Ja tosiaan mikä parasta: kun Kloppinen oppii konttaamaan, niin minun ei tarvitse ressata lattiaa lipovaa kieltä. Lattiassa kun ei ole mitään Kiillon kemikaalijäämiä. Ei millään pahalla Kiillon tuotteita kohtaan. Jos jotain kemikaalia on pakko ostaa, on Kiilto parasta.

Nina

Ps. Miten keho voi vieläkin olla näin äärimmäisen kipeä sen Combatin jälkeen? Olen kuitenkin aika ylpeä, että eilen viitsisin mennä kävellen lääkäriin. Kävelin reippaasti yhteensä yli puoli tuntia siis. Ja mikä parasta: vedin eilen satiiniset yöhousut jalkaan ja ne eivät kiristäneet enää yhtään niin paljon kuin ennen! Voiko siis todella näin pienestä tulla jo noinkin merkittävä muutos? Motivoivaa!

Herne nenässä ja kyllä keittää.

Härrekyyd minkä kokoisia räkäpalleroita pienen ihmisen nenävärkkiin voikaan mahtua. Hengitys tuhisee eikä minkään kokoisella tai mallisella paperisuipolla saa sitä kirottua klönttiä pois. Itse asiassa paperilla tökkiminen "kuivattaa" klönttiä entisestään ja tekee sen poisottamisesta kahta vaikeampaa. Klöntti on kuin liimattu nokkaan, jossa se kasvaa kasvamistaan. Ja on lopulta vähintäänkin sen herneen kokoinen. Nokan kaivelu on raivostuttavaa, kaikille. Äidillä asento on maailman huonoin, pojan silmät vuotavat, kun ronkkiminen tuntuu niin kurjalta. Kellään ei ole mukavaa. Eikä se henkikään kulje.

Sitten muistin: mitäs nenätippoja sieltä apteekista ostettiinkaan silloin joskus?

Tohkeissani lähdin kaivelemaan lääkekaappia ja löysin mitä etsin: nenätippoja ja tuollaisen niistäjän, jonka toimivuudesta en nyt ihan heti ole aivan varma. Luin nenätippojen lääkeselosteen ja juurikin meidän ongelmaan tuo litku sopi. Ja sopihan se. Tippoja oli aivan sairaan hankalaa tähdätä nenäreikiin, pistetään vaikeus keltanokan piikkiin, mutta lopputulos oli se, että herneen kokoinen räkäpallero putkahti nokasta aivan itse ulos. Mahtavaa, johan kulkee taas henki eikä Kloppisen nenä vingu kuten papparaisilla yleensä.

Mummolta saatu lahjanalle.

Jäin tässä yksi päivä kelaamaan, että mitenköhän pitkään niitä tutteja ja tuttipulloja oikein pitikään keittämällä desinfioida. Me teemme sitä edelleen, Kloppisen ollessa 3,5 kuukautta vanha. Ystäväni, jonka vauva on kolmisen viikkoa vanhempi, kertoi ettei hän ole enää aikoihin keittänyt mitään. Mieleni järkkyi: mutta siis pitäähän ne keittää, jos niin kerran joka paikasta sanotaan? Toinenkin ystäväni sanoi lopettaneensa keittämisen vauvan ollessa parikuinen. Onhan se keittäminen raskasta, se on sellainen "ylimääräinen duuni", pakollinen paha, kaiken muun miljoonan jutun keskellä, mutta siltikin olen valmis keittämään niitä vaikka Kloppisen teini-ikään saakka, jos niin täytyy tehdä. Pitää kuitenkin kysyä tästä neuvolassa, kun menemme muutaman viikon päästä 4 kk -neuvolaan.

Löysimme muuten lääkkeen Kloppisen nukahtamisvaikeus-ähinään: yksi ilta Ukkokulta iski pojalle rätin toiseen kainaloon ja uninallen toiseen. Ja pinnasänky hiljeni välittömästi. Uskomatonta! Muuten sitä ähinää olisi kuulunut ainakin vartin verran. Eli ei tässä oikein kovin suurta ongelmaa ole, mutta kuitenkin. Kaipa Kloppinen tuntee olonsa jotenkin turvallisemmaksi niin, en tiedä. Tämä ähinä on muutaman viime viikon ajan ollut, muuten uni on maittanut aina hyvin. Ja maittaahan se toki edelleenkin, mutta uneenpääsy ei ole ihan niin helppoa kuin ennen. No, tuo rätti-uninalle-mahdollisesti tuttikin -kombo on aika toimiva, suosittelen sitä muillekin.

Päiväunilla olohuoneen sohvalla jalat ristissä. :)

Olin sitten tosiaan eilen siellä Combatissa ja voi taivas varjele, mitä ihmisoikeuksien vastaista rääkkiä se oli! Mutta ihan tajuttoman kivaa sellaista. Tykkäsin siitä kovasti, liikesarjat oli helppo omaksua ja ne tehtiin musiikin tahtiin, joten oli helppo päästä jyvälle. Hiki lensi, vettä meni litra ja lihakset huusivat armoa. Tänä aamuna heräsin sitten uuteen päivään niin jäykän kehon kanssa, että apua. Venyttelin toki illalla itsekseni reidet, mutta en sitten tajunnut tehdä samaa käsille ja yläkropalle. Ja nyt kiristää. Mutta tietää ainakin tehneensä. Hyvä minä!

Treenikassi alkaa olla osa eteisen sisustusta.

Nina

Kaason hommia: Polttarit ohi.

Aiemmista teksteistäni on käynyt varmaan ilmi, että minä on ystäväni kaaso ja häät lähestyvät hurjaa vauhtia. Enää aikaa ei voi laskea kuukausissa, nyt aikaa on enää viikkoja. Iskee paniikki!

Rakastan naimisiin menevää ystävääni koko sydämestäni ja olen niin ikionnellinen hänen puolestaan, että voisin haljeta miltei kahtia. Tätähän me ollaan odotettu: että mennään naimisiin ja saadaan lapsia. Kauppiksessa me kelattiin, että pitää koittaa hommautua raskaaksi samaan aikaan, koska sitten meillä on niinku niiiiin siiiistiiiii ku voidaan yhdessä miettiä kaikkia juttuja. Ihan makes sense, eikö? :D Kerrottakoon muuten, että ystäväni ei ihan saanut meikäläistä sitten kiinni: hänellä on laskettu aika vasta kesäkuussa. 

Ystäväni meni kihloihin syksyn alussa, mutta en siltikään odottanut itse häiden tulevan näin nopeasti. Toinen hyvä ystäväni ilmoitti nimittäin jo kesällä, että he menevät vuoden päästä kesällä (eli nyt tulevana kesänä) naimisiin. Jotenkin siis ajattelin, että näihinkin häihin (ja kaason tehtäviini) on vielä tovi. 

Kunnes tuli Kloppisen syntymäpäivä ja minä olin juuri saanut epiduraalin. Ukkokulta luki tsemppausviestejä puhelimestani ääneen ja myös ystäväni viestin, jossa luki, että häät ovat helmikuussa ja tulisinko kaasoksi. Tilanne oli melko lailla huvittava, sillä Ukkokulta vastasi ystävälleni, että kyllä Nina tulee, mutta juuri nyt hän synnyttää. :D

Pitää muuten kertoa sellainen hassu juttu meistä kolmesta ystävyksestä, että me kaikki kolme mennä viipotimme villeinä ja vapaina sinkkuina yhdessä, kunnes kesällä 2010 kaikille tapahtui jotain. Ja ei, me kolme emme tavanneet samassa baarissa kolmea sinkkumiestä. Jokainen tahollaan oli tavannut jonkun ja nyt tilanne on tosiaan se, että minulla ja Ukkokullalla on Kloppinen ja kaksi muuta ystävääni ovat menossa naimisiin. Niin ja toinen tulevista morsmaikku saa siis vielä vauvankin. Vuorokuukausin meistä jokainen viettää siis nykyään parisuhteen vuosipäivää ja meidän menovuodet ovat muisto vain.  

Viime viikonloppuna viettelimme sitten polttarit. Haasteita toi morsiammen siunattu tila, mutta silti uskon meillä olleen kuitenkin ihan kivaa. Vitsailimme morsiolle, että vuoden päästä, polttareiden vuosipäivänä otetaan revanssi ja juhlitaan oikein kunnollla. Ohjelmassa oli hemmottelukasvohoitoa ja kevyt meikkaus sekä ravintolapäivällistä. Ystäväni asuu nykyään pohjoisessa, joten päätimme samalla iskulla järkätä hänelle myös babyshowerit. Niitä vieteltiin minun luonani. Aika oli tiukilla, sillä seuraava ja viimeinen ohjelmanumero odotti vuoroaan, mutta hyvin ystävämme ehti avata lahjojaan, tietenkin kyynelehtiä ja keskustella vieraiden kanssa. Morsio tietenkin ajatteli, että päivä on ohi ja huokaisi ehkä helpotuksesta, ettei hänen tarvinnutkaan pukeutua mihinkään. Vaan kuinka väärässä hän olikaan... ;)

Päivän päätti vauhdikas zumba-tunti, jonne morsio puettiin tuksumaiseksi perhoskeijuksi. Tästä en uskalla julkaista minkään sortin kuvaa, tai Bridezilla on tästä tietäessään irti...

Myös minä sain paketin! Morsiammen äiti oli muistanut myös minun pikkumiestäni pikkupaketilla, jonka sisältä paljastui tällaisia söpöyksiä. 

Pukeutumisesta huolimatta puheväleissä olemme edelleen, sillä eilen olimme juhlapaikalla testaamassa pöytien järjestystä ja katsomassa muutenkin, että mitä voisi laittaa minnekin. Hui että, kaikki on nyt niin konkreettista. Ihan kohta niitä häitä jo vietellään.

Nyt minun on käytettävä loppupäivä yhden yllätysesiintyjän bongaukseen. Katsotaan onnistuuko vai eikö...

Nina

Ps. Pläskinpoltto jatkuu. Viikonloppuna zumbattiin ja tänään kutsuu ensimmäistä kertaa Combat. Jännittävää! Hei hei pläskit!

Vauva ja parisuhde.

On yleinen käsitys, että elämä vauvan kanssa koettelee toden teolla parisuhdetta. Ja ehkäpä siinä piilee pieni totuuden siemen. Minä kuitenkin ajattelin parisuhteemme muuttuvan enemmän. Enemmän huonoon suuntaan. Odotin suuren suurta koettelemusta. Raskauteni aikaisia postauksia luettuasi tiedät, että odotin lähestulkoon eroa. Lähipiiri varoitteli:

"Aika nopeeta toimintaa teillä... Mitenköhän tulee käymään?"

"Moni pariskunta eroo just sillon, kun lapsi on vasta vauva."

"Mä en jaksanu niinku yhtään mun miestä ja sitä, et se koko ajan roikku mussa..."

"Ei meillä riitä enää aikaa toisillemme."

"Vauva itkee, eikä nuku, ja me ollaan helvetin kiukkuisia. Toisillemme."

Näin kai se toisilla menee, menee se joskus meilläkin. Ei kai elämä (saati parisuhde kenenkään kanssa) koskaan ole yhtä ruusuilla tanssimista.

Ulko-ovessa on siltikin sydän.

Meitä vauvan saaminen kuitenkin yhdisti. Meidän välille syntyi side, jollaista ei kelle vain voi tulla. Synnytys oli pitkä ja rankka, mutta se lähensi meitä jollain ihmeellisellä tavalla. Ainakin minun mielessäni. Itse naisena koin, että olin täysin toisten armoilla ja ehkä haavoittuneimmillani kuin ikinä koskaan ennen. Ukkokultani oli vierelläni joka hetki ja jotenkin hänestä huokui rakkaus minua kohtaan sillä tavalla, että nytkin ihan vallan meinaan tässä herkistyä.

Koimme jotain ainutlaatuista, kaunista, hirvittävää ja ennen kokematonta yhdessä. Saimme pienen avuttoman ja aivan käsittämättömän kauniin ihmislapsen, jonka geenit ovat meidän geeniemme cocktail mix. Pieni poikamme on vain meidän. Vain meidän. Kukaan ei voisi tuntea samoin kuin me silloin. Eikä kukaan voisi koskaan saada mitään sellaista kun mitä me silloin 11.10.11 saimme.

Ukkokultani on tomera mies, mitä tulee lapsiin. Hän ei arastele olemista vauvan kanssa, vaan hän reippaasti hoiti Kloppistamme jo synnytyssairaalassa. Ukkokullallani tuo lapsirakkaus on hyvin luontevaa ja aitoa. Jossain määrin luontevampaa kuin minulla. Jos omaa lasta ei tässä nyt lasketa, niin pidän lapsia jokseenkin vaikeina ja haisevina rasittavina pikkuihmisinä, joita on lähes mahdotonta miellyttää saati ymmärtää. Oma lapsi onkin sitten aivan oma lukunsa, siitä ei voi edes puhua samassa kappaleessa toisten lasten kanssa.

Ukkokultani lapsirakkaus on siis varmasti yksi syy, miksi meillä arki rullaa niin sujuvasti ja olen niin pirteä sekä onnellinen. Lapsenhoito ei ole jäänyt minun kontolleni, tarvittaessa pääsen vaikka jumppaan, sillä Ukkokulta kyllä pärjää Kloppisen kanssa. Heillä on aivan omanlaisensa suhde, jota välillä voin vain kateellisena katsoa vierestä. Äh, nyt tämä menee taas isä-hehkutukseen, vaikka piti kertoa jostain aivan muusta...

Puolisohehkutus! Kattokaa mitä se osti Guessiä rakastavalleen avopuolisolle joululahjaksi! <3

Meillä toki myös on väsymystä ja ärtymystä. Vaikka Kloppinen nukkuu yöt läpeensä, niin Ukkokulta lähtee aikaisin aamulla töihin ja mekin nousemme pojan jo yleensä seiskalta. Illalla mennään puolestaan aikaisin nukkumaan, harvoin olemme enää kympin uutisia katsomassa. Iltaisin Ukkokulta on ehdottomasti väsyneempi kuin minä ja silloin minulla onkin tietenkin hetkiä, jolloin kovasti kaipaisin hellyyttä ja rakkautta sekä ylistystä ihanasta itsestäni. Harvemmin niitä kuitenkin satelee, joten samasta syystä riitoja myös syntyy iltaisin. Luonnollisesti minun aloitteestani.

Minä aivan ehdottomasti kaipaan läheisyyttä ihan samaan malliin kuin ennen raskauttakin, tai Kloppisen syntymää. Missään vaiheessa raskautta tai äitiyttä en ole työntänyt Ukkokultaa läheltäni pois enkä lakannut kaipaamasta huomiota. Tiedän, että tällaisia tapauksia nimittäin on. Rakas ystäväni, parhaillaan pieniin päin, ei jaksaisi miehensä kosketusta lainkaan. Tällaisen seikan voisi jo kuvitella rasittavankin parisuhdetta. Toivottavasti heillä asiat kuitenkin menevät jatkossakin hyvin.

Voi aasinsiltoja! Palataanpas taas minuun ja Ukkokultaan. Ukkokultani ei ole onnekseni mikään vätys kodinhoidossa, vaan hän on asunut omillaan 15-vuotiaasta saakka. Ehkä tämän takia miehessäni on sellaista itsenäisyyttä ja osaamista, joita moni voi vain haaveilla. Minä olen sitten taas hinkannut hänestä timantin osaamisessa opettamalla esimerkiksi, että mustaa ja valkoista pyykkiä ei voi TO-DEL-LA-KAAN pestä samassa satsissa ja että kirjo- ja hienopesulla on OI-KE-AS-TI jokin ero. Mieheni oma-aloitteisuuden ja touhukkuuden vuoksi joudun todella harvoin häntä "komentamaan" tekemään jotakin. Usein se meneekin niin, että Ukkokulta potkiikin minua persuksille tekemään juttuja. No, meillä ei kuitenkaan tarvitse riidellä siitä, että mies makaa sohvalla ja minä touhuan nyrkin ja hellan välissä.

Kyllä meilläkin silti riidellään. Useinkin nykyään. Me olemme Ukkokullan kanssa molemmat tulisieluja ja sen kyllä huomaa. Meillä riittää mukavasti ruuti Kloppisen kanssa touhuamiselle ja kodista huolta pitämiselle, mutta ehkä se ei riitä tarpeeksi meille toisillemme, parisuhteellemme. Ja siitä ne riidat sitten ammentavat. Toki on raaka faktinen fakta, että arki tekee osansa ja seurusteluaikamme honeymoon on armottomasti ohi. Mutta silti, me voisimme panostaa toisiimme paljon enemmän. Voisimme osoittaa kunnioituksemme, arvostuksemme, rakkautemme. Voisimme huomioida toisiamme paljon enemmän. Voisi ja voisi. Pitäs ja tarttis.

Ukkokullan tuoma, riidan jälkeinen "Anna rakas anteeksi" -ruusu.

No, meidän suhteemme on takuulla lujempi kuin ennen. Vaikka molemmat olemme sanoneet, ettemme ikinä olisi toistemme kanssa vain siksi, että meillä on yhteinen lapsi, niin kyllä se yhteinen lapsi vain yhdistää. En usko, että edes alttarilla tahtominen voi koskaan yhdistää samalla tavalla. Meidän rakkaudellamme on nyt jokin konkreatia: meidän oma Kloppinen. Sanoisinkin, että parisuhde, jossa molemmat ovat vauvaa halunneet, voi puhjeta kunnolla kukkaan vauvan tultua.

Viestilappusia toisillemme, toistemme läppäreiden väliin yllättämään. <3

Nina

Toinen vauva?

Otsikko ei ole kovinkaan utopistinen, vaikkakin ehkä vähän harhaanjohtava. Tsorppa siitä. Meillä tilanne on vain sellainen, että minulla ei ole mitään ehkäisyä käytössä. Ja arvatkaa mitä, en osaa edes oikein selittää, että miksei. Jostain ihmeen syystä en vain todellakaan haluaisi mitään hormonaalista ehkäisyä. Ja ehkä jossain pääkopan syvissä syövereissä ajatus toisesta lapsesta on mieluisa. Mitä jos ottaisin jonkin ehkäisykapselin, maksaisin siitä likemmäs parisataa ja kahden kuukauden kuluttua päättäisimme yrittääkin jo toista lasta? Ehkä koen, että vaikkapa kierukan ottaminen on pitkäaikainen päätös ja minä en oikein osaa ajatellakaan niin pitkälle.

Olen vähän hukassa.

Ukkokulta sen sijaan ei ole. Hän oli erittäin tyytyväinen päätökseeni, etten ottanut mitään ehkäisyä. Kumisia suojapukuja meillä kyllä on yöpöydän laatikossa, mutta aika visusti ne ovat siellä pysyneetkin, vaikka olemmekin osoittaneet toisillemme rakkautta ja läheisyyttä. Vähänkö titanic-ällö-romanttinen ilmaus? Mietimme kerran, että hakisimmeko jälkiehkäisypillerit, kun arvelin ovulaationi olevan lähellä. Ukkokulta ilmaisi kuitenkin kantansa: hän haluaa kanssani lisää lapsia ja on valmis tekemään niitä vaikka heti. Pillerit jäivät sitten hakematta.

Totesin, että jos minä joudun taas synnyttämään, niin Ukkokulta saa luvan änkeä rektumiinsa melonin ja pinnistää sitä vieressäni ulos.

"Okei, okei, mä en jaksa enää! Hoitaja, viipaloikaa tuo meloni!"

Hehhehh. Luit siis juuri keskustelumme osan, enempää et luultavasti halua tietää.

No, olen kuitenkin ajatellut, että olisi ihan hyvä, jos uusi raskaus alkaisi vaikkapa kesällä. Ihan kuin elämää voisi näin suunnitella. Huoh, typerää. Haluaisin kuitenkin, että Kloppinen olisi hetken ainoa vauva, äidin ainoa silmäterä, jonka ei tarvitsisi jakaa huomiotaan vielä kenenkään kanssa. Itse henkilökohtaisesti haluaisin tuon koulun pois alta ennen kuin mitään uutta "projektia" on alla. Lisäksi haluaisin "unohtaa" osan synnytyksestä, sillä oikeesti, ajatus taas synnyttämisestä on helvetin pelottava, vaikka toisaalta niin, palkinto koitoksen jälkeen on omaa luokkaansa.

Kuitenkin haluaisin, että toinen lapsi tulisi melko vauhdilla perään. Lapsilla kahden vuoden ikäero olisi mielestäni ihan ok, mutta se voi vähemmänkin. Ideaalista kai olisi tehtailla vielä toinen lapsukainen ja sitten rauhassa keskittyä uraan sekä työhön. Liian suunnitelmallista, edelleen, ei elämä näin toimi. Ystäväni suunnitteli elämäänsä juurikin näin ja usein häntä moitin, että lapsia saadaan, ei tehdä. Ja nyt itse ajattelen samalla tavalla. Ainakin osittain. Hittolainen.

Mielessäni on myös yksi varmaan ihan hoopo pelko: mitä jos toinen lapsi on aina ja ikuisesti vihainen ja itkevä koliikkivauva, joka valvoo yöt ja itkee päivät? Miten minä jaksan? Jaksanko olla vielä hyvä äiti Kloppiselle? Vai tuleeko minusta kiukkuinen, väsynyt, elämäänsä kyllästynyt äiti, joka ei enää olekaan niin ihana kuin mitä nyt?

Mietinköhän minä nyt vähän liikaa?

No, pointti oli kuitenkin se, että sitä ehkäisyä meillä ei tosiaan ole, eli ei ole lainkaan mahdottomuus, että tästä blogista muodostuisi jälleen osittain raskausblogi.


Nina

Netin alennusmyynnit – check.

Tänä vuonna on tullut bongailtua nettikaupat harvinaisen tarkkaan läpi. En tiedä, että saattaisiko äitiyslomalla olla kenties jotakin tekemistä tuon lisääntyneen "vapaa-ajan" kanssa... Pahoittelen näitä shoppailupostauksia, tuntuu että niitä on ropissut viime aikoina normaalia enemmän.

Nellyltä tilasin alesta tuon mustan Jeane Blushin talvitakin sekä Drylaken mekon ystäväni häihin kaason koltuksi. Tilasin molemmat vaatteet vanhasta tottumuksesta koossa s ja tajusin tämän mahdollisen erheen vasta, kun luin sähköpostistani tilausvahvistusta. Onneksi mahduin kuitenkin kumpaankin vaatekappaleeseen. Tosin sillä lisämaininnalla, että kilokin lisää, niin takista lentää nappi ja mekosta ratkeaa sauma. Ehkä tämän tapahtuneen vuoksi olen tosiaan yrittänyt tehdä niitä vaunulenkkejä. Eilenkin huideltiin lumipyryssä tunti, zumban tuottamista säryistä huolimatta.

Tuohon takkiin rakastuin heti ja välittömästi. Takki on aivan uskomattoman lämmin, parit vaunulenkit se päällä tehneenä voin kertoa, että hiki miltei juoksee selkää pitkin. Ja se on ehdottomasti paras ale-löytö hetkeen, sillä minä maksoin tuosta satasen takista alle viiskymppiä. Kutkuttavaa isolla K:lla.

Mekko oli myös tosi kiva ja uskon, että morsio on väriin hyvin tyytyväinen. Hän kun toivoi meillä kaasoilla olevan fuksian väriset mekot. Lisäksi tuo mekko on minusta tarpeeksi simppeli, mutta kuitenkin chic, että morsian saa olla rauhassa se huomion keskipiste. Vaikka ystäväni ei mikään bridezilla toki olekaan, jos niin tästä tekstistä käsitit. Nyt pitäisi tähän mekkoon muuten löytää jokin kiva yläosa, jotta tarkenee, sekä tietysti korot.

Boozt.comista tilasin ihan ensimmäistä kertaa elämässäni jotakin. Ja syynä tähän oli tietysti ale, ja ennen kaikkea se, että alessa oli yllin kyllin Friis & Companyn tuotteita! Voi että, sitä merkkiä voin vain rakastaa. Ne laukut ja ne kengät ja ne käsineet ja ne kaikki. Tykkään, namnam. Ei siis ehkä tule mitenkään yllärinä, että Friis & Companyä tuli tilattua: nahkaiset käsineet, parit saappaat sekä yhdet nilkkurit huikean korkeilla koroilla. 

Toiset saappaista sekä ne nilkkurit lähtevät kuitenkin takaisin, joten enpä niistä sitten räpsäissyt kuvaa. Meille tuli yllättävä rahallinen meno, joten lupauduin ihan itse Ukkokullalleni, että pidän vain yhdet kengistä. Ja vieläpä ilman minkään sortin marttyyri-draamaa. Nilkkurit olivat ihanat, mutta jalassa eivät mitkään parhaat ja toisaalta halusin kengät, joilla voin rämpiä hangessa vaunujen kanssa, joten pidin sitten nuo Uggimaiset saappaat. Tuo Uggimaisuus on se ainut syy, miksi olen noiden saappaiden kanssa vähän epävarma. Minusta kun Uggit ovat aivan sikarumat, jalat näyttävät muumien jaloilta, muodottomilta, paksuilta. Hiton pehmoiset nuo saappaat ovat kyllä jalassa, mutta mietin vain, että mahtaakohan tuo pohja mennä kuinka "linttaan" ajansaatossa? Tunsin eilen itseni melko daijuksi, kun klompsin nuo wannabe-Uggit jalassa kaupassa, mutta ehkäpä silmä niihin vielä tottuu. 

Eikä tuo meidän Kloppinen ilman omaa osuuttaan jäänyt tälläkään kertaa. Pojalle tilasin boozt.comista Cupcaken ihanan fleecehaalarin – 50 %:n alennuksella. Nuo Cupcaken vaatteet ovat kyllä aivan hävyttömän hienoja. Ja hintavia. Mutta kylläpä se hinta tuntuu heti laadussa: fleece oli aivan eri lailla pehmeää kuin halvemmilla malleilla. Huomaa kuvassa leikkimaton kulma, joka on niin vallitseva elementti sisustuksessamme, ettei sitä saa rajattua edes kuvasta pois.

Loppukevennykseksi, shoppailuteemaan niin hyvin sopien, kuvia meidän viikon ruokaostoksista. Me kun käymme Ukkokullan kanssa vain kerran viikossa ruokaostoksilla (molemmat vihaamme (ruoka)kaupassa käyntiä ylikaiken) ja ostamme siis viikon tarpeet kerralla. Ja onhan tuossa sitten syömistä. ;)

Nina

Päivän lempihetket?

"Lapsena en halunnut syödä enkä nukkua. Nykyään en muuta haluaisi tehdäkään."

Niin, mitäpä tuohon lisäämään. Minä ainakin rakastan molempia ylikaiken.

Myös Kloppinen tuntuu ymmärtävän nukkumisen päälle, yöt on nukuttu putkeen jo useiden viikkojen ajan. Piste siitä pikkumurulle. Tämä erityisen hieno taito palkitaan kyllä viikkorahan suuruudessa vuosien päästä. ;)

Nyt jotain on kuitenkin meneillään. Uni ei enää tule kuten ennen. Nykyään nukahtaminen on haaste sinänsä ja unta kosiskellaan joskus pitkäänkin matalasti valittaen/muristen. Olisikohan tähän syynä kenties hampaat? Kuolaa ainakin valuu kuin pahimmalla Beethovenilla ja kaikkea käteen osuvaa tekisi mieli jäytää ikenillä.

Tähän asti toimintastrategiamme on ollut sangen yksinkertainen: nukutaan, jos väsyttää. Kloppisen nukutuskerrat voidaan laskea käsiparin sormin. Nukahtamiseen ei ole tarvittu kanniskelua eikä hytkyttelyä, ei tuutilauluja, ei huopatossutehtaan hiljaisuutta. Siihen on tarvittu joskus tutti ja öisin pimeys, sillä pienikin valaistus tarkoittaa sitä, että rakkauden hedelmämme näkee mobilensa ötökät ja kukapa siinä sitten malttaisi nukkua.

Ostin Kloppiselle raskausaikana vaikka mitä ihania tutteja, mutta niitähän ei luonnollisesti todellakaan suussa lopoteta. Nämä perustutit lähikaupasta sen sijaan ovat mieleen.

Syytän kolmea asiaa hyvin nukutuista öistä: hyvin syöminen, turvallinen päivärytmi sekä peittoon "kapaloiminen". Peitto on siis ikään kuin taco-kuori, jonka välissä Kloppinen nukkuu. Ihan pikkuruisena oikein kapaloin Kloppisen, mutta viimeiset viikot ovat menneet tuolla "tasku-taktiikalla". Tai sitten mitkään kyseiset seikat eivät ole vaikuttaneet mihinkään, poika on vain hyvä nukkumaan ja minun (meidän) on syytä olla siitä onnellinen.

Yhtäkkiä muistin, että kun Kloppinen oli aivan todella pieni, ehkä pariviikkoinen, meillä oli erikoinen ratkaisu iltaisin: Ukkokulta syötti Kloppista ja minä makoilin sängyssä Kloppisen peitto päällä. Sitten kun maidot oli vetästy, minä heitin lämmitetyn mamman tuoksuisen peiton pinnikseen ja Kloppinen sinne heti perään kapaloon. Tarkoituksenani oli aikanaan kait lämmittää pojan peitto valmiiksi, mutta luulenpa tuon tavan tuoneen pojalle turvallisen tunteen oman pinnikseensä.

Olen huomannut, että nykyään öisin Kloppinen ähisee ja puhisee. Peittoa potkitaan niin, että tacomainen tasku on aamulla muisto vain. Väkisinkin pelkään, että ovatko huippuhyvät yöunet muinaishistoriaa ja alkaako meilläkin pian öiset heräilyt sekä nukuttamisriitit from hell. Kai sitä pelkää, että tähän asti kaikki on mennyt liian hyvin. Ja pessimisti tietenkin kelaa, että jotain hirveetä vielä on edessä.

Meillä mennään edelleen maitolinjalla ja hyvin mennäänkin: yksi päivä Kloppinen imaisi maitia 920 ml. Eli myös syömisen päälle poika ymmärtää. Olen lukenut muutamasta blogista, joiden kirjoittajilla on suunnilleen saman ikäinen vauva, että heillä maistellaan jo kiinteitäkin. Myös ystäväni, jolla on melko samanikäinen vauva, on syöttänyt jo kuukauden päivät vauvalleen velliä sekä perunaa. Jotenkin minäkin sitten hämmennyin, että men vittan, näkeekö Kloppinen sitten nälkää ja pitäisikö meidänkin jo kokeilla jotakin muuta kuin tuota maidonlitkua. Kysyin asiasta sitten 3 kk -neuvolassa ja siellä ajatus ammuttiin tyystin alas. Velli-lupa saatiin, kun ikää on neljä kuukautta ja siitäkin olisi hyvä odottaa vielä kuukausi ennen kuin mitään pottuja aletaan maistella. Erityisesti painotettiin, että maito on sitä ykkösfuudia ja kiinteämpiä aloitetaan pikkuhiljaa maistelemaan lusikallinen kerrallaan.

Hain jokunen viikko sitten Seinäjoen Muksutallista näitä pakastuslokeroita, vai miksikäs näitä kutsutaan, joista kirjoittelin aikaisemminkin. Mistäänpäin Turkua en ole näitä löytänytkään... Nyt nämä odottavat kaapissa pestynä, että pääsevät käyttöön hyiseen pakkaseen.

Ihmetyttää siis kovasti, että miksi muilla tuntuu olevan niin kova kiire kiinteiden syöttämisessä ja miksi meitä oikein toppuuteltiin neuvolassa, ettei todellakaan vielä tarvitse harkitakaan moisia? Minä hölmö olen ajatellut, että itse nautin ainakin täysin tidein tästä helpon ruokailun ajasta, kun Kloppisen ruokavalio koostuu maidosta. Eipä tarvitse paljon lapsen ruokia miettiä. Kloppinen tuntuu sitäpaitsi olevan oikein tyytyväinen pikkumies edelleenkin eikä juuri itkeskele, joten tästä päättelen hänen olevan menuunsa vielä tyytyväinen.

Meidän ehdottomat lempipullot – Kloppisen mielestä. Elimme hetken vaihetta, jolloin poika ei suostunut muista pulloista syömäänkään... Nämä ihanat Momma-pullot tilattu Bumbeez-verkkokaupasta, mutta huomasin, että näitä myydään Stokkallakin. Me suosittelemme näitä.

Myös Ainun MAM Anti-Colic-tuttipullot ovat olleet meillä loistavia, samoin tuo NUKin Nalle Puh -pullo. Kaikissa pulloissa siis anti-colic-tutit, ja eipä kyllä ole ilmavaivoja meidän perheessä juuri nähty. Jollei Ukkokultaa lasketa, ehhehhe. 

Itkusta tuli mieleen, että Kloppinen on alkanut saada ihmeellisiä säikähdys-parkuja. Jotenkin pojanklopista on tullut hirvittävän herkkä asioille ja aivan (minun mielestä) mitättömän pikkuruinen asia saa pojan tyystin tolaltaan. Minä esimerkiksi olin vaihtamassa Kloppiselle eräs päivä vaippaa ja Ukkokulta tuli töistä kotiin. Hän tuli kylppäriin ja jutusteli pojalle muutaman sanan. Ukkokulta lähti hetkeksi huoneesta, vaihtamaan tyyliin vaatteitaan tai jotakin, ja palasi takaisin luoksemme. Ja siitäkös Kloppinen säikähti: suunpielet kääntyivät dramaattisesti väärinpäin ja itkuhuutohan sitä seurasi. Että sellainen vaihe tällä hetkellä, odotamme sitä poislähteväksi.


Nina

Kosmetiikkaosastolla. Verkkokaupassa.

Elämme vuotta 2012 ja minusta on tullut nykyajan mukavuuksien mukana laiska. Patalaiska. Niitä asioita, joita ei ole pakko mennä hakemaan paikan päältä, on ihanaa hankkia netistä. Istuen kotona tukka pystyssä, venahtaneissa collegeissa. Tilasin kerran Sokokselta 3+1 päivien aikana edukkaita kosmetiikkatuotteita ja nyt alennusmyyntien alla tein sen taas. Paketti saapui Postista ja moisia mahtituotteita oli meikätyttö virtuaaliostoskoriin lisännyt:

L'oréalin Infinium-hiuslakkaa. Juuri minulle sopiva pito ja ihana tuoksu. Joku voisi kai ajatella, että tuollainen hyvä menekkinen tuote, kuten hiuslakka, kannattaisi ostaa halpamallisena perusmarketista, mutta en minä. Kerran kun kampaamotuotteita kokeilee, niin ei kovin mielellään niistä luovu. Tuoksu ja hienojakoisuus erottavat tämän tuotteen edukkaimmista kanssasisaristaan.

Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa tätä Tigin hoitsikkaa, joka lupaa tukkaan kosteutta ja kiiltoa. Mielestäni suurin osa Tigin tuotteista on aivan yliarvostettuja ja ne haisevat (eivät tuoksu) kamalilta. Vai haluaako joku ihan oikeasti, että tukka tuoksuu (eiku haisee?) keinotekoisen äiläkältä mansikalta tai kinuskilta??! No, tämä hoitsikka on ehdottomasti yksi parhaimmista kokeilemistani Tigeistä: tuoksuu (kyllä, tuoksuu) ihanan raikkaalle ja ennen kaikkea se tekee hiuksista siloiset sekä pehmeät. Tämä pääsee lemppari-listalle!

No7:n Heavenly Hydration -naamio lupaa nassulle pehmoisuutta ja kosteutta. Kokeilin tätä yksi päivä iltapesun jälkeen, laitoin reilun kerroksen ja tulin katsomaan 10 minuutiksi töllöä. Sitten menin takaisin vessaan, katsoin peiliin ja äimistyin: tuo naamio oli imeytynyt rutikuivaan ihooni lähes täysin! Kasvoillani on levittämästäni naamiosta ehkä neljäsosa jäljellä. Tuoksu ja ominaisuus miellyttivät, ei ollut lainkaan pöllömpi tuote! 

No7 Advanced Hydration -sarjasta päivä- ja yövoide. Ihana tuoksu ja tuntuvat kasvoilla hyvältä. Ja tosiaan, minun naamavärkki on sen verran atopian runtelema, ettei läheskään jokaista tuotetta voi kuvailla samalla tavalla... Ei ihan edullisinta kasvorasvaa, mutta taitaa jäädä käyttötavaraksi tämä.

Olayn Total Effect -kasvorasva tuli kaupanpäälliseksi. Pikkuruinen tuubi, jota myös innoissani heti pruuvasin ja pakko sanoa, ettei pöllömpää ole tämäkään. Olay on vaan minulle melkoisen tuntematon merkki... Tai jotenkin olen aina ajatellut, että tämä tekee sellaisia mummon tuoksuisia ryppyrasvoja. 

Naamavärkki voi muutoin huonosti isolla H:lla ja epäilenkin, että ennen kuin rakas ystäväni sanoo tahdon (helmikuussa), minun on riennettävä ihotautilääkärin kanssa tärskyille. Kaasona minäkin nimittäin pääsen meikattavaksi, joten olisi ehkä suotavaa, ettei ihoni näytä leopardin turkilta näiden kuivien länttien kanssa...

Askartelin itselleni jälleen uudet kynnet. Tein ihan perustyylikkäät valkoiset ranskikset ja leikittelin strasseilla.

Nina